Olen ollut pitkään jossain määrin kiinnostunut tekoälystä. Ei minulla toki ole mitään lähellekään asiantuntijatason tietämystä aiheesta, mutta olen kiinnostuneena seuraillut kehitystä – aina vuosikymmenen takaisista Coursera-kurssien aloituksista ChatGPT:n lanseeraukseen ja nyt muihin tuoreempiin suuriin kielimalleihin. Tämän takia otin sitten luettavakseni tuoreehkon Parmy Olsonin kirjan Supermacy – AI, ChatGPT, and the Race that Will Change the World, jonka muun muassa Financial Times valitsi viime vuoden parhaaksi bisneskirjaksi.
Tiivistelmä
Kirja seuraa tekoälyn kehitystä noin viimeisen 15 vuoden ajalta. Alkupään kappaleet keskittyvät kahteen alan suureen hahmoon: Sam Altmaniin ja Demis Hassabisiin. Myöhemmin tarkastellaan laajemmin heidän perustamiensa yritysten, OpenAI:n ja DeepMindin, matkaa niche-toimijoista nykyiseen tekoälyhuumaan. Matkan varrella vilahtavat myös Piilaakson suurimmat nimet – kuten Peter Thiel, Elon Musk, Mark Zuckerberg, Sergey Brin, Sundar Pichai ja muut – joiden roolit tekoälyn kehityksessä sivutaan lyhyesti.
Molempien suurten yritysten tarinassa keskeiseksi nousee jatkuva tasapainottelu: halu tehdä jotain merkittävää ja positiivista maailmassa, mutta samalla ymmärrys siitä, ettei se onnistu ilman vähintään ”strategista yhteistyötä” aikamme teknologiajättien kanssa. Kirjan loppupuolella käsitellään enemmän tekoälyn nousuun liittyviä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä sekä tuoreempia tapahtumia, kuten Anthropicin irtautumista ja Sam Altmanin vuoden 2023 draamaa.
Altman ja Hassabis
Sam Altman on homoseksuaali ja kotoisin varsin konservatiivisesta St. Louisista. Reportaasien perusteella hän vaikuttaa melko sympaattiselta hahmolta. Vaikka hänellä oli nörttejä piirteitä, hän oli myös sosiaalisesti taitava ja löysi teknologian kautta vapautta – erityisesti AOL-chathuoneiden kautta. Jo nuorena hän tuntui ymmärtäneen verkostoitumisen merkityksen ja sen, miten solmia diilejä itseään vaikutusvaltaisempien ihmisten kanssa.
Stanfordin yliopistossa opiskellessaan pokerista tuli toinen tapa ymmärtää paremmin ihmisten käyttäytymistä. Altman tutustui Paul Grahamiin ja Y Combinatoriin. Hänen oma startupinsa, Loopt, pyrki yhdistämään varhaisten älypuhelimien lokaatiotiedon ja sosiaaliset verkostot hittisovellukseksi. Loopt ei ollut mikään jättimenestys, mutta Altman sai sen myynnistä miljoonia ja nousi tunnetuksi hahmoksi Piilaaksossa. Hän pääsi myös sijoittamaan Y Combinatorin kautta yrityksiin, kuten sittemmin menestyneet Reddit ja Asana.
Altman vietti Piilaakson mittapuulla oudon välivuoden, jonka aikana hänen kiinnostuksensa tekoälyyn kasvoi. Graham pyysi hänet lopulta Y Combinatorin vetäjäksi, jolloin Altman pääsi todelliselle näköalapaikalle seuraamaan uusia startup-ideoita. Vähitellen hänen kiinnostuksensa siirtyi populaarisovelluksista kunnianhimoisempiin yrittäjiin. Altman on myös meditoinnin puolestapuhuja, ja kirjassa häntä verrataan siihen ajatukseen, että meditoinnin kautta voi ymmärtää, ettei ihmisellä välttämättä ole mitään ”ydinitseä” – aivan kuten tekoälylläkään ei ole.
Demis Hassabis puolestaan on kyproksensingaporelaistaustainen britti ja shakin lapsinero, joka shakin kautta innostui myös digitaalisista peleistä. Hänestä tuli pelisuunnittelija, ja hän loi vuoden 1994 hittipelin Theme Park. Jo 19-vuotiaana hän oli pelifirmansa huipputehtävissä.
Hankalana nerona tunnettu Hassabis lähti yrityksestä ja yritti pitkään toteuttaa omaa peliään Republic: The Revolution, joka julkaistiin lopulta, mutta jäi flopiksi. Näiden niin sanottujen hukkaan heitettyjen vuosien jälkeen hän suuntautui vahvemmin tekoälyn pariin. Hänen näkemyksensä mukaan ei kannata tehdä tekoälyn avulla hyvää peliä – vaan suoraan hyvää tekoälyä. Peleistä ja tekoälystä kiinnostuneena hän alkoi tutkia myös ihmisaivoja ja neurotiedettä. Hän väitteli tohtoriksi neurotieteestä vuonna 2005 ja on julkaissut alalta merkittävästi siteerattuja tutkimuksia.
Deepmind ja ChatGPT
Demis Hassabis perusti DeepMindin yhdessä Mustafa Suleymanin ja Shane Leggin kanssa. Yrityksen ideana oli kunnianhimoinen visio: ratkaistaan ensin älykkyys, ja sen avulla kaikki muu. Pian he kuitenkin ymmärsivät, että ”big techillä” oli tarvittava teknologinen kapasiteetti, jota tekoälyn kehitys vaati. Niinpä yhteistyö teknologiajättien kanssa alkoi näyttää välttämättömältä kompromissilta.
Britanniassa ei ollut tarpeeksi pääomaa, joten Hassabis suuntasi Piilaaksoon ja onnistui hurmaamaan yhden sen erikoisimmista rahoittajista, Peter Thielin, heidän jaetun shakkiharrastuksen kautta. Ensimmäisenä Hassabista lähestyi Facebook, mutta yhteistyö ei toteutunut. Myöhemmin hän sai yllättäen sähköpostin Googlen Larry Pagelta.
Googlella tekoälyä aiemmin kehittänyt Andrew Ng oli jo ”ottanut luodin” – hän ohjattiin kehittämään tekoälyä Googlen ydinmainosliiketoiminnan tueksi, mikä esti kunnianhimoisempien projektien toteuttamisen. Tämä loi DeepMindille tilaisuuden: kun se lopulta hyväksyi Googlen tarjouksen, Hassabis sai enemmän vapautta – ja nyt hänen ei enää tarvinnut pelätä, että big tech veisi hänen lahjakkaita työntekijöitään. Päinvastoin, hän pystyi itse rekrytoimaan muualta.
DeepMind houkutteli monia akateemisia huippuja tarjoamalla kovia palkkoja ja mahdollisuuden keskittyä tekoälytutkimukseen. Pelikehittäjätaustansa ansiosta Hassabis myös treenasi tekoälyään kompleksisten pelien avulla. Hänen suuri hetkensä koitti, kun DeepMindin AlphaGo voitti oikean ihmismestarin. Toisaalta Googlen riippuvuus mainosbisneksestä – varsinkin Larry Pagen lähdön jälkeen – hillitsi innostusta perustutkimukseen ja kunnianhimoisempiin kokeiluihin.
Sam Altman puolestaan solmi OpenAI:n alkuaikoina yhteistyön Elon Muskin kanssa, joka tuolloin vaikutti olevan selkeästi AI-doomeri. Vuonna 2015 perustettiin OpenAI:n verkkosivusto, ja taustalle saatiin joukko tunnettuja sijoittajia. Näin varmistettiin, että tekoälyn kouluttamiseen tarvittava laskentateho saatiin käyttöön. Tuohon aikaan uskottiin vielä vahvasti, että riittävän suurella datamäärällä ja monimutkaisella neuroverkolla saavutetaan läpimurto.
Hassabis oli myöhemmin katkera siitä, että useita DeepMindin entisiä työntekijöitä siirtyi OpenAI:n riveihin. OpenAI onnistui myös käytännöllisemmin hyödyntämään DeepMindin kehittämää transformeria ja sen avulla rakentamaan teknologian, joka lopulta johti ChatGPT:n syntyyn. Tekoälyn kehitys kuitenkin vaati valtavasti rahaa, ja Altmanin oli lopulta tehtävä yhteistyösopimus Microsoftin kanssa. Tämän jälkeen OpenAI ja ChatGPT nousivat tekoälymaailman kiistattomaksi johtajaksi, ohittaen DeepMindin. Viime vuosina kentälle on kuitenkin noussut uusia kilpailijoita.
Tekoölyjen maailma ja moraaliset haasteet
Tekoäly on tuonut mukanaan uudenlaisia moraalisia haasteita, jotka voidaan karkeasti jakaa kahteen luokkaan. Toisaalta on pelko tekoälystä, joka joutuu vääriin käsiin tai alkaa toimia omien, kontrollista karanneiden tavoitteidensa mukaisesti – mahdollisesti tuottaen jopa eksistentiaalista tuhoa. Tunnettu esimerkki tästä on ns. paperclip maximizer -ajatuskoe.
Toisaalta on arkipäiväisempi, mutta yhtä lailla vakava huoli tekoälyn sisäistämistä vinoumista, jotka voivat vaikuttaa meihin kaikkiin jatkuvasti. Karkeana esimerkkinä tapaus, jossa tekoäly luokitteli tummaihoisia ihmisiä apinoiksi. Jos tekoälyn harjoitusaineistossa tietyt ihmisryhmät tai ilmiöt ovat aliedustettuina, järjestelmä voi helposti päätyä uusintamaan – tai jopa vahvistamaan – ihmismaailman rakenteellisia vinoumia.
Teknologiamaailman kovimmat koodarit, vaikka olisivatkin hyväntahtoisia, eivät välttämättä aina pidä näitä kysymyksiä mielessään – tai ainakaan aseta niitä korkeimmalle prioriteetille. Pian saatamme myös saada lisää tietoa siitä, heikentääkö laajamittainen tekoälyn käyttö esimerkiksi työmuistiamme. Ja jos erilaisia tietotyön osa-alueita automatisoidaan nopeasti, on pakko pysähtyä miettimään kasvavan työttömyyden ja taloudellisen eriarvoisuuden riskejä. Joudumme ehkä myös kysymään mikä tekee ihmisestä ”aidosti” tietoisen – toisin kuin tekoäly? Vai tekeekö mikään? “I am a stochastic parrot, and so r u?”
Yhteenveto
Kirja kuvaa hyvin, kuinka tekoäly ja erityisesti suuret kielimallit ovat nousseet megatrendiksi viime vuosina. Se tarjoaa kiinnostavan katsauksen tämän kehityksen taustaan ja historiaan muutaman keskeisen hahmon – kuten Sam Altmanin ja Demis Hassabiksen – kautta. Teos on varmasti mielenkiintoinen lukukokemus kenelle tahansa, joka on kiinnostunut tekoälystä tai Piilaakson dynamiikasta.
Kirjalla on ehdottomasti ansionsa. Henkilökohtaisesti odotin kuitenkin vielä hieman enemmän – aihe on superajankohtainen ja kirja on valittu Financial Timesin vuoden bisneskirjaksi, joten odotukset olivat korkealla.