Euroopan historian kirjojen projekti eteni puoliväliinsä varsin erilaisella kirjalla. Kirja on omaelämänkerrannallien, mutta kuvaa kirjoittajan elämää noin viidestä ikävuodesta täysi-ikäisyyden kynnykselle ja se kuvaa 80- ja 90-lukujen Albaaniaa. Kyseessä on Lea Ypin kirja Free: Coming of Age at the End of History.
Tiivistelmä
Opin luettuani, että tämä on myös suomennettu, mutta itse luin englanninkielisen version Free: Coming of Age at the End of History(2021). Lea Ypi syntyi 1979 Albaniaan, tuohon Euroopan Pohjois-Koreaan. Noin 300-sivuinen kirja jakautuu kahteen pääosioon. Ensimmäinen osuus kuvaa sosialismin vuosia 80-luvun puolivälistä vuoteen 1990. Toinen osuus kuvaa Albanian värikästä siirtymää sosialismista markkinatalouteen ja maan vuoden 1997 sisällissotaan asti. Kirja on osin absurdin koominenkin kuvaus pienehkön lapsen ja sittemmin teinin havainnoista ja muistikuvista Albanian oudosta meiningeistä.
Albania Euroopan Pohjois-Koreana
Kirja alkaa outona muistelolla kirjoittajastamme halaamassa Stalinin patsasta. Ja puhutaan kuitenkin 80-luvun puolivälistä. Tämä kertonee minkälaisesta Euroopan Pohjois-Koreasta on Albanian kohdalla kyse ja tämä tavallaan herätti oman mielenkiintoni kirjaa kohtaan. Tai siis ennakkotietoni, että Enver Hoxhan Albania oli vielä 80-luvulla tuon kaltainen maa. Sosialistinen jonotusskene oli vielä tietysti vahvasti voimissaan ja tärkeä paikka sosiaalisten suhteiden luomiselle ja ylläpidolle. Jugoslavian tv:n näkyessä muuta perhettä huudettiin sen ääreen mainoskatkoilla. Silloin näki mielenkiintoisimpia asioita. Tyhjä taas coca cola-tölkki oli merkityksellinen statusesine, jota saattoi pitää kotona esillä näkyvällä paikalla.
Albanian takapajuisuutta ja eristäytyneisyyttä kuvaa myös se, että siinä missä Berliini muuri oli murtunut ja jopa Ceaușescu teloitettu, pyöri Albania sen jälkeen vielä vuoden sosialismin ihanteita julistaen, päätyen muiden itäblokin maiden joukkoon vasta 1990 joulukuussa.
Lapsen näkökulma
Kirjan objektiivisesti monella tavalla ankean ja harmaan maailman tekee mielenkiitoiseksi uteliaan lapsen näkökulmat ja ”tyhmät kysymykset”. Ensimmäistä kertaa eri perheen tuttujen koulutuksesta keskusteltaessa en lukijana tajunnut, että se oli myös lapselle suunnattua peitekieltä. Vähän myöhemmin alkoi tajuta, että kyse oli erilaisille leireille joutuneista tutuista. Mielenkiintoista kerrontaa ja huumori syntyy tilanteista, joissa sosialismin ilosanomaan uskomattomat vanhemmat esittävät pienelle lapselle olevansa ylpeitä puolueen kannattajia samalla kun lapsi itse toistelee näitä kommentteja tosissaan. Toisaalta hän oppii omasta perhehistoriastaan oudosti koulun historiatunneilla tajutessaan, että merkittävällä sosialismin vihollisella oli sama sukunimi kuin hänellä itsellään…
Rankka siirtymä
Jos olivat surullisen koomisia Albanian sosialismin vuodet, niin vähän sitä oli siirtyminen markkinataloteenkin. Vielä ysärin puolivälissä maassa bykattiin sen kokoon nähden hillittömän kokoisia pyramidijuijauksia, jossa merkittävä osa ihmisistä menetti rahansa ja maa päätyi sen seurauksena sisällissotaan. Tai jossain noihin tapahtumiin näytetään viitatun vain ”levottomuuksina”, mutta ehti niissä kuitenkin pari tuhatta ihmistä kuolla. Kirjan viimeisiin kappaleisiin kuuluu lista kertojamme kertojamme päiväkirjamerkinnöistä vuoden 1997 alusta lähtien, joissa aluksi hitaasti etenevät tapahtumat eskaloituvat maaliskuussa kertojamme elämäänkin vyöryviksi levottomuuksiksi ja hän lukkiutuu kotiinsa isoäitinsä kanssa.
Tätä ennen kirjan jälkipuoliskolla kuvataan kuitenkin lämpimästi ja hauskasti karua siirtymää markkinatalouteen, jossa esim. melko hyvään asemaan päässyt Lean isä joutuu irtisanomaan suuren määrän sataman liian tehottomia työntekijöitä. Useimpien itäblokin maiden tapaan 90-luvulla myös Albaniasta nähtiin valtaisa exodus kun ihmisiä lähti länteen paremman elämän toivossa. Yksi jälkipään kappaleista onkin nimeltään ”Everybody wants to leave”. Tämä kosketti myös Lean tuttuja ja kirjassa kuvataankin mm. epätoivoisilla albanialaisilla lastatun laivan saapumista Italian Bariin, josta luin hyvin erilaisesta näkökulmasta Italian moderniin historiaan tutustuessani. Muutamissa kohdissa myös sivutaan sitä, että kaaoksen vuosina monet siirtyivät harmaisiin tai aivan täysin rikollisiin elinkeinoihin, eikä tätä niin paljon kummasteltu kun kai sekin sitten vaan osa tätä uutta markkinataloutta.
Lapsi kuitenkin myös pohtii kaverinsa kanssa uskontoa ja politiikka kysyen, että päättäkö vaalivoittaja nyt onko jumalaa olemassa vai ei? Mummo tuo teini-ikäisen Lea huoneeseen tiheästi pientä purtavaa, koska oli huolestunut lännestä teinityttöihin levinneestä anoreksiasta, jonka mystisiä. tartuntamekanismeja hän ei tiennyt. Lean politiikkaan ja julkisille areenoille lähtenyt äiti taas tarkoittamattaan shokeeraa maahan tulleita feministivieraita kertoessaan, ettei seksuaalinen häirintä ole ollut hänelle kovin suuri ongelma, on hän kuitenkin varmuuden vuoksi kantanut mukanaan veistä.
Yhteenveto
Tämä oli toistaiseksi projektin viihdyttävin kirja, mutta ei voi sanoa etteikö se olisi myös opettanut asioita Euroopan yhdestä oudoimmasta nurkasta. Ehdoton suositus tälle Lea Ypin kirjalle.