Mario Vargas Llosa on yksi Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden suurista nimistä. Luin alkuvuodesta hänen tiiliskivensä Vuohen juhla, jonka helppolukuisuus yllätti minut. Päätinkin napata kirjastosta mukaani toisen…
Katsottua elokuvan Kremlin velho ja luettuani samannimisen kirjan, monista asioista yhtenä mieleeni jäi pienessä sivuroolissa ollut Eduard Limonovin hahmo. Tunnistan nimen Venäjällä merkittäväksi hahmoksi, mutta…
Luettuani hiljattain paljon elämästä Neuvostoliitosta, tuli auktoritaarisen hallinnon alla elämisestä kertovissa romaaneissa nyt suunnanmuutos hyvinkin toiselle puolle maapalloa. Suuntasin Karibialle ja spesifimmin Dominikaaniseen tasavaltaan. Googlailin…
Luettuani Louis Ferranten Amerikan mafian varhaisvaiheita käsitelleen Borgata: Amerikkalaisen mafian nousu, päätiin jatkaa trilogian lukemista ottamalla työn alle trilogian kakkososan Borgata: Vallan haastajat. Tiivistelmä Muistelen…
Luettuani hiljattain paljon Yhdysvaltoja käsittelevää tietokirjallisuutta ja heitettyäni mukaan yhden fiktiivisen teoksen(Vihan kadut), joka oli varsin populaari rikoskirja, päätin lukea lopulta jonkun ”suuremman amerikkalaisen romaanin.…