20:n Eurpoopan historian kirjan lukemisprojekti jatkui tällä kertaa talouspainotteisemmalla kirjalla. Kirjastosta tarttui mukaan Wienin ylipiston saksalaisen historioitsija Philipp Therin kirja Euroopan historia vuodesta 1989 – Uusi talousjärjestys.
Oletin kirjan olevan laajempi tarkastelu Euroopan taloushistoriasta viimeisen 30 vuoden ajalta, mutta se keskityy kuitenkin pitkälti Itä-Eurooppaan, vain hieman heijastellen tätä kehitystä muuhun Eurooppaan. Ei tämä sinänsä haitannut mutta yllätti.
Tiivistelmä
Kirja alkaa saksalaisen kirjoittajamme lapsuuden kokemuksista kun hän länsisaksalaisena vieraili kesinä rautaesiripun itäpuolella ja osteli länsimarkoilla halvalla kaikkea kivaa. Sen jälkeen kerrataan Itäblokin 80-luvun rakenteiden haurastuminen ja kriisit sekä sen jälkeen aktuaalinen 80-90-lukujen vaihteen romahdus ja vallankumoukset.
Tämän jälkeen kirjan melko tärkeänä näkökulmana on uusliberalismi ja sen ilmenemisen voimakkuudet ja tavat itäblokin eri osissa 90-luvulla. Tämän jälkeen tarkastellaa mielenkiintoisesti alueen metropoleja, niiden merkitystä ja eroja muihin alueisiin. Loppupään kappaleet keskittyvät finanssikriisin seurauksiin, Etelä Eurooppaan ”Uutena Itä Eurooppana”, Itä Euroopan kehitysten vaikutuksesta länteen sekä ”jälkiviisasteluun mitä tehtiin väärin”
Uusliberalismi
Kirjan kantavana prismana, jonka kautta Itä-Euroopan viimeisten vuosikymmenten talouskehitystä tarkastellaan on uusliberalismi. Kyseinen käsite on tietysti monenlaisen akateemisen ja vähemmän akateemisen keskustelun kiistatakapula. Ehkä ennen kaikkea sen takia, että harva taloustieteilijä tai oikeistolainen kokee itseään uusliberalistiksi ja toisaalta sitä käytetään myös hieman epämääräisenä leimakirveenä erilaisten vasemmistolaisten toimesta.
Ther kuitenkin ennakoi tätä kritisismiä kirjan johdannossa ja perustelee mielestäni näkökulman hyvin, myöhemminkään sortumatta kohtuuttomaan moralisointiin, vain havainnoiden miten auktoritäärisen hallinon ikeestä vapautuneet itäblokin maat suurelta osin toimivat Länsi-Eurooppaa armottomammann kapitalismin testikenttänä ja siitä seurasi hyvää ja siitä seurasi huonoa. Ja on suomlalaisena aina hieman outoa havahtua, miten matalat veroasteet monissa Itä-Euroopan maissa ovat.
Itä-Euroopann sisäiset erot
Monissa tietokirjoissa on tietysti tapana sanoa, että teema, tapahtumat, alueet ovat moninaisempia kun mitä yleisessä keskustelussa ymmärretään. Tämä on ihan hyödyllistä, mutta voidaan tehdä paremmin tai huonommin. Tässä kirjassa se on ainakin omasta mielestäni tehty paremmin ja riittävän mielenkiintoisesti. Näistä esimerkkeinä nostettakoon esiin seuraavat.
Esimerkiksi Puolassa jonkinlaista markkinataloutta päästiin hieman harjoittelemaan jo 80-luvulla kun solidaarisuusiikkeen jälkimainingeissa hallinto antoi maanviljelijöille ja pienyrittäjille aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Toisaalta siellä 90-luvun alun jälkeen kovinta shokkihoitoa laimennettiin hieman joihinin muihin maihin verrattuna.
Se mitä rajoja käytetään vaikuttaa siihen, miltä ilmiö näyttäytyy. Kansallisvaltio on nykymaailmassa usein yleisin yksikkö tai joskus saatetaan käyttää myös maakuntia tai vastaavia suurtasoja. Monessa paikassa, mutta Itä-Euroopassa monia paikkoja selvemmin räikein jakolinja menee suurkaupunkien ja syrjäseutujen välillä. Pääkaupugit Tallinnasta Bukarestiin ja Prahasta Varsovaa ovat pärjänneet kohtuu hyvin eikä niitä katukuvaltaan oikeastaan erota Länsi-Euroopasta. Tämä pätee myös epäonnistuneimpien maiden pääkaupunkeihin kuten Moskovaan ja Kiovaan. Keskisuurissa kaupungeissakin talouskasvun voi nähdä, mutta pienemmille paikkakunnille ja maaseudulle siirryttäessä kapitalismi on ollut armoton.Toisaalta monissa maissa kuten Puolassa ja Slovakiassa näkyy maan länsiosien korkeampi elintaso suhteessa maan köyhempiin itäosiin.
Vaikutus länteen
Kirjoittajan yllättävänä näkökulmana hän nostaa varmasti oman elämänsä inspiroimana esiin Wienin. Joka ei tietysti ollut osa itäblokkia, mutta se oli kieltämättä kylmän sodan aikana yllättävän selvästi Länsi-Euroopan laitapiste, jota itäblokki ympäröi. Ja mielenkiintoinen näkökulma, että siinä missä kylmän sodan loppumisen jälkeen Berliini ei lähtenyt sellaiseen taloudelliseen lentoon kuin jotkut odottivat, mutta Wien on niitä Länsi-Euroopan kaupunkeja, joka ehkä eniten hyötyi rautaesiripun putoamisesta.
Kokonainen kappale kirjasta on omistettu ajatukselle Etelä-Euroopasta uutena Itä-Eurooppana ja eurokriisin jälkeisinä vuosina tämä on kiistatta jäänyt ”uudeksi” tärkeäksi jakolinjaksi Eurooppaan, varsinkin kun Itä-Eurooppa on ollut talouskasvua katsoessa merkittävästi Etelä-Eurooppaa edellä. Itä-Eurooppa kärsi eurokriisistä aluksi erittäin pahasti, mutta palasi kasvu-uralle selvästi Etelä-Eurooppaa nopeammin.
Yhteenveto
Tykkäsin kirjasta varsin paljon. Näkökulma oli tietysti taloudessa ja graafeja käytettiin paljon, mutta tämä toimi minulle. Jos haluaa saada näkökulman Itä-Euroopan lähihistoriaan ja talouskehitykseen tämä on oikein hyvä. Toki kannattanee olla ainakin vähän talousasioista kiinnostunut, jotta tästä saa jotain irti.