Olen elämässäni lukenut aika vähän yhdysvaltalaista kaunokirjallisuutta. Kahlattuani läpi sen yhden pahamaineisimman (post)modernin tekeleen, Infinite Jestin, päätin lukea joltain toiselta 1900-luvun loppupuolen tunnetuimmalta kirjailijalta. Kohteeksi valikoitui Don DeLillon Valkoinen kohina(198)
Noin 350-sivuinen kirja jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäinen ja viimeinen kappale kuvaavat pinnaltaan hieman banaalimpaa arkielämää, keskimmäisen kappaleen kuvatessa ympäristöonnettomuutta, jossa myrkkypilvi nousee lähellä päähenkilömme asuinpaikkaa ja ihmiset evakuoidaan hetkeksi. Arkisemmissa kuvauksissa ollaan pienessä Keskilännen(?) Blacksmithin yliopistokaupungissa, jossa päähenkilömme Jack Gladney opettaa Hitler-tutkimusta ja elää yhdessä vaimonsa Babetten ja heidän aiempien avioliittojensa lasten kanssa. Useamman perheen jäsenien keskusteluissa he puhuvat yleensä railakkaasti toistensa ohi.
Kuolema nousee kuitenkin kirjan keskeiseksi teemaksi. Babette napsii outoja pillereitä ja loppua kohden selviää, että niiden on tarkoitus helpottaa kuolemanpelkoa. Babette ollut osa uuden lääkkeen tutkimusryhmää ja kirjan loppupuolella Jack myös etsii tutkimusryhmän vetäjän käsiinsä. Kuolemaan liittyen Jackin teini-ikäinen poika Heinrich myös pelaa kirjeshakkia vankilassa olevan massamurhaajan kanssa.. Toisaalta mielenkiintoisesti siinä missä abstrakti kuoleman pelko väreilee arjessa taustalla, eivät päähenkilömme meinaa uskoa kirjan keskellä iskevän myrkkypilven vaarallisuuteen kun sellaista pitäisi tapahtua ”vain köyhille” ja he tottelevat evakuointikäskyä kovin hitaasti.
Kirjan banaalimpaa arkielämää kuvaavissa kappaleissa liikutaan välillä akateemissa maailmassa. Päähenkilömme Jack on onnistunut luomaan pieneen yliopistokaupunkiin Hitler-tutkimuksen laitoksen ja toimii sen johdossa, vaikkei osaa ollenkaan saksaa. 1900-luvun teollisimpiin tappotalkoisiin johtanut henkilö on tietysti mielenkiintoinen tutkimuskohde kuolemaa pelkäävälle päähenkilölle ja hän on myös nimennyt terävänoloisen ja filosofoivan poikansa Heinrichiksi. Hitler-tutkimus on sekin tietynlainen parodia akateemisen maailman niche-tutkimuksesta, mutta vielä räikemäpi on päähenkilön kaveri, joka haluaa toistaa Hitler-tutkimuksen laitoksen luomalla Elvis-tutkimuksen laitoksen.
Yhteenveto
Kirja oli totuuden nimissä pieni pettymys. Tämä kirja tunnetaan nostetun amerikkalaisen nykykirjallisuuden kaanoniin, mutta itselle kirja tuntui hieman keskinkertaisemmalta. Nautin akateemisen maailman ironiasta ja tietyistä muistakin asioita,eikä kirja ollut mitenkään vaikeasti luettava mutta kokonaisuutena tämä ei sytyttänyt niin isosti.