Kirjastosta tarttui Euroopan historian hyllystä tällä kertaaa herätelainana Attila Cserkokin kirja Katkennut Silta- Unkarin unohdettu historia. En kiinnittänyt tarkemmin huomiota, silmäilin vain takakannen ja ajattelin, että kaipa sitä voisi lukea kirjan Unkarin historiastakin. Varsinkin kun itselläni on kuitenkin varsin pintapuolinen käsitys Unkarin ja sen nykyorbanistoja hiertävistä kipupisteistä.
Tiivistelmä
Kirja alkaa lyhyellä suomentajan esipuheella, jossa käydään läpi Unkarin historiaa. Toinen kappale on itse Csernokin esipuhe, jossa hän kuvaa lyhyesti omaa sukuhistoriaansa ja elämänsä varhaisia vuosia. Sitten alkavat kirjan ehkä mehukkaimmat sisällöt, jossa aihettaaan kiistatta tunteva ja sen myös kokenut kirjoittajamme suomii kovin sanoin suurta osaa Unkarin historiasta ja sen hahmoista 10:n kappaleen verran. Luku II kuvaa Unkarin varhaisempaa historiaa, sen historiaa osana Hambsburgien imperiumia, lopulta ensimmäistä maailmansotaa ja Triannonin rauhaa. Kappale II kuvaa kattavasti 1920-luvulta lähtien Horthyn fasistista hallintoa, Unkaria toisessa maailmansodassa ja holokaustia. Luku III on edellisiä lyhyempi kuvaus Unkarin toisen maailmansodan jälkeisistä varhaisemmista sosialistisista vuosista. Luku on IIII on taas pidempi ja ehkä omassa mielessäni kontroverisaalein keskittyen 1956 tapahtumiin ja melko kriittisellä näkökulmalla unkarilaisiin.
Kappaleet VI-VII kuvaavat sosialistien Unkarin, tuon itäblokin ”iloisimman parakin” elämää 50-luvun jälkipuolelta 1980-luvun alkuun ja kirjoittajamme ammatillista nousua hallinnon hierarkiassa ja lopulta turhautumista tehottomaan hallintoon. Lopulta hän lähtee Brasiliaan ja tekee reilu 50-vuotiaasta alkaen parinkymmenen vuoden melko onnistuneen liikemiesuran Riossa, joskaan ei unohda Unkaria ja tästä kertoo kirjan viimeinen kappale.
Unkarin pidempi historia ja Triannon
Kirjoittajamme syntyi 1929 eli vuosikymmen Triannonin jälkeen, mutta omaa henkiköhistoriaansa koskettavien aiheiden ohella hän suomii myös Unkarin varhaismpaa historiaa, esittäen kuinka Unkarin varhaisesta yhtenäisyydestä on esitetty varsin liioiteltuja näkökulmia. Eri kuninkaat ja herrat eivät esimerkiksi kyenneeet tekemään yhteistyötä aitoa ottomaanien uhkaa vastaan. Hieman liikaa feodaaliaikaa haikailevat suurtilalliset eivät olleet eturintamassa modernisoimassa maata ja 1700-luvulta alkaen Unkari jäi vielä enemmän Länsi-Eurooppa jälkeen. Herrojen vähemmistokansoihin kohdistuneen sorron ohella hän myös muistaa, että köyhempiä perusunkarilaisiakin sorrettiin melkeinpä samalla mitalla.
Minua kiinnostavalla tavalla kirjoittajamme kiinnittää myös huomiota demograafisiin faktoihin. 1700-luvun lopulla Unkarin kuningaskunnassa vain 30-35% väestöstä oli unkarilaisia. Suureen sotaan lähtiessä koko Itävalta-Unkarin valtakunnasta 46% oli slaaveja ja unkarilasia vain noin 20%, ja jos juutalaiset miinustettiin, niin vielä hieman vähemmän. Cserkok myös huomauttaa, että Itävalta-Unkari tai edes Unkari olisi saattanut voida irtautua sodasta hieman aiemmin ja säilyttää enemmän joitain alueita itsellään. Unkarin oikeiston katkeroittaneessa Triaonnin rauhassakin olisi voinut toimia nöyremmin, yrittäen saada joitain pieniä raja-alueita osaksi Unkaria, mutta Cserkokin näkemyksen mukaan Unkarin toimija vain paasasi tarpeettomalla innolla omaa näkemystään.
Unkari toisessa maailmansodassa ja holokaustissa
Unkari oli monien joukossa yksi maita, joka maailmansotien välisenä aikana suuntautui kohti fasisimia, mutta ehkä keskimääräistä selvemmin. Cserkok antaakin aika tekstissään aika täyslaidallisen Miklós Horthy kauden Unkarin fasismille. Toisen maailmansodan unkarilaisista tragedioista hän nostaa esiin erityisesti kolme.
Ensimmäisenä hän mainitsee kuinka Triannonin ”häpeärauhan” katkeroittamat unkarilaiset lähtivät innokkaina apajille kun Natsi-Saksa alkoi muodostaa uuttaa Eurooppa. Tsekkoslovakian miehityksen jälkeen Unkari sai ensin Slovakian eteläosia(1938) ja sitten nykyisen Ukrainan Taka-Karpatian(1939). Toisena laajennuksena tuli Pohjois-Transilvania Romanialta(1940). Kolmantena ja viimeisenä laajennuksena tuli Novi Sadin ympäristö Jugoslavialta(1941). Triannnonin katkeroittamat unkarilaiset tulivat Cserkok näkymyksen mukaan paikalle aikaalailla herraskansan elkein. Alempia kansoja ei tietenkään kohdeltu kunnioittavasti, mutta kirjoittajamme mukaan paikalliset unkarilaisetkaan eivät aina saaneet parasta mahdollista kohtelua Äitä-Unkarista tulleilta miehittäjiltä.
Natsi-Saksa tarvitsi liittolaisiltaan enemmän tukea kun 1941 aikana Neuvostoliittoa ei oltu saatu heti polvilleen. Saksalaiset vaativat liittolaisiltaan enemmän apuja itärintamalle. Näin syntyi Unkarin 2. armeija, joka lähetettiin vuonna 1942 osaksi Saksan kesärintaman hyökkäystä (operaatio Sininen). Heidät sijoitettiin Don-joen varrelle suojaamaan Saksan armeijan pohjoista sivustaa – eli Stalingradin taistelua tukemaan. Unkarin 2. armeija oli huonosti varustettu. Tammikuussa 1943 Neuvostoliiton Voroonežin rintama murskasi unkarilaisten linjat Ostrogožsk–Rossoš-hyökkäyksessä. Tulos oli katastrofaalinen:Unkarin 2. armeijasta, noin 200 000 miehestä, 50 000–80 000 kuoli.
Kolmas tragdia oli holokausti…Unkarissa oli kirjoitettu antisemitistisiä lakeja jo 1920 eikä juutalaisia todellakaan oltu kohdeltu maassa erityisen hyvin. Tässä mielessä Unkari oli ollut juutalaisvastaisuudessa natseja edellä. Toisaalta meni pitkään ennen kuin holokausti lähti kovimmalla voimallaan Unkarissa käyntiin. Lopulta 1944 se tehtiin sitten kuitenkin viimeisen päälle tehokkaasti ja Unkarin parisataatuhansinen juutalaisväestö tapettiin tehokkaasti muutamissa kuukausissa.
Kommunistinen unkari 1956
Kirjoittajamme kärsi unkarilaisten tapaan sotien aikana ja sen jälkeisinä vuosina, mutta ei tykännyt Horthysta ja myös ymmärsi, että Unkarin herraskansan häviö toi väistämättä myös ikäviä asioita. Puna-armeija näyttäytyi useille miehittäjänä ja raiskaajana, mutta joillekin myös vapauttajana. Kommunistien valtaannousun jälkeen seurasi Mátiás Rákosin stalinistisella kaudella (1945–1956) kostoa, vankileirejä ja teloituksia. Maareformilla maata myös jaettiin maattomille, mutta monet entiset säätyläiset köyhtyivät
Kirjoittajamme ehkä kontroversiaalein, tai ainakin omissa silmissäni kommmenti oli Nagyn kritisointi sekä unkarilaisten ylioptimistinen näkökulma, että kommunistinen hallinto voitaisiin kokonaan kaataa, eikä Neuvostoliitto reagoisi tähän 1956. Csernok muöd katsoo, että ulkomaiset radiokanavat lietsoivat kapinaa ja että Yhdysvallat käytti Unkarin kriisiä hyväkseen kommunistien vastaiseen propagandaan, vaikkei puuttunut tilanteeseen aseellisesti. Csernok kyseenalaistaa vuoden 1956 tapahtumien luonteen. Hän uskoo, että jos Imre Nagy olisi saanut jatkaa uudistusohjelmaansa rauhassa, vuoden 1956 verenvuodatusta olisi voitu välttää.
Gulassikomunnismi ja Itä-Euroopan iloisin parakki
Unkari oli historiallisesti vauraampi kuin Venäjä, Romania ja Balkan ja se antoi hieman mukavammat lähtökohdat sosialismin alla elämiseen kuin jossain muualla. Traagisen 1956 vuoden ja sen välittömien jälkilaineiden jälkeen Unkari kuitenkin muodostui puheessa usein ”Itäblokin iloisimmaksi parakiksi. Csernok myös puolustaa János Kádárria. 1960-luvulla Unkari koki toivon kauden verrattuna ankaraan 1950-lukuun: vaikka maa pysyi tiukasti Neuvostoliiton otteessa, arkielämässä oli enemmän vapautta, esimerkiksi maatalouden yksityispalstoilla ja länsiyhteyksissä. Tätä alettiin kutsua gulassikommunismiksi. Csernokin mukaan Kádár hyödynsi Unkarin rajalliset mahdollisuudet hyvin ja ansaitsee tulla mainituksi valtiomiehenä, vaikka Tšekkoslovakian miehitys 1968 jarrutti hänen uudistusohjelmiaan.
Kirjoittajamme loi tuona aikana se menestyksekkään uran Unkarin tilastokeskuksessa ja sittemin talousministeriöissä yrittäen tuoda hienovaraisesti lisää markkinatalouden elementtejä Unkarin talouteen siinä varovaisesti onnistuen, mutta alkaen lyödä päätään yhä enenmmän seinään 70-luvun aikana ja tuon jälkeen hän lopetti uransa talousministeröissä ja yllättävän ratkaisuna lähti Brasiliaan, jossa teki semimenestyksekkään uran yritysjohtajana Riossa.
Yhteenveto
Kirja oli suurelta osin melko helppolukuinen ja ymmärrettävähkö tiivistys Unkarin historiasta, jossa kirjoittajan omat näkökulmat tulivat myös selvästi ensiin. En sanoisi akateemisimmaksi tai puolueettomammaksi yhteenvedoksi unkarilaisesta historiasta, mutta tämä oli mielestäni ihan mielenkiintoinen ja osittain viihdyttäväkin tiivistys Unkarin historiasta kunhan ymmärtää kirjoittajan vahvan henkilökohtaisen tulokulman.