Mario Vargas Llosa on yksi Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden suurista nimistä. Luin alkuvuodesta hänen tiiliskivensä Vuohen juhla, jonka helppolukuisuus yllätti minut. Päätinkin napata kirjastosta mukaani toisen hänen kirjansa: Vihreä talo(1966).
Kirjan nappaaminen oli ehkä virhe. 470-sivuisen kirjan lukemista voisi mahdollisesti pitää yhtä uuvuttavana suorituksena kuin Amazonin sademetsissä vaeltelua patikoijille. Tuntuu että kärsin joidenkin kirjan hahmojen tapaan henkisistä moskiittojen puremien aiheuttamista paukamista.
Kirja jakautuu kyllä tasaisesti kappaleisiin ja niiden alaosioihin, mutta tarinassa liikutaan Perussa useammalla vuosikymmenellä 1900-luvun alkuvuosikymmenistä johonkin 1900-luvun puoliväliin saakka. Lukijalle ei kuitenkaan usein ole selvää mitä ajanhetkeä milloinkin kuvataan ja paikkojen sekä ajankohtien välillä tehdään siirtymiä niitä lukijalle selittämättä.
Kirjassa on paljon hahmoja ja se on varsin itsetarkoituksellisen vaikeasti kirjoitettu. Hahmogalleriassa on mm. sotilaita, salakuljettajia, pikkuroistoja, nunnia ja alkuperäisväestön jäseniä. Esille tulee myös Perun etninen monimuotoisuus. Synkkyänä tarinan osana on kuinka alkuperäisasukasnaisia kulkee nunnaluostarin kautta prostituoiduksi. Tapahtumapaikkoina ovat Perun koillisosasssa hiekkamyrskyistä kärsivä Piuran kaupunki, jossa sijaitseee kirjalle nimensä antanut bordelli: Vihreä talo. Tämän ohella asioita tapahtuu myös da Nievan syrjäisessä kylässä ja Amazonin sademetsissä.
Yhteenveto
Tämä oli mahdollisesti jopa vaikein koskaan lukemani romaani. En ymmärtänyt kokonaisuutta ja pääasialliseksi fiilikseksi jäi sekavuus. En jaksa yrittää kuvailla kirjaa pidemmin. Saa nähdä milloin uskallan uudestaan sukeltaa Vargas Llosan tuotantoon.