Andrei Kurkovin Ukraina-tarinnoinin jälkeen palasin taas Latinalaiseen Amerikkaan. Etsiesssäni Latinalaisesta Amerikkalaisesta kirjoitettuja tietokirjoja, huomioni kiinnitty muutamia vuosia sitten kirjoitettuun kirjaan Cuba – An American history. Kirja on saanut Pulitzer-palkinnon ja kuvaa aluetta, joka on viime aikoina noussut taas median huomion keskipisteeseen, toisaalta Trumpin sapelinkalistelujen ja merkittävien talousuudistusten myötä.
Tiivistelmä
Tämä yli 500-sivuinen tiiliskivi kertoo Kuuban historian sen löytämisestä Joe Bidenin valintaan asti. Eli Kuubaa käsitellään pitkällä aikajanalla lähelle nykyhetkeä asti. Kuuban historiasta saadaan siis varsin kattava kuva. Vaikka Castrot, Che ja sosialismi saavat sivuja, niin vasta kirjan puolivälissä päästään edes 1900-luvulle asti. Kirjan teemana on myös Kuuban historian moninaiset yhteydet Yhdysvaltojen historiaan ja tapahtumiin. Niitähän on laajasti. Kirjoittaja Ada Ferrer syntyi Kuubassa Havannassa Sikojenlahden maihinnousun ja ohjuskriisin välissä. Hänen perheensä lähti kuitenkin maasta kun hän oli 10 kuukauden ikäinen ja hän halusi kertoa suurelle yleisölle syntymäsaarensa historian.
Kuuban löytäminen ja siirtomaa-ajan alku
Espanjan löytöretkeily lähti kunnolla käyntiin 1492 Espanjan muslimien karkottamisen jälkeen. Tämä oli sekä Kuuban, että Yhdysvaltain historian alkua. Ferer kertoo tavanneensa lentokentällä bisnesmiehen, joka kirjaideasta kuultuaan kysyi löysikö Columbus myös Kuuban? Columbushan ei todellisuudessa koskaan astunut jalallakaan nykyisen Yhdysvaltain maaperälle. Columbuksen amerikan löytäminen on kuitenkin yksi ensimmäisiä asioita, jotka amerikkalaiset oppivat pian lukemaan opittuaan. Tämä on tavallaan ensimmäinen historiallinen yhteys Kuuban ja USA:n välillä.
Ensimmäisillä espanjalaisilla siirtomaa-ajan tulijoilla oli mielessä ensisijaisesti kullan etsintä ja siinä sivussa he tappoivat vajaassa kymmenessä vuodessa 80% Kuuban alkuperäisasukkaista tainoista. Tämä on yleisissä arvioissa kuitenkin vähemmän kuin mitä läheisellä Hispanolan saarella, jossa +95% saaren alkuperäisasukkaista arvellaan kuolleen samanlaisella aikajanalla. Kuuba jäi tuolloin 1500-luvun alussa kuitenkin vähän kuin väliasemaksi kun kultaa lähdettiin etsimään muualta Latinalaisesta Amerikasta. 1520-1530 Kuuba oli jopa melko tyhjä asukkaista ja kolonisoijien tuomat siat sikisivät vauhdilla. Havanna oli jonkun aikaa pikkukylä, mutta sijaitsi hyvässä paikassa Golf-virran varrella ja kasvoi pian merkittäväksi välisatamaksi, jossa kulta-aarteet lepäsivät ennen matkaa Eurooppaan. Tästä seurasi merirosvoilua ja piraatit ehtivät kerran myös polttaa Havannan maan tasalle.
Kuubaan alettiin tuoda myös paljon orjia, jossa heillä oli ehkä hieman Amerikkaa paremmat oltavat. 1600-luvulla kupari alkoi nousta yhä merkittävämmäksi raaka-aineeksi ja sitä löytyi Itä-Kuubasta. Itä-Kuuban kupariesiintymät olivat merkittävä asia saaren taloudelliselle kehitykselle ja siellä orjillakin saattoi olla hieman parempi asema .1700-luvun puolivälissä Havannasta oli tullut yksi läntisen pallonpuoliskon suuremmista kaupungeista. 1700-luvun lopulla Kuuba joutui vastentahtoisesti Ranskan ja Britannian konfliktien pelimerkiksi. 1762 britit piirittivät kaupunkia pari kuukautta kärsien tappioita. Lopulta britit saivat Havannan kuitenkin haltuunsa. Brittien lyhyen Havannan hallinnan seurauksena sokerituotanto lähti kasvuun ja orjia alettiin tuoda entistä enemmän.
1776 Kuubassa oltiin positiivisella mielellla Yhdysvaltain itsenäistymispyrkimyksiä kohtaan. Kauppa Amerikan kanssa alkoi tuolloin myös kasvaa merkittävästi ja orjakauppa laajeni entisestään, mutta toisaalta Haitin vallankumous naapurustossa huoletti. 1800-luvun alussa Kuubassa ainakin niukka enemmistö väestöstä oli mustia. Kuubasta tuli 1800-luvulla yksi maailman merkittävimmistä sokerintuottajista, ja vuosisadan mittaan se nousi maailman johtavien sokerinviejien joukkoon. Meno sokeriplantaaseilla oli kuitenkin karua. Rangaistukseksi orjille saatettiin esim. pakkosyöttää ulosteteita. Kun Latinalaisen Amerikan maat alkoivat itsenäistyä, oli kuubalainen eliitti peloissaan mukavan sokeriplantaasielämän puolesta.
Ulkovaltojen vaikutus, kapinat ja itsenäisyystaistelut
1800-luvulle tultaessa Kuuba oli monen ulkovallan kiinnostuksen kohteena. Siirtomaaisäntä Espanjan ohella USA, Britannia ja jopa Meksiko harkitsivat saaren haltuunottamista. Espanjan siirtomaavallan jatkumisen ohella ehkä realistisen vaihtoehto näistä olisi ollut Kuuban liittyminen osaksi USA:ta. Se on lähellä ja tuolloin USA laajeni alueellisesti muutenkin. 1840-luvulla Kuubassa nähtiin useita orjien kapinoita, mutta nämä tukahdutettiin armottomasti. Yhdysvaltain sisällissodassa Kuuban omistava luokka tuki etelää ja auttoi sitä osaltaan kauppayhteyksien kautta pysymään pysytyssä niin pitkään kuin se pysyi. Kyseessä oli toki vain osatekijä, mutta ihan merkittävä sellainen. Yksi Kuuban ja Yhdysvaltain historian outoja yhteyksiä on myös se, että Kuubaan pakeni joitain etelävaltojen mahtimiehiä sodan tappion jälkeen.
Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisinä myös Kuubassa nähtiin verisiä taisteluita ja vallankumousyrityksiä. 1868-1878 käytiin kymmenvuotien sota, 1879-1880 ”pieni sota” ja lopulta 1895-1898 Kuuban itsenäissyyssota. 1895 Itä-Kuubasta lähdettiin etenemään kohti länttä ja kun sodan kiihtyessä Espanjalle selvisi, miten vakavasta tilanteesta on kysymys, otettiin rankemmat keinot käyttöön. Käytössä oli kunnon poltetun maan takttiikka, ettei vallankumouksellisille olisi resursseja ja paikallista väestöä siirrettiin karmaiseviin oloihin sotilaskeskittymien yhteyteen paikkoihin, joita voisi kutsua keskitysleireiksi.
Siinä kohtaa kun kapinallisten voitto sodan loppua kohden alkoi näyttää selvältä, päätti myös USA sujauttaa kauhansa soppaan. Tähän myös liittyi Havanna rannikolla räjähtänyt USS Maine, josta Yhdysvallat syytti Espanjaa. Espanjan–Yhdysvaltain sotaan osallistui suuri määrä yhdysvaltalaisia vapaaehtoisia. Tunnetuin yksikkö oli Theodore Rooseveltin Rough Riders. Mukana oli paljon etelän espanjankielisiä, mutta joukko oli moninainen ja sisälsi myös mustaa väestöä. Kesäkuussa 1898 ensimmäiset amerikkalaiset sotilaat astuivat Kuuban kamaralle. Sodan rauhansopimus kirjoitettiinkin USA: ja Espanjan välillä! Kuubalaisten näkökulma oli leikkisästi, että kuubalaiset löivät Espanjan, mutta sodan voittaja oli USA. USA:n joukkojen pysyminen Kuubasssa aiheuttikin epävarmuutta. Maa oli sodan jälkeen raunioina ja maaomistusasioissa oli epäselvyyksiä ja kiistoissa voittajiksi selvisivät yleensä ne jolla oli varaa kunnon juristeihin ja terävimmät kyynerpäät.
Amerikkalainen vaikutus itsenäisessä Kuubassa
Sokerituotannon merkitys Kuuban taloudelle ainoastaan kasvoi itsenäisyyden jälkeen, kuten myös Amerikan merkitys. Sinne emigroitui ihmisiä Amerikasta ja monet näistä olivat paikallisesti äärimmäisen merkittäviä vallan käyttäjiä. Kaikki ei kuitenkaan ollut sokeriplantaaseja, vaan myös Havanna buumasi ja laajeni. AIkansa suurkaupungissa oli toisaalta porvariston puutarhakaupunki Vedado, mutta kaupungin synkemillä kulmilla pyöri massiivinen prostituutio. Toisaalta Havannassa mustat ja valkoiset pystyivät istumaan samoissa kahviloissa, mutta 1912 mustien oikeuksien parantamiseen ja tuli backlash ja mustia lynkattiin armotta ilman varsinaista kunnon syitä.
Kuuba myös liittyi muodollisesti ensimmäisen maailmansotaan lähettäen miehiä San Antonioon koulutukseen mutta sota ehti loppua ennen kuin nämä miehet pääsivät tositoimiin. Euroopan sota ja maataloustuotannin katkot nostivat kuitenkin sokerin hintaa ja tämä oli valtava buumi Kuuballe. Sodan aikana ja sen jälkeen seurasi myös toinen buumi. Vaurastuneen amerikkalaisen eliitin ei tehnyt enää niin mieli lähteää Eurooppaa, joten monet tulivat lomaileaan Kuubaan. Yhdysvaltojen 1919 voimaan tullut kieltolaki oli myös yksi turismia kasvattanut tekijä. Kun uhkapelitkin olivat sallittuja, tunsivat ylemmän keskiluokan amerikkalaiset vapautuvansa trooppisessa ilmastossa. Toki joidenkin jenkkituristien sikailu herätti paikallisissa myös paheksuntaa. Maailmalaajuinen talouskriisi iski kuitenkin myös Kuubaan ja nähtiin valtavia protesteja ja lakkoja halitsevaa Machadoa vastaan. Machado päätyi lähtemään lopulta maonpakoon Bahamalle 1933.
Batistan vuodet
Kuuba oli pienoisessa kaaoksessa kun USA, armeija, kansa sekä protesteissa roolia ottaneet opiskelijat yrtittivät hahmottaa, mikä olisi järjestelmä Machadon jälkeeen. Hänen tilalleen tullut presidentti Cespedes peri kuitenkin ongelmat eikä nauttinut luottamusta ja armeija alkoi ottaa hyvä enemmän roolia. Yksi armeijan harvojen tuntema kenraaali Fulgencio Batista, alkoi ottaa enemmän roolia. Kun useampi presidentti oli vaihtunut puolessa vuodessa ja syrjäseuduilla proletariaatti oli ottanut haltuun sokerilanteeseja, nousi USA:n luottamusta nauttiva Batista vetelemään taustalla naruista, vaikka maassa oli hänen vuosinaan useita muitakin presidenttejä. Maahan saatiin silti perustuslaki, karkotettuja ihmisiä päästetiin palaamaan ja esimerkiksi kommunistitkin saivat toimia maassa. Batista myös pystyi antamaan köyhemmälle väestölle tukiaisia koska oli USA:n luottomies. Lopulta 1952 Batista teki sotilasvallankaappauksen ja muutti asemansa varjoista maata käytännössä hallitsevasta hahmosta sitä ilmiselvästi näkyvästi hallitsevaksi hahmoksi.
Hauskana esimerkkinä Kuuban tuonaikaisesti korruptiosta mainitaan tarina vuodelta 1948 kun opetusministeri lastaa matkalaukkuihin miljoonia ja lähtee lentokeneella Floridaan. Batistan aikana Kuuba oli laajemminkin erittäin korruptoitunut. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä oli amerikkalainen mafia, joka pyöritti saarella kasinoita ja hotelleita. Tarinan mukaan Lansky tuli saarelle matkalaukut täynnä rahaa, näytti ne Batistalle ja sen jälkeen lyötiin kättä päälle, että kyllähän herra Lansky voi bisneksiä tehdä täällä.
Castron veljekset Fidel ja Raul yrittivät surullisen oloista vallankaappausyritystä 1953 joka epäonnistui täysin. Monia mukanaolleita tapettiin ja kidutettiinkin, mutta Castrolle sallittiin oikeudenkäynti, jossa hän sai jopa edustaa itseään ja pitää pitkiä puheita. Ensimmäiset neljä kuukautta vankilassa olivat eristyksessä, mutta sen jälkeen Castro ja muutkin vallankaakumousyrittjät pystyivät tapaamaan toisiaan muurien sisäpuolella myös opintopiirejä pitäen. Vaikka Fidel oli Havannassa ja suorittanut lakiopintoja, oli hän juuriltaan sokeriplantaasien Itä-Kuuban kasvatti.
Jälkikäteen katsoessa Batista yllättäen armahti Castrot ja kaverit 1955. Tuolloin Castro oli kuitenkin vain yksi hahmo monien hahmojen joukossa. 1955 näntiin suurimpia mielenosoituksia ja lakkoja sitten Batistan valtaannousun, mutta Fidel ei mitenkään ollut useimpien kuubalaisten mielissä. Hän eleli Meksikossa, jossa tapasi muuan Che Guevaran. Vuonna 1956 Castrot kuitenkin palasvit Kuuban muutaman tusinan toverinsa kanssa vetäytyivät vuorille. Tämä pieni porukka kasvoi muutamassa vuodeksi vahvaksi toimijaksi, jota journalistit kävivät tapaamassa ja se sai huomiota jopa New York Timesilta. Sissit olivat luoneet merkittävän mikroyhteiskunnan Itä-Kuuban vuorille. Samaan aikaan Batista murskasi opiskelijavetoisen vallankaappausyrityksen Havannassa ja Castro alkoi jäädä yhdeksi harvoiksi vahvoiksi oppositiohahmoiksi.
Castron vuodet ja kylmä sota
1.1.1959 uutisoitiin Batistan paosta. Vuorien sissit lähtivät tämän jälkeen marssimaan kaupunkeihin, Che Havannaan, Raul Guantanamoon ja Fidel Santiagoon, jossa piti puheen. Lopulta 8.1. Fidel saapui Havannaan, jossa nuoret miehet olivat alkaneet tämän inspiroimana kasvattaa partoja. Hallintoon otettiin myös maltillisia ihmisiä, mutta 500 batististia teloitettiin. Castro ehti myös tehdä kierroksen Yhdysvalloissa, eikä maassa ollut niin yksiselitteistä selkeää näkemystä Castrosta. Maareformi oli alkanut villisti, mutta toteutettiin. Paljon myönnytyksiä köyhille ja mustien syrjimistä vastaan.Siinä missä Amerikassa ei ollut niin selvää näkökulmaa Kuubaan, ei Kuubassakaan ollut selvää mihin pitäisi asettua osana kylmää sotaa. Heitettiin jos Kuubassa vannotaan jonkin ismin nimeen niin sen on humanismi. Mielenkiintoiseksi käännekohdaksi kuitenkin nostettiin Anastas Mikojanin vierailu 1960, josta alkoi Kuuban lähentyminen Neuvostoliiton suuntaan. USA:ssa heräsi huoli Kuuban ja Neuvostoliiton välisestä suuresta sokeridiilistä ja tämä tietysti kylmensi välejä USA:n suuntaa.
Jos ihmiset jotain anekdootteja Kuuban historiasta tietävät, niin usein sen, että USA:n Sikojenlahden maihinnousu oli täysi floppi. Alue on varsin perifinen paikka, jossa olosuhteet ovat rankat. Lahdella paljon korallia, jonka hankaloitti etenemistä ja tarvikeveneäitä upposi. Ensimmäiset rantaat päässeet näkivat pian muutaman ihmisten ja hätäillen ampuivat näitä kohti, jolloin koko operaatio paljastui. Huonossa skenaariossa pakopaikaksi hahmotellut vuoret sijaitsivat myös todellisuudessa liian kaukana. Kennedy ei myöskään ollut varma mitä tehdä, eikä antanut maihhinnousijoilla kunnollisga ilmatukea. Sikojenlahden tapahtumien seurauksena Kuuba kääntyi kommunistisemmaksi ja Amerikan kuubalaiset demokraattivastaisemmiksi.
Puolitoista vuotta myöhemmin nähtiin sitten toinen kylmän sodan suurista tapahtumista. Amerikka heräsi hitaasti siihen, että Kuuban pikkupaikkakunnalle rakenneltiin ohjussiiloja ja kaikenlaista muutakin logistiikkaa. Neuvostoliitto onnistui pitämään tämän kohtuullisen hyvin salassa. Kuubassa oltiinkin tuolloin ja vähemmissä määrin siitä lähtien aina varauduttu Yhdysvaltain massiiviseen hyökkäykseen. Castron pettymykseksi ja hänen nähdäkseen arvovaltaansa nakertavalla tavalla Kennedy ja Hrutsev kuitenkin solmivat sopimuksen kuubalaisten selän takana. Kuuban ei hyökättäisi ja USA siirtäisi ohjuksensa pois ”Neuvostoliiton” takapihalta Turkista. Tämä oli ryppy Kuuban ja Neuvostoliiton rakkaustarinassa, mutta yhteistyö kuitenkin jatkui.
Kuuban sisällä nähtiin monenlaisia uudistuksia ja yritettiin luoda ”uutta ihmistä”. Koulutuksen ja lukutaitoon panostettiin paljon ja paikoitellen nuoria teinejäkin kierteli opettamassa syrjäseutujen aikuisia. Sukupuolten tasa-arvoon kiinnitettiin myös huomiota, mutta ei aina niin onnistuneinen tuloksin. Stereotypiat istuivat monin syvässä, eihän mies voi ripustaa pyykkiä. Samoin valtion liiallinen puuttuminen perhepiiriin kuuluviksi nähtyihin asioihin tuotti vastareaktioita. Epäonnistuneena propagandakampanja oli 1970 kerätä 10 miljoona tonnia sokeriruokoa. Tämä olisi ollut selvä ennätys ja imagohaitan lisäksi, epäonnistunut yritys myös haittasi muuta taloutta kun koulutetumpaa väestöä houkuteltiin muista töistä sokeripelloille. Kuuba oli myös edelleen monelta osin sokerista riippuvainen monokulttuuri, nyt USA oli vain vaihtunut Neuvostoliittoon joka osti valtavia määriä kuubalaista sokeria. Kuuba oli kuitenkin jonkin aikaa malli siirtomaistaan itsenäistyuneille valtioille. Argentiinalainen Che yritti luoda yhteislatinalaismaerikkalaita vasemmistorintamaa, mutta kuoli tunnetusti Boliviassa 1967. Mielenkiintoisena itselleni täysin tuntemattomana anekdoottina opin, että hyvin säärä määrä kuubalaisia lähetettiin taistelemaan Angolan sisällissotaan ja heidät voidaan tässä nähdä olleen historian oikealla puolella apartheidia vastgaan.
Yksi Kuuban vallankumouksen pitkäaikaisia seurauksia olivat useat muuttoaallot. Kuubasta suunnattiin lähinnä USA:han ja siellä merkittävältä osin lähimpään suurkaupunkiin, Miamiin. Kuubalaiset monelta osin muuttivatkin Miamia ja syntyi monien kuubalaisten kauttakulkupaikaksi Little Havannan kaupunginosa. Heidät kuitenkin nähtiin erityisesti hallinnon, mutta myös monien amerikkalaisten näkökulmasta tervetulleina kommunismin uhreina. Moni sai myös töitä valtion palveluksesta Kuubaan liittyvissä asioissa. Aivan varhaisimmat pakenijat olivat hyvin lähellä Batistan hallintoa olleita ihmisiä. Seuraavassa aallossa oli Kuuban varakkaampaa ja koulutetumpaa väestöä, joka pettyi pian sosialistien Kuuban elämänmenoon. Massiivinen, tällä kertaa suhteessa köyhempää väestöä ja osin rikollisia(enemmistö näistä ”rikollisista” tosin oli vain hallinnon kysenalaisesti rikollisiksi leimaamia) sisältävä muuttoaalto nähtiin 1980 Mariel boatliftin muodossa. Pari vuotta aiemmin Kuubassa ristiriitoja herätti ratkaisu päästää maasta lähteneitä ihmisiä vierailemaan takaisin saarelle. Nämä toivat rahaa ja erilaisia hyödykkeitä sukulaisille ja tutuillee, mutta osaltaan nakersivat hallinnon legitimiteettiä.
Kylmän sodan jälkeen jälkeen
Neuvostoliiton romahduksen yksi heijastusvaikutus oli raju nopea taloudellinen isku Kuuballe. Saaren talous oli syöksykierteessä 1990-luvun alussa. Ratkaisua haettiin turismista jonka osalta sallittiin myös rajallisia ulkomaisia investointeja. Tämä tasapainotti hyvin valtion kassaa ja toi hyvinvointia. Silti oli kuitenkin tiukkaa ja monet koulutetummat suuntasivat koulutustaan vastavien työtehtävien sijaan turistitöihin. Kyseenalaisena seurauksena oli myös prostituution yleistyminen. Siinä missä talousmielessä meininkiä vähä vapautettiin, Castro kuitenkin tiukensi hieman otetaan väestön muita vapauksia kohtaan. 1999 Chavezin valtaannousu Venezuelassa toi lopulta hallinnon iloksi öljyä toverihintaaan. Kylmä sota ei kuitenkaan lopettanut USA-Kuuban kylmiä suhteita. Kyse ei ollut vain kylmästä sodasta.
2006 kuului uutisia Fidelin sairaudesta, Miamissa toivottiinkin nopeaa kuolemaa ja vallanvaihtoa. Kuitenkin veli Raul Castro nousi puikkoihin ja nähtiin vain erittäin marginaalisia uudistuksia. 2014 Obama kuitenkin normalisoi suhteita ja maaliskuussa 2016 kävi Kuubassa saaden varsin lämpimän vastaanoton. Kuubalainen mamma muistutti kirjoittajaamme äänestämään Hillarya. 2016 marraskuussa, Castro kuoli vähän Trumpin valinnan jälkeen. Tästä syntyi vitsi, että Castro halusi elää pidempään kuin Amerikkalainen demokratia ja teki sen.
Yhteenveto
Tämä oli tietokirja parhaasta päästä. Siinä käsitellään hyvin kattavasti Kuuban historiaa, ei kuitenkaan ollenkaan pitkästyttävällä tavalla. Voisin suositella tätä kaikille Kuubasta kiinnostuneille tai vaan laadukasta historiakirjaa lukulistalleen halajaville.