En tietoisesti halunnut ottaa 20 Euroopan historiasta kertovan kirjan projektiini yhtään Natsisaksaan keskittynyttä kirjaa, mutta tuota aikaisempi ja heikommin tuntemani aikaukausi sopi projektiin kuin hapankaali bratwurstin kanssa. Kirja on Katja Hoyerin Blood and Iron The Rise and Fall of the German Empire 1871–1918.
Yhteenveto
Kirja kertoo nimensä mukaisesti Saksan (”imperiumin”) synnystä 1800-luvulla ja sen tuhosta eli ajasta ensimmäisen maailmansodan lopppun asti. Vajaa 250-sivuinen kirja jakautuu viiteen kappaleeseen jotka käsittelevät Saksan syntyä ennen vuotta 1870, Bissmarckin vuosia 1870-1888, Keisarikriisiä 1888-1890, Wilhelmin vuosia 1890-1914 ja lopulta ensimmmäistä maailmansotaa 1914-1918.
Preussi muuntuu Saksaksi
Tarina alkaa vuodesta 1813 keskellä Napoleonin sotia. Napoleon marssi nöyryyttävästi läpi Preussin ja nykyisen Saksan alueen ja tämän voidaan katsoa kylväneen siemenen yhteinäisemmän ja vahvemman Saksan synnylle. Saksalle symbolisesti tärkein Napoleonin sotien tärkein taistelu ei kuitenkaan ollut Waterloo, vaan Leipzigin taistelu 1813. Napoleonin sotien jälkeisina vuosina Preussi onnistui laajenemaan merkittävästi, mutta siitä ei kuitenkaan tullut Euroopan johtavaa saksankielistä mahtia, vaan siinä asemassa oli vielä tuolloin Itävalta. Lisäksi Preussi oli logistisesti jakautunut hankalasti kahteen erilliseen osaan. Preussin onneksi näihin uusiin läntisiin alueisiin kuului varsinkin tulevaisuudessa keskeiseksi nouseva Ruhrin alue, joskin 1800-luvun alkupuoliskolla Saksa oli vielä teollisuusmahtina monia Euroopan maita jäljessä.
Tässä kohtaa syntyivat myös Bundit, jotka ovat sittemmin säilyneet samankaltaisina tähän päivään asti. Saksa on liittovaltio(Bundesrepublik Deutschland), jossa osavaltioilla on myös merkittävää itsenäistä poliittista valtaa. Tässä mielessä Preussista ei tuolloin ollout vielä niin yhtenäinen kansallisvaltio kuin vaikkapa Ranskas, mutta yhtenäisyys aiempaan hajanaisten kuningaskuntien mosaiikkiin verrattuna oli kuitenkin merkittävämpaa. Kirjoittajamme nostaa Saksan kansallistunteen isiksi erityisesti Fichtin ja Hegelin, mutta korostaa esimerkiksi myös Grimmin veljesten satuja, joihin miljoonat ja miljoonat saksalaislapset aikojen saatossa tutuistuivat. Merkittäväksi saksalaisten yhdistäjäksi nostetaan myös Reinin 1840-kriisi, jossa ”saksalaiset” yhdistyivät ulkoisen vihollisen(Ranskan) takia aiempaa vahvemmin.
1848 Euroopan hullu vuosi näkyi myös Saksassa. Pariisissa alkaneet kapinat levisivät myös Saksaan kun 1848 niin opiskelijat, porvaristo kuin työläisetkin ryhtyivät vaatimaan muun muassa sananvapautta, kokoontumisvapautta ja kansallista parlamenttia. Monet ruhtinaat joutuivatkin antamaan periksi ja sallimaan muutoksia. Vaikka tavoitteet eivät täysin toteutuneet, ne loivat perustan myöhemmille muutoksille ja yhdistymispyrkimyksille Saksassa. Kommunismi, nationalismi ja liberalismi nousivat myös laajemmin tunnistetuiksi aatteiksi tuon jälkeen.
Jälkimmäinen osa ensimmäisestä kappaleesta keskittyy pitkälti käsittelemään Otto von Bismacrkia. Henkilökohtaisesti ”vaikean eliittinuoruuden” ja varhaisen aikuisuuden elänyt Bismarck nousi keisarin sivussa huomaamattomasti mahtavaksi vallankäyttäjäksi. Ensimmäisen kappaleen lopussa käsitellään lyhyesti kolme Preussin 1800-luvun puolivälin jälkeistä menestyksekästä sotaa. Ensimmäinen näistä oli 1864 kun Preussi nappasi ”Etelä-Jyllannin” eli Schleswigin Tanskalta. 1866 käytiin vain reilun kuukauden kestänyt Preussille voitokas sota Itävaltaa vastaan. Lopulta 1970-1971 käytiin Preussin ja Ranskan välinen sota, jossa myös Baden, Baijeri ja Württemberg taistelivat Preussin puolella.
Bismarckin Saksa
Saksan yhdistyminen koplattiin lopulta yhteen voitokkaan Ranskan sodan kanssa ja julistus päätettiin tehdä Versailissa, osittain sen takia ettei mikään saksalainen valtio nousisi muiden ylitse. Saksasta tuli tuolloin myös Euroopan suurin maa. Tämän myötä asioita myös standardoitiin läpi uuden valtakunnan ja koitti myös nopean talouskasvun aika. Tästä eteenpäin Bissmarck nousi jatkuvasti vahvemmaksi tekijäksi Saksan johdossa. Keisari tykkäsi viettää aikaa Preussin metsästtysmajoillaan ja tämä sopi Bismarckille oikein hyvin.
Saksa ei kuitenkaan ollut homogeenin alue yhdistymisensä jälkeen. Maa oli 2/3 protestanttinen ja 1/3 katolinen, josta seurasi Bismarckin katolisia vastaan suunnattu sekularisoiva ja yllättävän raju ”kulturkampf”, josta jotkut preussin uskonnolliset protestantitkin närkästyivät. Tällä mahdollisella lievällä ylilyönnillä oli kuitenkin pitkäaikainen Saksaa sekularisoiva vaikutus.
Saksa oli 1870 Euroopan mahtimaaksi teollistumisen osalta perässähiihtäjä, mutta yhteinäistymisen jälkeen lähti kova kiri käyntiin. Mm. Siemens, AEG ja Bayer syntyivät tuolloin. Saksalla oli myös hyvät lähtökohdat teollistumiselle matalien tasankojen, toimivien satamien ja jokiverkostojen ansiosta. 1870-luvun alkuvuosien talousbuumista käytetään sana Gründerzeit, jolloin talouskasvu oli huumaavaa. Ylikuumentuminen huipentui 1873 talouskriisiin, joka ei kuitenkaan johtanut pitkäaikaiseen lamaan tai ankeuteen. Gründerzeitina ja sen jälkeen kaupunkiväestö kuitenkin kasvoi räjähdysmäisesti ja loi uudenlaisen kaupunkiköyhälistön vuokakasarmeineen.
Talouskriisi kuitenkin muutti Saksan politiikka vähemmän talousliberaaliksi. Bismarck ei ollut talousasioiden suhteen vahvan ideologinen, mutta 1873 merkittävä kriisi selvästi vaikutti häneen. Tietty konservatismin ja nationalismin sekä liberalismin vastainen pohjavire sai yhteiskunnassa aiempaa vahvempaa kannatusta. Liberaaliin järjestykseen pettyihin kuului myös itse Richard Wagner.
Bismarck koki 1870- ja 1880-luvuilla haasteita erityisesti kolmesta näkökulmasta. Saksalla oli vähän selviä luonnollisia maantieteellisiä rajoja eikä ollut selvää mistä Saksa alkaa ja mihin se loppuu. Etnisistä vähemmistöista merkittäviä olivät itäisemmän Preussin puolaliset, Alsacen ja Lorrainen ranskalaiset. Pienempinä mutta merkittävinä vähemmistöinä myös pohjoisen tanskalaiset sekä…juutalaiset. Toinen haaste tuli kaupungin kasvavan köyhäliston ja työväenliikkeen suunnasta, joka vahvistui tasaista tahtia. Bissmarck suhtautui siihen aluksi varsin vihamielisesti, mutta tuli myöhemmin hieman vastaan perustaen ainakin aikansa mittareilla jonkinlaisia hyvinvointivaltion elementtejä. Kolmas haaste liittyi ulkopolitiikkaan. Jo Bissmarck pelkäsi kuollakseen kahden rintaman sotaa ja onnistui tämän ohjaamana toimimaan verrattain kyvykkäänä diplomaattina Tsaarin, Ranskan ja Itävällan keskellä.
Wilhelmin valtakunta 1888-1914
Bissmarck oli päässyt vähän varkaitten merkittävään asemaansa kun keisari oli vähemmän osallinen päätöksenteossa. Vanhan keisarin tilalle tuli kuitenkni hyvin nuori 30-kymppinen Wilhem, joka muutaman vuoden sisään oli savustanut Bissmarckin ulos.
Wilhem halusi tehdä keisarista vahvemman hallitsijan, samaan aikaan kun Länsi-Euroopasssa monarkien asemaa oli heikennetty.Tämä oli ilmeinen virhe, joskin kirjoittajamme huomauttaa, että jälkikäteen Wilhemiä on saatettu demonisoida jopa liikaa. Hän oli mm. teknlogiaenthusiasti joka matkusteli laajasti läpi keisarikuntaansa vrt. aiempi vanhan Preussin sisäänpäinkääntynyt keisari. Bissmarckin jälkeen paljon Wilhelmillä oli paljon neuvojia ja kanslereita, jotka tekivät hyvääkin työtä, mutta ei tullut toista Bismarcia. Wilheim säilytti asemansa outona vahvana monarkina, joka myös halusi esiintyä näkyvästi, eikä aina tehnyt sitä uskottavimmalla tavalla ja aikansa spin doctorit joutuivat korjailemaan ja ohjailemaan lehdistöä siitä mitä keisari oli oikeasti sanonut tai tarkoittanut, pahimmista skandaaleista mainittakoon ”hunnipuhe”.
Wilhemistä syytä on mainita myös hänen kaksijakoinen suhtautumisensa Britannian. Sukujuuriensa ja lapsuuden matkojensa takia hänellä oli tiivis suhde Britanniaan, jonka seurauksena hän myös ihaili sen laivastoa. Wilhelm halusi Saksasta samanlaisen merimahdin ja siirtomaamahdin. Saksa oli tämän teeman osalta kovasti Ranskaa ja Britanniaa jäljessä, mutta onnistui kirimään kohtuullisesti 1800-luvun lopulla. Mm. Günter Grassin kirjoista muistamani siirtomaatavarakaupat alkoivat tuolloin tulla saksalaisten kaupunkien katukuvan peruselementeiksi. Juurikin laivaston nopea laajentaminen ja sitä kautta Britannian merimahdin haastaminen kuitenkin kiristivät suurvaltojen välejä ja johtivat ensimmäistä maailmansotaa edeltäneisiin jännitteisiin.
1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku oli kuitenkin vahvaa talouskasvun ja modernisaation aikaa. Metrot ja sähköiset raitiovaunut ilmeistyivät osaksi urbaania Saksaa, Berliinin väkiluku ylitti kaksi miljoonaa ja KaDeWe toi modernin tavaratalon Berliinin ylemmän luokan elämään. Kultuurni ja erityisesti kirjallisuuden(useille toki kevyttä kioskikirjallisuutta) suosio myös laajeni. Ottaen huomioon minkälaisia kauhuja Saksa vuosien 1914-1945 aikana koki, on 1800- ja 1900-lukujen vaihdetta ehkä ymmärrettävästi saatettu liikaakiin romantisoida, mutta Wilhemin aikakausi oli monille saksalaisille aitoa kehityksen vuosia.
Saksa ensimmäisessä maailmansodassa.
Saksan imperiumin nousu ja Wilhemin aikakausi päättyivät tietysti ensimmäisen maailmansotaan. Serbian ensimmäinen pommimies ei onnistunut tappamaan Ferdinandia, mutta toisena yrittäjänä tullut ampuja hoiti homman maaliin. Tunnetusti juuri kukaan ei osannut ennustaa minkälaiseksi veriorgioiksi ensimmäinen maailmansota muodostui, mutta myös Wilheim kunnostautui holtittomalla kielenkäytöllään puhumalla serbien pyyhkimisestä kartalta.
Laajemman eurooppalaisen sodan alkaessa näyttää väistämättömältä Saksa alkoi hermostuneesti palata kauan koottuihin mietteisiin siitä, miten kahden rintaman sota olisi mahdollista voittaa. Yhtenä peruslähtökohtana toimi, että kauemmaksi jatkuvan Venäjän ajateltiin mobilisoivan sotilaitaan hitaammin, joten ideana oli pistää valtaosa sotilaista länteen pyrkien nopeaan voittoon Ranskasta, jättäen vain pienen armeijan itään pidättelemään Venäläisiä, joita vastaan hyökättäisiin vasta Ranskan kukistamisen jälkeen.
Saksan hyökkäys Belgian läpi ei kuitenkaan ollut sellainen riemumarssi kun oli toivottu vaikka Saksa etenikin. Sotaan tottumattomat traumatisoituneet sotilaat myös syyllistyivät pian melkoisiin raakuuksiin mm Leveunin yliopistokaupungissa. Syyskuussa Saksa oli kuitenkin päässyt Marne-joelle asti, jossa tunnetun tarinan mukaan jopa Pariisin taksikuskit pistettiin paniikissa ajamaan yksittäisiä sotilaita rintamalla pysäyttämään saksalaisia. Saksa kuitenkin saatiin pysähtymään ja päädyttiin tunnettuun länsirintaman asemasotaan.
Itärintamalla oli tuolloin vain yksi Saksan kahdeksasta armeijasta ja Venäjä onnistui mobilisoimaan nopeammin kuin Saksa oli laskenut ja tämän seurauksena rintamalla oli pientä paniikkia Venäjän hyökätessä. Saksalaiset onnistuivat kuitenkin loistavasti Tannenbergin torjuntataistelussa ja legendojen asemaan nousseiden kenraalien Ludendorfin ja Hindenburgin johdolla.
Vaikka sotaan lähdettiin liput liehuen, alkoi sen raakuus ja verisyys tulla ihmisille selväksi melko pian. Huonot kypärät mm. johtivat siihen, että kotiin alkoi palata paljon sirpaleista kasvonsa osittain menettäneitä ihmisiä. Aivan alussa tuki sotatoimille oli kuitenkin lähes yksimielistä mm. mahtipuoluueksi nousseen SDP:n joukoissakin. Sodanvastaisuus alkoi yleistyä vasta 1916, jolloin toisaalta vahva sensuuri oli jo vallalla. 1916 olikin jonkinlainen teollisen sodankäynnin huipentuma jolloin nähtiin ensimmäiseen maailmansodan pahimpiin kuuluvat Verdunnin ja Sommen taistelut. Tuolloin nähtiin myös Venäjän vastahyökkäys joka demoralisoi Saksan liittolaisen Itävalta-Unkarin sotaponnistelut. Lisäksi intensiivinen merisodankäynti toi USA:n mukaan ympäryysvaltojen puolelle. 1916 toi myös totaalisen sodan talouden muodossa ja vielä selvemmän kurjistumisen siviileille
1918 alussa USAn:n johtama rauhanehdotus olisi erilaisessa tilanteessa saattanut lopettaa sodan hieman aikaisemmin, mutta Venäjän vallankumous ja Saksan sen seurauksena idästä saamat valtavat alueet katsottiin liian merkittäviksi menetettäviksi. Maaliskuussa Saksa lähti vimmattuun Kairseschlaht-hyökkäykseen, jossa se aluksi sai murrettua Ranskan linjoja ja eteni, mutta huolto ei toiminut ja vastahyökkäyksen jälkeen palattiin lähes identtiseen tilanteeseen.
Loppuvuodesta 1918 Saksa tunnetusti oli pakotettu sopimaan rauhasta. Vaikka ensimmäinen maailmansota oli traumaattinen kaikille siihen osallistuneille valtioille, jäi Saksalle suurvalloista siitä kuitenkin uniikin trauma. Saksan imperiumi loppui Bissmarckin sanoin ”vereen ja rautaan”.
Yhteenveto
Kirja oli oikein mukava tiivistys itselle vähemmän tutusta Saksan synnystä. Voisin taas suositella aihepiiristä yhtään kiinnostuneille tai vaan perustoimivaa historiakirjaa etsiville.