Tykkäsin erittäin paljon reilu vuosi sitten lukemastani Philippe Sandsin kirjasta Paluu Lembergiin. Silloin selvisi, että häneltä on suomennettu toinenkin kirja, joka tässä tapauksessa keskittyy Latinalaisen…
Olen viime aikoina lueskellut Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuvia teoksia ja päätin jatkaa tätä. Tällä kertaa yksinkertaisesti tutkien kirjaston romaanihyllyä poimien sieltä espanjankielisiltä kuulostavien kirjoittajien romaaneja ja…
Olen ollut teini-ikäisestä lähtien kiinnnostunut true crimesta ja organisoidusta rikollisuudesta kirjojen, elokuvien ja sittemmin podcastienkin kautta. Yksi elämäni ensimmäisiä aikuisille kirjoitettuja tietokirjoja, jonka luin, oli…
Etsiessäni kirjastohyllystä Hannu Pöppösen kirjaaa Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentinasta, kiinnityi huomioni ennen sen löytämistä sen viereen kansi esille laitetuun Mario Mannerin ja Teivo…
Taistellessani hitaasti läpi Mario Vargas Llosan eeppistä romaania Vihreä talo, mietin että voisin ottaa siihen kylkeen luettavaksi jotain hieman kevyempää Latinalaisen Amerikkaan liittyen. Mieleeni oli…