Valikko Sulje

Vaaka – DonDelillo – Fiktiota JFK:n salamurhasta

En pitänyt valtaisasti ensimmäisestä lukemastani Don DeLillon kirjasta Valkoinen Kohina. DeLillo on kuitenkin Amerikan arvostetuimpien nykykirjailijoiden joukossa, joten halusin antaa hänelle vielä toisen mahdollisuuden. Vaaka(Libra) on hänen tunnetuimpia teoksiaan ja sen lyhyen kuvauksen lukemalla se vaikutti perusasetelmaltaan mielenkiintoiselta.

Vaaka Don DeLillo

Tiivistelmä

Noin 450-sivuinen kirja kuvaa John F. Kennedyn salamurhaan johtaneita tapahtumia. Pääsosa kirjasta muodostuu kahdesta erityyppisistä kappaleista. Ensimmäiset kuvaavat Kennedyn ampuneen Lee Harvey Oswaldin elämää lapsuudesta kuolemaan asti. Toisentyyppiset kappaleet kuvaavat tiedustelupalvelujen ja niihin kytkeytyvien ihmisten verkostoa Oswadlin ympärillä. Tapaamme monenlaisia hahmoja, joista osa kuten Jack Ruby, George de Mohrenschildt, Guy Banister ja David Ferrie olivat aitoja henkilöitä. Välillä seuraamme lyhyesti myös myöhempiä tapahtumia, jossa tutkija pyrkii epätoivoisesti hahmottamaan tapahtumia jälkikäteen. KIrjassa liikumme useammisa paikoissa, Amerikassa erityisesti New Orleansissa, Texasissa ja Washington DC:n ympäristössä. Seuraamme kuitenkin myös Kuuban tapahtumia sekä Oswaldin seikkailuja Japanissa ja Neuvostoliitossa.

Lee Harwey Oswald

Tapaamme kirjan alussa teini-ikäisen Bronxissa varttuvan Lee Harvey Oswaldin, joka koulunkäynnin sijaan viettää paljon aikaansa ajelemalla metrolla ympäriinsä. Oswaldin muuttaa äitinsä kanssa kuitenkin New Orleansiin, viettäen paljon aikaa kirjastossa, kiinnostuen tyttöjen ohella myös kommunismista toivoen pääsensä osaksi kommunistisolua. Lopulta hän pääsee töihin satamaan, tavaten monenlaisia ihmisiä, hankkien itsellen myös kiväärin.

Myöhemmin tapaamme Oswaldin Japanissa asepalveluksessa, jossa hän tutustuu tärkeisiin U2-tiedustelukoneisiin oppien niistä, pitäen tietämättöminä joitain ihmisiä, jotka työskentelevät häntä aktiivisemmin niiden parissa. Vapaa-aikanaan hän vierailee Tokiossa prostituoitujen luona. Hän päätyy myös hankkimaan pistoolin ja ampumaan itseään yrittäen päästä palveluksesta ja joutuu kokemaan kovan rangaistun sotilaan elämää. Hän selviää rangaistuksesta ja jatkaa perehtymistään kommunismiin japanilaisten kommunistin kanssa ja yrittäen opiskella venäjää.

Saavuttuan takaisin Amerikkaan lähtee hän laivalla Valtameren yli Eurooppaan, loikaten Neuvostoliittoon, mielenkiintoisesti Suomen kautta yöpyen hotelli Tornissa. Hän kamppailee Moskovassa päästäkseen elämään amerikkalaisena työläisen unelmamaassa ja lopulta saa lopulta kuulustelujen jälkee kelvollisen homman Minskin tehtaassa tienaten paikallisella mittareilla hyvin. Lee kutsutaan myös asiantuntijaksi paikalle arvioimaan kun U2 syöksyy maahan Neuvostoliitossa ja lentäjää kuulustellaan. Oswald päätyy myös naimisiin venäläisen kanssa ja he saavat lapsen, päättäen kuitenkin palaten takaisin Amerikkaan, päätyen elämään ankarahkoa arkea Texasin Fort Worthissa.

Oswaldilla on konfiltia äitinsä kanssa, hän lyö vaimoaan ja myös FBI tulee kuulustelemaan häntä. Tässä kohtaa viimeistään alkaa olla epäselvää onko Oswald kommunisti, vai tupla-, tripla- minkätason agentti. Hän tapa vanhan tummaihoisen armeijakaverinsa ja he yrittävät murhata laitaoikeistolaisen upseerin Dallasissa, mutta luoti menee kuitenkin niukasti ohi. Oswald ehtii myös käydä kääntymässä Meksikossa, jota kautta yritti päästä käymään Kuubassa. Lopulta sekalaisen salaliittoverkon keskellä päätyvä Oswald ampuu Kennedyä, ehtii paikoilla hetken, pidätetään…ja Jack Ruby ampuu hänet.

Salaliittoverkko

Tapaamme alussa eläkkeeltä takaisin töihin palaavan agentin, joka oli ollut mukana Sikojenlahden maihinnousun suunnittelussa. Tämän tarinan mukaan suunnittelussa oli mukana kerroksittain ihmisiä, jotka eivä tienneet mitä toiset tekivät ja tiedustelupalvelujen byrokratia ei toiminut. Kuuba oli kuitenkin edelleen tärkeä kysymys ja mietittiin monelaisia asioita Castron salamurhaamiseksi ja uudesta maihinnoususta Kuubaan. Toisaalta syntyi ajatus Kennedyn salamurhayrityksestä, joka sysättäisiin Kuuban tiedustelupalvelun vastuulle. Ampumista mietittiin ensin Miamissa, jossa oli paljon ulkomaalaisia ja monen ampujan joukosta kiinni jäisi vain sattumanvarainen henkilö. Kennedyn salamurha muodostuu vähän samanlaiseksi ihmeelliseksi verkostoksi, jossa kukaan ei oikein hahmota mitä kaikkea tapahtuu.

Tapaamme monia juoneen kytkeytyviä hahmoja: tiedustelupalveluissa vaikuttaneen hämärän TJ Mackeyn, lentäjän ja antikommunnisti David Ferrien, natsitaustaisen öljynetsijäliikemies George de Mohrenschildtin ja FBI-agentti ja bircher Guy Bannisterin. Lopulta tämä salaliittoverkosto päätyy rekrytoimaan Lee Harwey Oswaldin. Lopilta tutustumme myös velkaantuneeseen Dallasissa klubia pyörittävän Jack Rubyn, joka kirjan lopussa tietysti sitten tappaa Lee Harvey Oswaldin.

Tapaamme myös vanhemman tutkijan, joka yrittää vuosikymmeniä myöhemmink kyhätä kasaan kokonaiskuvaa tapahtumista, mutta hänen arkistonsa vain kasvavat ja kokonaiskuva on sekava. Monet tapahtumiin kytkeytyneet ovat kuolleet myöhemmin ammuttuina tai hieman oudoilla tavoilla.

Yhteenveto

Kirja ei ollut aivan helpoimmasta päästä, muttei toisaalta mitenkään kohtuuttoman vaikea. Se oli kaikinpuolin vahva historiallinen romaani yhdestä 1900-luvun Yhdysvaltojen tunnetuimmasta tapahtumasta. Jos fiktio Kennedyn salamurhasta kuulostaa yhtään mielenkiintoiselta eikä 450-sivuinen romaani kuulosta liian pitkältä, suosittelen tätä ehdottomasti. MIelenkiintoisimpina teemoina on tapahtumien sekavuus ja Lee Harvey Oswaldin ristiriitaisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *