Projekti 20:n Euroopan historiaan ja kulttuurin liittyvän kirjan lukemiselle jatkui suomalaisen Katriina Lehto-Bleckertin kirjalla Tulisielut(2021). Kirja alaotsikko Tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä tiivistää aika hyvin mistä on kyse. Tämä tuntui hyvältä palaselta toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan, äärivasemmiston ja väkivaltaan päätyneiden ihmisten ymmärtämiseen.
Tiivistelmä
Tarina Ulrike Meinhofista, Andreas Baaderista ja Joschka Fischeristä kuvaa tosiaan hyvin mistä on kyse. Kirja alkaa dramaattisella Andreas Baaderin vapauttamisoperaation kuvauksella, mutta jatkuu sen jälkeen yleisemmällä kuvauksella sotien jälkeisestä 50-luvun lopun ja 60-luvun Saksasta ja siitä taustasta, josta 60-luvun äärivasemmisto ponnisti. Tämän jälkeen esitellään kirjan päähahmot järjestyksessä Meinhof-Baader-Ficscher ja vaikka näiden suhteita ja vaikutusta toisiinsa kuvataan myös lomittain on kirjan alkuosa Meinhof-painotteinen, keskiosa Baader-painotteinen ja loppuosa Fischer-painotteinen.
Näiden kolmen hahmon sivussa puidaan kuitenkin laajemmin Saksan talousihmeen ajan ummehtuneen konservatiivista ilmapiiriä, ajan saksalaista puoluepolitiikkaa, Länsi-Berliiniä kommuuneineen ja opiskelijaradikaaleineen, vuotta 68 saksalaisesta perspektiivistä ja talonvaltausliikettä saapuen kirjan loppupuolella tilanteeseen, jossa Meinhof ja Bader ovat tehneet itsemurhan vankilassa, ja Fischer on laajasti tunnettu eturivin poliitikko.
Meinhof – Kaiken takana on nainen
Kirjan alkuosa painottuu Ulrike Meinhoffin elämään ennen radikalisoitumista. Vahvojen naisten keskellä kasvanut vahva nainen oli 10-vuotias sodan loppuessa ja noin 25-vuotias 50-luvun lopulla siirtyessään enemmän politiikan ja julkisen keskustelun kentälle. Tuolloin vaikutti paljon ydinaseiden vastainen mieliala ja yleinen ummehtuneen konservatiivinen ilmapiiri, jossa natsivuosien kauhujen likapyykkiä ei oltu käyty läpi ja toisaalta (toki osittain ymmärrettävästikin) natsiajan toimijoita oli vielä paljon keskeisissä viroissa ja asemissa.
Meinhofista tulee hampurilaisen Konkret-lehden julkistoimittaja, jota kärjistetysti kutsutaan jopa uudeksi Rosa Luxembourgiksi. Ennen rajuinta radikalisoitumista Meinhofin ajatuksissa näyttivät vaikuttavan yllättävänkin paljon päivähoitoon ja koulukoteihin sekä yhteiskunnan hylkäämimpiin lapsiin liittyivät teemat. Pitkälle läpi kirjan on edelleen hieman yllättävää tajua, että tällainen oli henkilö, jonka nimi symboloi yhtä 1900-luvun jälkipuoliskon Euroopan pahamaineisinta terroristiorganisaatiota.
Baader – rentusta terroristiksi
Bader-painotteisempien kappaleiden yhteydessä kerrotaan paljon laajemmin 60-luvun Berliinistä ja sen kommuuneista ja muista vaihtoehtoryhmittymistä. Bader itse oli kuitenkin lähtöisin Münchenistä ja kappaleen kuvaus siitä, kuinka nuorten harmittoman oloiset ”katubileet” tuon ajan Baijerista päätyivät rankan poliisin pamputtamisen kohteeksi. Jälleen tästä perspektiivistä 60-luvun emansipaatiota hakevan vasemmiston toiminta asettuu nykypäivän näkökulmasta aika ymmärrettäväksi.
Anders Baader, toisin kuin Meinhoff ei kuitenkaan ollut käynyt läpi akatemiaa tai ollut intellektuellinen keskustelija, vaan melkoinen renttuluonne, joka haki vaihtoehtopiireistä erilaistaa suuntaa perinteiselle perhe-elämälle. Vapaan seksin ja yltiölibreraalin elämäntavan ohella tästä kommuniporukasta kuitenkin löytyi Shaahin ja Vietnamin sodan vastaisia protestoijia, joiden toiminta radikalisoitui 67-68 hyvin nopeasti ja Baderin porukassa kilpailtiin siitä kuka uskaltaa toteuttaa rajuimman provokaation. Ja Baderin frankfurtilaisten tavaratalojen tuhopolttoa voitoaneen tässä kilpailussa pitää voittajana.
Fischer – talonvaltaajasta puoluejohtajaksi
Esitellyn kolmikon nuorin Joska Fischer päätyi kovin eri paikkaan kahden aiemman hahmon kanssa. Siinä missä Meinhoff ja Badet tekivät itsemurhan (Fischerin kotikaupungin vankilassa, jossa Ficher itsekin lusi lyhyesti nuoruuden tihutöistään) melkein 50 vuotta sitten, on Fischer edelleen elossa, vaikkakaan ei enää hetkeen ole ollut aktiivisesti politiikassa.
Ficher kuitenkin ponnisti hyvin samankaltaisesta äärivasemmistolaisesta 60-luvun liikehdinnästä, osallistuen erityisen aktiivisesti talonvaltauskeneen Frankfurtissa, joka oli Berliinin jälkeen keskeisimpiä 60-luvun radikaalien linnoituksia Saksassa. Ficher kulki kuitenkin erilaisen tien, pestautuen autotehtaille yrittäen verkostoitua työläisten kanssa ja ajeli taksia, mutta päätyi kuitenkin keskeiseksi hahmoksi Saksan vihreään liikkeeseen ja puolueeseen. Ficherin taustasta ehkä hahmottaa myös miten Saksan vihreä puolue on Suomeen verrattuna selkeämmin laitavasemmistotaustainen.
Yhteenveto
Suosittelen kirjaa sotien jälkeisestä Saksasta tai ajan äärivasemmistosta ja opiskelijaliikehdinnästä kiinnostuneille. Se on mielestäni ihan vetävästi kirjoitettu, toisaalta esitelleen vuoroon perään sen kolme päähahmoa, kuitenkin kertoen myös laajemmin aikakauden liikehdinnästä. Joku voisi ehkä sanoa, että RAF:n väkivallan tekoja ja levittämää kauhua ei ehkä esitelty sen ansaitsemalla intensiteetillä, mutta se nyt ei ollut minulle kriittinen asia.