En pitänyt valtaisasti ensimmäisestä lukemastani Don DeLillon kirjasta Valkoinen Kohina. DeLillo on kuitenkin Amerikan arvostetuimpien nykykirjailijoiden joukossa, joten halusin antaa hänelle vielä toisen mahdollisuuden. Vaaka(Libra)…
Myönnän kiinnittäneeni tähän kirjaan huomiota kirjastosaa puhtaasti sen kannen takia. Siinä on alaston naisvartalo, jolla on lehmän pää ja otsikkona rotukarja. Kirjan takakannen lukeminen sai…
Luin noin vuosi sitten ensimmäisen Philip Rothin kirjani ja sittemmin olen lukenut niitä jo viisi ja päätin jatkaa Rothin tuotantoon tutustumista. Nappasin luettavakseni Rothin 1980-luvun…
Useamman romaanin lukemisen jälkeen palasin tietokirjan pariin. USA:n Iranin hyökkäyksen ja siitä seurannut öljyhinnannousu sai kiinnostumaan 1970-luvun öljykriisistä. Tämän seurauksena innostuin nappaamaan luettavaksi vähän raskaamman…
Luettuani toissa kesänä jonkun verran ranskalaista nykykirjallisuutta, päätyi Virgine Despentesin teos Vernon Subutex tietooni. En tuolloin saanut aikaiseksi aloittaa kirjaa, mutta palasin nyt reilu vuosi…