Jatkoin Euroopan historiaan perehtymistä suomalaisen Jukka Koskelaisen kirjalla Viisi matkaa Saksan sieluun(2023). Nyt sitten vaihteeksi suomalaisen kirjoittajan näkemystä Euroopan mahtimaahan. Saksa on henkilökohtaisesti myös itselle hieman tutumpi maa. Minkään sortin asiantuntija en tietenkään ole, mutta sentään yli puolentusinaa kertaa olen maassa käynyt ja vähän kieltä edes ymmärrän. Koskelainen on myös jossain määrin tuttu kirjoittaja, muistan lukeneeni miehen kaksi aiempaa esseekokoelmaa, Rakas rappio(2012) sekä Mahtava Minä(2017).
Tiivistelmä
Viisi matkaa Saksan sieluun on rakenteeltaan vähän monimutkaisempi kuin viisi matkaa. Jokaisen matkan jälkeen on myös osuus ”Mikä on saksalaista” ja lisäksi on bonusmatka, joka on kokoelma erilaisten kirjailijoiden matkoista Saksaan historian saatossa. Kirjallisuus o kokonaisuutena vahva näkökulma, jonka kautta Saksaan kirjassa syvennytään. Goethe, Nietzcshe, Hegel, Habermass, Grass, Schelegel, Heidegger, Schmitt, Mann…saksalaisen kirjallisuuden ja ajattelun raskas sarja tiputellaan kirjan aikana kattavasti läpi, mainiten toki myös liuta vähemmän tunnettuja ja itselleni täysin tuntemattomiakin hahmoja.
Kirjan ote on myös varsin pohdiskeleva ja poukkoileva esittäen siivuja saksalaisuudesta, pyrkimättä kuitenkaan mihinkään mahtisynteesiin tai esittämään selkeä historian reittiä, joka väistämättä johti lopulta saksalaisuuteen. Kirjassa on kuitenkin kirjoittajan viisi omaa matkaa Saksaan: Berliini, Jena ja DDR, Frankfurt, Plettenburg ja junamatka Lyypekistä Müncheniin. Itsetarkoituksellisesti kirjassa ei puhuta suoraan natseista tai kolmannesta valtakunnasta ja kirjoittaja kertoo olevansakin hieman kyllästynyt tuon ajan kirjojen määrään. Itse tuppaan olemaan samaa mieltä
Berliini
Berliini on itselläni henkilökohtaisella tasolla tutuin siivu Saksaa, sillä siellä olen käynyt useampia kertoja ja hieman tunnen sitä. Koskelainen käykin osittain läpi niitä näkökulmia, jotka itsekin Berliinin liitän. Berliini on tietysti boheemi ja tietyllä tavalla stereotyyppisen epäsaksalainen, muiden asioiden ohella sen takia, että Kylmän sodan Länsi-Berliinin muuttaneet saivat vapautuksen asepalveluksesta, joka tietysti veti tietyntyyppistä ihmistyyppiä. Berliini on myös Länsi-Euroopan myöhäinen suurkaupunki, jos sitä vertaa Lontooseen, Pariisiin, Roomaan, Lissaboniin, Amsterdamiin tai Wieniin. Simmelin kuvaus suurkaupungista syntyi vasta 1900-luvun vaihteessa.
Koskelainen käy myös läpi Berliinin epätavallisesta modernista historiasta kumpuavaa autioiden ja tyhjien tilojen määrää, jota itsekin todistanut, joskin sitä laajimmillaan näkemättäni käytyäni siellä ensimmäisen kerran vasta noin 15 vuotta sitten.
Koskelainen viittaa myös hieman myyttiseen populaarikulttuurissa kuvailtuun Weimarin ajan dekadenttiin Berliiniin, josta itselläkin ehkä oudon romanttinen kuva, osittain mainitun Babylon Berlinin, mutta ei vaan sen takia. Muutamia vuosia sitten kävin katsomassa odottamani elokuvat Fabian oder Der Gang vor die Hunde, joka pohjautuu Kästnerin kirjaan sekä modernin tulkinnan Döblinin Alexanderplatsista.
Jena ja DDR
Kirjan toinen osio jakautuu kahteen osaan, josta ensimmäinen minulle vieraampi. Toinen mielenkiintoisempi. Ensimmäisessä osassa vieraillaan saksalaisen romantiikan (eli romantiikan) keskeisillä syntypaikoilla Jenassa, jonka itse osaan nimetä itäsaksalaiseksi kaupungiksi ja tunnistan niminä liikkeen hahmoja, mutten muuten saanut tästä niin paljon irti.
Toinen osio, jossa tarkastellaan laajemmin Itä- ja Länsi-Saksan jakojen merkitystä vielä nykypäivänä ja sen vaikutusta ihmisten mielenmaisemaan. Koskelainen myös vyöryttää lukijalle kasan itäsaksalaisen kirjallisuuden nimiä. Itse olen käynyt Berliinin ulkopuolisessa Itä-Saksassa vain kerran päiväseltään, mutta vain joitain vuosia sitten Dredenkin vaikutti tietyiltä osilta keskustan reunoilla yllättävän kämäiseltä.
Frankfurt – Plettenburg – Ja Lyypekistä Müncheniin
Seuraavat kappaleet puhuttelevat minua vähemmän. Joskin Frankfurt on yksi niitä paikkoja, joissa itse Saksassa käynyt ja jota pidän itse ristiriitaisuudessaan mielenkiintoisena. Se on toisaalta pilvenpiirtäjien businesskaupunki ja siinä mielessä ”amerikkalainen ja epäsaksalainen”, mutta toisaalta myös kaupunki, jonka mukaan notoriöösi Frankfurtin koulukunta on nimetty. Goetthe minua puhutteli vähemmän, tiedän lähinnä ”melkein Saksan kansalliskirjailijana”, mutta hänkin näköjään Frankfurtista.
Plettenburg myös paikka josta en koskaan kuullut vaikka osaan listata helposti päälle 50 saksalaista kaupunkia suoraan päästäni. Osaisin sanoa, että Schmittiä kutsuttiin natsien kruununjuristiksi ystävä, jonka vihollisiin pohjautuvalla politiikkakäsityksellä ollut yllättävän laajaa vaikutusta
Lyypekki-München ei myöskään samalla tavalla innosta, käsitellyt hahmot Mann ja Krimin veljekset itselläni lähinnä nimeltä tunnettuja eikä tietoja
Yhteenveto
Ei tästä selkeää synteesiä Saksasta saanut, sitä tietysti vähän epärealistista toivoakaan, mutta oikein mielenkiintoisia lastuja saksalaisuudesta. Voisin suositella, kyseessä kuitenkin melko helppolukuinen kirja.