Stefan Zweigin Eilispäivän maailma on ollut jo vuosikausia lukulistallani, mutta nyt tämä kirja osui hyvin Euroopan historiankirjalukuprojektiini ja ehkä myös maailman tilanteen jatkoksi… Se on klassikko ja henkilökohtainen kuvaus Euroopan kulttuurin murroksesta 1800-luvun lopun vakaasta maailmasta 1900-luvun verisiin konflikteihin ja natsien valtaannousuun.
Tiivistelmä
Zweig jakaa muistelmansa jaksoihin, jotka heijastelevat sekä hänen henkilökohtaista elämäänsä että aluksi vakaata mutta sittemmin muuttuvaa maailmaa. Kirja alkaa kuvatessaan 1800-luvun lopun vakaata Keski-Eurooppaa, jonka ylempi keskiluokka koki ennenäkemätöntä hyvinvointia ja turvallisuutta. Zweigin lapsuus Wienissä avautuu maailmassa, jossa teknologinen kehitys ja kulttuurin nousu ruokkivat optimismia.
Kuvaukset siirtyvät puolivälin jälkeen tummempiin sävyihin. Ensimmäinen maailmansota, Saksan hyperinflaatio ja natsien valtaannousu mursivat Zweigin tunteman kulttuurin perustukset. Juutalaisena, pasifistina ja kosmopoliittina hän pakeni natsien vainoa useaan maahan, mutta päätyi lopulta tappamaan itsensä Brasiliassa.
Nuoruus, vakauden maailma Wienin kulttuurinen kehto ja Euroopan kierros
Kirja alkaa kääntäjän esipuheella kuinka Zweigin kirja kuvaa maailman järkkymistä, vaikka hän kuoli 1942 eikä ollut vielä tietoinen edes suoranaisista kuolemanleireistä ja juutlaiskysymyksen lopullisen ratkaisun rajuudesta. Zweigin omassa johdannossa hän katsoo kuuluneensä sukupolveen, jonka tuntema maailma näki poikkeuksellisia mullistuksia. Ensimmäisen maailmansodan jälkimaininkeineen, natsit ja toisen maailmansodan. Juutalainen, pasifisti ja humanisti joutui jättämään kaiken ja nänet. hänet totisesti ”canceloitiin” kotimaassaan ja kulttuuripiirissään. Toki jo tässä tulee esiin etuoikeitettu ja elitistinen näkökulma kun hän kertoo, että olihan niitä sotia joskus aiemminkin, mutta ne olivat kaukana eivätkä koskettaneet hänen maailmaansa.
Kirja alkaa tulevaisuudenuskoisen, teknologioptimistgen, vakaan ja talouskasvun maailman kuvauksesta, jossa väklivalta oli vierasta ja eliitin joukoissa sosiologit ja professorit yrittivät auttaa köyhiäkin. Näkökulma on edelleen melkoisen elistinen, mutta sisältänee myös totuuden osasia, muidenkin kuin vain eliitin osalta. Zweigin perhe oli ylemmästä keskiluokkaista ja nousi eliittiin. Saksaa puhunut juutalainen kulttuuriperhe oli lähtöisin Määristä, mutta asettui Wieniin pienteollisuusmiehenä eliittiin. Äiti oli tosin italialaissaksalainen, joten perhe ja sukulaiset olivat monia kieliä puhuvia. kosmopoliitteja, joiden illanistujaisissa kieli vaihtui luontevasti yhdestä toiseeen. Zweigin kotikaupunki Wien oli aikansa maailmankaupunkeja ja kulttuurinkehtoja varsinkin musiikin ja teatterin osalta ja teollistumisen aikanakaan se ei ollut harmaa teollisuuskaupunki. Itävalatalaisten, unkarilaisten, puolalaisten ja tsekkien kaupunki oli hyvä paikka juutalaiselle ja tunnelma oli myös rennompi saksalaisten ”tehokkuuteen” verrattuna.
Toisessa kappaleessa Zweig kuvaa Wienin eliitin koulumaailmaa ja ”vanhuuden arvostusta”, jossa siloposkinen mies ei lähtökohtaisesti saanut osakseen arvostusta, mutta harmaalla parralla sitä todennäköisemmin sai. Status quo oli jonkinlainen itseisarvo. Oppilas ei niin vain puhutellut opettajaa. Ja mielenkiintoista tämän seurauksena oli mihin nuoren Zweigin ystäväpiirin kiinnostus suuntautui: korkeakulttuuriin ja kirkoittamiseen.
Toisaaalta Zweig kuvaa myös Wienin eliitin umpikonservatistista viktoriaanista suhtautumista seksuaalisuuten, eikä yllätä, että Freud ponnisti juuri tästä maailmasta. Seksuaalisuus täysin tukahdutettiin, siitä ei saanut puhua ja naisten nilkkojen näkyminen oli hävytöntä ja ei puhettakaan naisista housuissa. Miehille tulokulmat olivat usein joko a) viedään lääkärille joka pelottelee sukupuolitaudeilla b) vietiin luotetummalle ja kalliimmalle prostituoidulle oppimaan. Mainittakoon, että prostituoiduista ei totisesti ollut Wienissä, kuten muissakaan ajan suurkaupungeissa pulaa.
Kouluvuosien ja seksuaalisen ympäristön kuvauksesta siirrytään yliopistovuosiin. Zweigia ei perheensä suunnalta ohjattu mihin piti tarkemmin suuntautua, mutta yliopistoon piti suunnata. Opiskelijaelämän anekdootteiina mielenkiintoissia olivat veljeskuntien merkittävyys ja tietty väkivaltaisuus. Tuolloin ihmisille saattoi jäädä yliopistoista hyvin konkreettisia arpia. Zweig ei opintovuosina keskittynyt yhteenottoihin, mutta ei varsinaisesti opintoihinkaan, mutta kirjoitti kyllä minkä kerkesi ja saavutti runoillaan tunnettuutta Wienissä.
Hän tapasi mm. myös varhaisen sionistisen suurhahmon, joka oli hänelle myös mentori. Zweigin piiri hieman naureskeli ajatukselle Israelista juutalaisten kotimaana, mutta suosita se saavutti idemmässä köyhempien juutalaisten keskuudessa. Hän kuitenkin myös matkusteli viettäen aikaa boheemimmassa ja dynaamisemmassa Berliinissä. Se oli kuitenkin osin myös preussilaisen järjestyksellisempi, juuri siihen aikaan jota kuvattiin myös Blood and Iron-kirjassa. Hän vietti aikaa kuitenkin myös esimerkiksi Brysselissä, Pariisissa ja Lontoossa, joista keskimmäisestä hän piti eniten. Maagisessa kaupunginssa rakkaus oli vapaampa, mutta niin olivat monet muutkin asiat ja kirjailijat viettivät melko yksinkertaista elämää.
Aikuisuus, asettuminen ja…ensimmäinen maailmansota.
Matkustelujensa ja opiskelujensa jälkeen Zweig halusi kuitenkin alkaa asettua Wieniin. Ei halunnut kuitenkaan kallista asuntoa ja vaan hän halusi asua riittävän vaatimattomasti jotta pystyi omistautumaan kirjoittamiselle. Tuolloin hän myös aloitti keräilijän uransa ja arvosti intellektuellien alkuperäisiä käsikirjoituksia sekä alkoi tehdä uraa myös teatterikäsikirjoittajana. Hän myös tapasi laajasti aikansa intellektuelleja. Erityisesti hän kuitenkin nostaa esiin Walter Rathenaun, joka oli innoittaja ja kaikinpuolin älykäs hahmo. Zweig oli myös istunut samassa autossa johon Rathenau myöhemmin tapettiin. Rathenau kuitenkin rohkaisi Zweigia matkustamaan myös Euroopan ulkopuolelle ja hän lähtikin myös tutustumaan Intiaan ja Yhdysvaltoihin, joista jälkimmäinen tuntui kulttuurin osalta Itävaltaan verrattuna takamatkalta tulevalta, mutta työnteon henki teki vaikutuksen myös Zweigiin.
Zweig kuvaa myös hieman laajemmin 1900-luvun alun Euroopan Belle epoqueta. Berliini, Amsterdam, Wien ja Milano kehittyivät vain kauniimmiksi ja keskiluokkakin laajeni. Zweig huomasi myös sen siinä, että hänen kirjojaan myytiin aiempaa enemmän. Naiset myös alkoivat vapautua tukahduttavimmasta vaatatuksestaan. Mutta sitten tuli kaunis kesä 1914.
Zweig muistaa lukeneensa Mereshkovskin kirjaa Tolstoista ja Dostojevskista, juuri ennen kuin kuuli Ferdinandin murhasta. Tämä ei kuitenkaan tuolloin herättänyt tuoreelta aivan valtavaa tunnekuohua. Zweig lähtikin rantalomalle Belgiaan vähän ennen kuin ensimmäinen maailmansota alkoi. Zweigin kuvaus sodan alusta kuvaa juuri niitä kliseitä oudosta innostuksesta, joihin tottunut. Zweig toki varmaan niitä, jotka ovat kliseet popularisoineet. Omaksi onnekseen Zweig kuitenkin pääsi sota-arkistoon palvelukseen fyysisesti huonosti sopivana. Hän kuitenkin tunsi kosmopoliittisesti itsensä ulkopuoliseksi mm. siitä, minkälaista viharunoutta kirjoitettiin ja miten englantilaisia ja ranskalaisia cancelointiin.
Zweigia pyydetiin tunnettuna kirjoittajana lähtemään raportoimaan rintamalle, mutta hän ei pasifistina halunnut tehdä sitä, koska olisi pitänyt sopeutua sensuuriin. Lopulta hän kuitenkin lähti Galiciaan Saksan ja Itävallan itärintaman läpimurron jälkeen arkistointihommiin, nähden tuskaa, köyhiä idän juutalaisia getoissaan, mutta myös yllättävää ystävällisyyttä sotavankien ja heitä vartioineen sotilaiden välillä. Hän myös todisti kaksoismonarkian baabelia, jossa lääkärin olisi pitänyt puhua aika montaa kieltä, jotta olisi onnistunut auttamaan oikein myös lähinnä ruteniaa tai kroatiaa puhuvia sotilaita.
Itävallassa sotaväsymys alkoi kuitenkin iskea kovemmin ja nopeammin kuin Saksassa. Tuossa kohtaa Zweig pääsi matkustamaan Sveitsiin ja ymmärsi sen johtuvan myös Itävallan johdon mielipiteen muutoksista. Puolueeton Sveitsi oli tuossa ajannkohdassa kosmopoliitille raikasta ilmaa. Hän vietti aikaa Genevessa, niin lähellä verivihollisten Ranskaa. Zürich oli tuolloin myös oppostioiden ja vakoojien kokoontumisajojen paikka.
Maailma suuren sodan jälkeen
Sodan jälkeen paluu Itävaltaan ja Salzurgiin oli…ankea ja Zweig mietti miksi edes teki sen. Junat kulkivat hitaasti ja vaivalloisesti ja olivat tolkuttoman täynnä, mikä oli toisaalta myös hyvä, koska talviaikaan oli jäätävää. Zweig vei Sveitsistä ruokaa ja mm. suklaata minkä vaan pystyi. Etuoikeutteuna eliitin jäsenenä Zweigin kirjoitti sängyssä peittojen alle, jotta pysyi lämpimänä. Itävalta myös yllättäen itsenäistyi, vaikkei tavallaan olisi edes halunnut. Itävallassa olisi mieluummin joko pidetty laajemmin imperiumin alueita tai sitten liitetty Saksaan, mitä ei tietysti sallittu. Itävallassa päästiin myös kokemaan kovaa inflaatiota jo ennen kun sen kuuluissammin myöhemmin iski Saksaan, mistä seurasi epäeettistä keinottelua. Sodan jälkeen nähtiin myös dadaa ja kulttuurista sekä moraalista vapautumista kun irstailustakin innostuneempi nuorempi sukupolvi ei enää samalla tavalla halunnut kuunnella heitä sotaan vienyttä vanhempaa sukupolvea.
Sotaa seurannaiden ankeiden vuosien 1919-1921 jälkeen Zweig lähti lopulta taas ulkomaille, ensiksi Italiaan kiertäen Veronan, Milanon ja Firenzen tuntien itsensä onnekseen taas tervetulleeksi. Talous alkoi koheuntua, mutta silti Zweig törmäsi reissuillaan epämukavaan ekstremismiin mm. Viva Lenin viestien ja Mussolinin nimen yhteyksissä. Hän törmäsi fasisteihin ensin juuri Italiassa, mutta totesi myöhemmin Saksasakin sitä olevan Baltiasta Baijeriin. Italian lisäksi Zweig matkusti jälleen mm. Pariisiin ja Amsterdamiin sekä lopulta myös Venäjälle tai siis Neuvostoliittoon 1928. Venäjä oli selvästi köyhä, mutta se tuntui myös olevan mielenkiintoisessa liikkeessä johonkin uuteen. Zweig tosin myös heijastelee tajuttuaan, kuinka puhtaan propagandahenkisesti häntä Neuvostoliitossa kierrätettiin.
Zweig kuitenkin kutsuu vuosia 1924-1933 lyhyeksi kauniiksi vuosikymmeneksi, Jolloin hänen keskisuuri asuinkaupunkinsa Salzburg nousi yllättävän kosmopoliittiseksi mahtkakohteeksi. Hänen talossaan kävi paljon kuuluisia vierailijoita, jotka täyttivät talon vieraskirjan. jonka natsit lopulta veivät…50-vuotiaana 1930-luvun alussa hän kuitenkin katso eläneensä kaikesta huolimattta hyvän elämän, mutta eipä vielä tuolloin tiennyt mitä muutamia vuosia myöhemmin alkoi tapahtua.
Hitler ei ollut kaukana Salzburgista, mutta Zweig ei tarkkaan muista milloin tarkkaan hänestä ensimmäisen kerran kuuli. Hän näki kuitenkin ruskeapaitoja rajakylissä ja huomasi näiden organisoitumisasteen. Natsien valtaannousun jälkeen saksalaisten pakolaisten saapuessa Itävaltaan Zweig ei osannut ajatella, että hänellä voisi olla tulevaisuudessa sama edessä. Kirjaroviot vaikuttivat tuolloin mahdottomilta, mutta sammakkoa keitettiin hitaasti ja katkerampi pilleri nieltiin kerta toisensa jälkeen uudelleen. Saksan raja-alueella Zweig kuitenkin tunsi näkevänsä natsiuhan paremmin kuin Wienin porvarit, jotka eivät ottaneet natseja niin vakavasti. Hän päätyi ensin lähtemään natseja pakoon Lontooseen, jossa vietti aiempaan verrattuna vähemmän aikaa paikallisten intellektuellien piireissä pyörien
Yhteenveto
Kirja oli mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu. Ymmärrän miksi tämä on noussut klassikoksi. Se oli kaunis, vaikka sitten elitistisen kaunisteltu kuvaus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun Euroopasta. Myöhemmätkin osiot ensimmäisestä maaimansodasta ja toiseen maailmansotaan johtaneista vuosista olivat hyviä, mutta parasta oli kirjan alkupuolisko. Tämä on kuitenkin klassikko, jota saattaisin suositella melko varauksetta.