Etsiessäni kirjastohyllystä Hannu Pöppösen kirjaaa Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentinasta, kiinnityi huomioni ennen sen löytämistä sen viereen kansi esille laitetuun Mario Mannerin ja Teivo Teivaisen kirjaan Brasilia(2016), jonka päätin lainata sitten siinä samalla ja jota luin myös siinä sivussa taistellesani Vargas Llosan Vihreää taloa loppuun.
Tiivistelmä
Noin 170-sivuinen kirja on samantyyppinen kuin Pöppösen Nippu Pesoja siinä, että se esittelee suurelle yleisölle Latinalaisen Amerikan maata lyhyehköjen kappaleiden kautta hyvin monipuolisesti. Joskin tässä kirjassa paino on enemmän politiikassa ja yhteiskunnallisissa asioissa ja vähemmän kulttuurissa tai populaarikulttuurissa.
Kirjassa niputetaan aluksi napakasti yhteen Brasilian historia ja sen jälkeen keskitytään kuvaamaan erityisesti Brasilian 2000-lukua sen kirjoitushetkeen 2016 asti. Paljon huomiota saa Brasiliassa jälleen vallassa oleva presidentti Lula ja maantieteellisesti eniten huomiota saa Rio de Janeiro. Osansa saavat kuitenkin myös Sao Paulo, köyhä koillis-Brasilia ja kesyttämätön Brasilian villi länsi: Amazon. Omia kappaleitaan on myös uskonnolle, luokkayhteiskunnalle, etniselle monimuotoisuudelle ja toki myös jalkapallolle.
Historia ja etninen monimuotoisuus
Kirjan ensimmäisessä varsinaisessa kappaleessa käydään mukavan tiivistetysti läpi Brasilian historiaa kertoen monia asioita, joista esimerkiksi minä en ollut tietoinen. Portugalihan oli väestöltään pieni siirtomaavalta, eikä sillä ollut paljon asukkaita lähettäväksi asuttamaan suurta Amerikan siirtomaataan. Sinne lähetettiinkin paljon ”yhteiskunnan ongelma-ainesta” ja ihmiset jäivät pitkään asumaan pitkälti rannikon välittömään läheisyyteen. Nämä saattoivat kuitenkin pariutua paikallisten intiaanien kanssa ja jo tästä lähtien Brasiliaan on liitetty ihmisten mielissä tietty katolista kirkkoa vähemmän viehättänyt eroottinen lataus.
Paikallisia alkuperäisasukkaita yritettiin ottaa (erityisesti sokeri)plantaaseille työvoimaksi, mutta tässä ei onnistuttu tarvittavassa mittakaavassa ja siksi Brasiliaan rahdattiin massiivinen määrä orjia ja 40% kaikkien Afrikan orjalaivojen väestöstä päätyi nykyiseen Brasiliaan. Osittain syynä oli yksinkertaisesti vain se, että Afrikan-Länsirannikolle on lyhin matka juuri Brasiliaan. Orjuudesta vapauduttuaan afrikkalaistaustaisia päätyi myös paljon kotiapulaisiksi ja palvelijoiksi ja Brasiliassa on pitkä kotiapulaisten ja palvelusväen kulttuuri, joka hieman vähemmissä määrin näkyy selkeästi nykyäänkin. Nimenomaan syrjäseuduilta esimerkiksi Rion tulleet ovat päätyneet usein juuri tähän roolin, kuten kirjassa mainittu 54-vuotias favellamamma, joka on toisaalta sittemmin luonut onnistuneen pienyrityksen Favellan reunalle. Rahaa tienattuaan hän päätti suoda itselleen myös kauneusleikkauksen, jotka Brasiliassa yleisempiä kuin juuri missään muualla. Tämä tarina tiivistää jotain 2000-luvun Brasiliasta.
Yhteiskunnan toisessa päässä Brasiliaan ei pitkään aikaan perustettu yliopistoja, mikä osaltaan heijastuu nykypäivään asti heikosti koulutettuna väestönä. Mielenkiintoinen anekdootti oli myös, että Portugalin kuninkaalliset lähtivät Napoleoinen sotia karkuun Brasiliaan. Muina Braslian historiallisen kehityksen pisteinä mainitaan esim. kultaryntäys, kumibuumi, semifasistimieliset johtajat, teollistuminen ja taloudellisen painopisteen siirtyminen kohti etelää, sotilasjuntta ja lopulta vapaat vaalit 1980-luvulla. Kirjassa käsiteltiin myös tarkemmin 2000-lukua ja Lulan valtakautta, jolloin Brasilian talous kasvui ja rajusti ja tulevaisuus näytti valoisalta.
Brasilia on maailman suurimmista maista ehkä Yhdysvaltojen ohella kaikkein etnisesti monimuotoisin. Yhdysvaltoihin verrattuna varsinkin tummaihoisten, mutta myös alkuperäisasukkaiden osuus on kuitenkin suurempi. Tämän myötä on ajateltu, että se on vähemmän rasistinen yhteiskunta ja siinä on jotain totuuden juurta, mutta ei Brasilia todellakaan rasismista vapaa paikka ole. Maassa oli pitkään äärimmäisen raakaa orjuutta ja sen lakkauttamisen jälkeen laajasti peiteltiin miten raakaa se oli ollut. Köyhempien etnisten väestöryhmien tilanne on hiljattain parantunut, mutta silti poliisin ja viranomaisten tekemissä ilmenee toistuvasti ihan ilmeistä rasismia.
Rio, byrokrata ja uskonto
Kirjasa paljon huomiota saa Rio de Janeiro. Se on monille ulkomaalaisille Brasilian tiivistymä ja vanhana pääkaupunkina sekä maan toiseksi suurimpana kaupunkina se on merkittävä osa Brasiliaa, joka kristuspatsaan ja Cobacabanan ohella tunnetaan myös Faveloistaan. 2000-luvun talouskasvun myötä tässäkin metropolissa asumisen hinta noussut myös rajusti. Luottokortit, elektroniikka ja lentäminen ovat kuitenkin yleistyneet kovasti Brasiliassa. Faveloiden huumejengejä on koidettu häätää, mutta varsin keskinkertaisin tuloksin.
Suomessa ja Euroopassa Brasiliaan liitetään helposti vapaamielisyys ja hälläväliä meininki, mutta kirjoittajamme muistuttavat, että maassa on myös on melkoinen byrokratia. Todistusten hankkiminenn ja hiiden tarkistaminen työllistää monia juristeja. Yrityksen perustamiseen tarvittava paperityö työllistää enemmän kuin monessa muussa paikassa. Esimerkkinä kirjoittajamme mainitsee myös, miten jääkaapin ostaminenkin oli vaikeaa. Brasilialaisen sääntöjen luovimisen mestaroinnin termiksi on keksitty termi Jeito.
Yksi kirjan mielenkiintoisista kappaleista keskittyi uskontoon. Brasilia on perinteisesti ollut vahvasti katolinen jaa ja selvä enemmistö maan asukkaista on edelleen katolisia, mutta osittain se on ollut tapakatolisuutta. Evankeliset karismaattiset uskonnon haarat ovatkin kasvattaneet koko ajan suosiotaan ja iskenyt erityisesti köyhempään väestönosaan ja sieltä keskiluokkaan nousseihin ihmisiin, joihin menestysteologia vetoaa. Toisaalta maassa vaikuttaa myös afrobrasilialainen uskonto, johon lasketaan virallisesti kuuluvaksi vain prosentti brasiliasista, mutta jonka riitit ja ajattelutavat heijastuva paljon suurempaan väestönosaan.
Maantiede
Brasilia on maailman viidenneksi isoin maa sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan. Sieltä löytyy stereotypioita vastaavia faveloita ja sademtesiä, mutta myös monenlaista muuta maisemaa. Sao Paulo on esimerkiksi Latinalaisen Amerikan pilvenpiirtäjätihein kaupunki, ja oman laisensensa eteläisen pallonpuoliskon Gotham City, jossa liikemiehet liikkuvat usein helikopterilla kaaottisen liikenteen yli.
Amazonin sademetsä on ”maailman keuhkot” ja tärkeä globaalin biodiversiteetin hubi, mutta sinne astuville myös helposti tietynlainen vihreä helvetti tai tropiikin Siperia. Jälkimmäinen oli se, miltä se tuntui varsinkin varhaisemmille portugalilaisille uusasuttajille. Sinne on kuitenkin lähdetty taloudellisten intressien takia, varhaisimmasssa vaiheessa kullan ja kautsun peressä. Kumin myötä Manauksesta tulikin pieni troppinen metropoli 1800-luvulla. Sotilasdiktatuurin aikana Amazobiib kuitenkin työnnyttiin systeemaattisemmin syvemmälle metsätalouden ja maataloustuotannon perässä. Tehtiin vähän siperianradan kaltainen hullu tieprojekti. Amazoni on edelleen tietynlainen villi länsi, jossa paikoitellen yksinäiset miehet etsivät kultaa ja prostitituoidut saattavat saada hyviä ansioita.
Argentiinan tapaan Brasiliakin noussut vahvaksi Kiinan kauppakumppaniksi. Erityisesti soijantuotannon ja Brasilian eteläisten savannien maataloustuoannon myötä, mutta myös maan muiden luonnonvarojen ansiota. Sotilajuntan aikana panostettiin voimakkaasti maatalouden kehitykseen. Maassa on ollut jonkinlainen valtiokapitalistinen systeemi, jossa tärkeät suuyritykset ovat nauttineet valtion tukea, vaikkeivat sitä olisi edes tarvinneet.
Yhteenveto
Pöppösen kirjan tapaan pidin tästäkin varsin paljon. Mukavan helppolukuinen kirja auttoi syventymään maahan jota tunnen varsin pintapuolisesti Vähän jäi harmittamaan, että kirja on jo hieman vanha, eikä ulottunut Bolsonaron presidenttikaudelle tai koronaan, joista olisi ollut mielenkiintoista lukea.