Hetken tauon jälkeen sain tartuttua kirjaan ja luettua sen loppuun. Kirjastosta tarttui mukaani Philippe Sandsin teos Paluu Lembergiin – Kansanmurha ja rikos ihmisyyttä vastaan – käsitteiden juurilla. Kirja on ollut pitkään lukulistallani, muistan hypistelleeni sitä useaan otteeseen kirjakaupoissa ja kirjastoissa, mutta nyt tartuin tiiliskiveen liepeestä ja aloitin lukemisen. Ja onneksi aloitin. Kirja on tiiliskivimäisyydestään ja aiheiden raskaudesta sekä akateemisesta luonteestaan huolimatta yllättävän helppolukuinen ja viihdyttävä.
Tiivistelmä
Kirjan otsikon mukaisesti teoksessa käydään läpi käsitteiden ”kansanmurha” ja ”rikos ihmisyyttä vastaan” historiallista taustaa ja holokaustia, mutta hyvin mukaansatempaavasti. Kirja keskittyy erityisesti muutamiin päähenkilöihin. Tarinaa 1900-luvun alun Itä-Euroopasta, holokaustista ja sen jälkimainingeista kerrotaan voimakkaasti näiden hahmojen elämäntarinoiden kautta. Lukijana päätyy myös yllättävälle tutkimusmatkalle kirjoittajan kanssa, kun sivuilla seuraa hänen yritystään jäljittää erilaisten tiedonmurujen kautta ihmisiä ympäri maailmaa ymmärtääkseen kirjansa päähahmoja paremmin.
Kirjan nimessä oleva Lemberg viittaa nykyiseen Lvivin kaupunkiin. Kirjan neljä päähenkilöä ovat:
- Kirjoittajan juutalainen idästä Wieniin ja sittemmin Pariisiin muuttanut isoisä Leo
- Juutalainen Lvivissä opiskellut juristi Hersch Lauterpacht, joka loi käsitteen ”rikos ihmisyyttä vastaan”
- Toinen juutalainen Lvivissä opiskellut juristi Raphael Lemkin, joka loi käsitteen ”kansanmurha”
- Hans Frank, kuuluisa juristi ja natsipuolueen palveluksessa toiminut Puolan kenraalikuvermentin johtaja.
Lviv ja 1900-luvun juutalaisuuus sekä diaspoira
Kirja alkaa kuvauksella Lembergistä, tai Lwówista, tai Lvivistä – miten sitä on milloinkin kutsuttu. Lemberg oli osa Itävalta-Unkaria ja Natsi-Saksaa, Lwów osa Puolaa ja Lviv Neuvostoliiton sekä Ukrainan aikana. Itä-Euroopan sydämessä sijaitseva kaupunki toimii myös mielenkiintoisena esimerkkinä koko alueen monimutkaisille väestönvaihdoille ja identiteettien muutoksille (ks. Goodbye, Eastern Europe).
Kirjoittajan oma isoisä Leo ei kuitenkaan vaikuttanut Lvivissä, vaan syntyi pikkukaupunki Zolkiewissa (nykyään Žovkva ja osa Ukrainaa), kylläkin aivan Lvivin lähellä. Se oli 1900-luvun alussa esimerkki yhdestä niistä lukuisista Puolan, Ukrainan ja Valko-Venäjän alueen pikkukaupungeista, joissa oli suuri juutalaisväestö. Isoisä Leo kuitenkin muutti jo teini-ikäisenä Wieniin, menetettyään merkittävän osan sukulaisistaan ensimmäisessä maailmansodassa. Leo vietti parisenkymmentä vuotta Wienissä nousten mukavan keskiluokkaiseksi viinantislaaja-yrittäjäksi, mutta päätyi Anschlusiin liittyvissä jälkimainingeissa pakenemaan pikkulapsensa kanssa Pariisiin. Naimisiin Leo meni vain vajaa vuosi ennen Anschlusia.
Pariisissa Leo onnistui toimimaan juutalaisten maanalaisessa vastarintatoiminnassa ja piilottamaan myös lapsensa juutalaiset sukujuuret. Vaimo joutui viettämään paljon pidempään aikaa Wienissä, mutta lopulta hänkin onnistui pakenemaan Pariisiin. Ja hyvä niin, koska juuri kukaan muu sukulaisista tai lapsuuden kotikaupungin Zolkiewin juutalaisista ei selvinnyt sodasta. Tätejä ja muita vanhempia sukulaisia rahdattiin muun muassa Theresienstadtiin. Kaikesta tästä traumatisoitunut isoisä oli kirjoittajallemme rakas ja läheinen, mutta kaikki nämä tapahtumat olivat selvästi jättäneet jälkensä. Kirjoittajamme metsästäessä elossa olevia eri päähahmojen sukulaisia, näkyy myös Itä-Euroopan sodan jälkeinen diaspora. Pariisin, Lontoon ja Wienin ohella kirjassa metsästetään johtolankoja myös muun muassa Yhdysvalloissa ja Tel Avivissa.
Lauterpacht vs Lemin – Kansanmurha vs. rikokset ihmisyyttä vastaan
Hersch Lauterpacht ja Raphael Lemkin olivat kaksi juutalaista, vaatimattomista oloista lähtenyttä miestä, jotka päätyivät Lvivin oikeustieteelliseen ja nousivat arvostetuiksi lakimiehiksi. He onnistuivat välttämään holokaustin, samalla kun monet heidän läheisistään ja perheenjäsenistään joutuivat sen uhreiksi. Lauterpacht lähti Itä-Euroopasta jo aikaisemmin ja päätyi Lontooseen, jossa teki uraa arvostettuna lakimiehenä. Lemkinin pakeneminen oli todellinen pakomatka natsien edetessä, ja hän pakeni Liettuan, Tukholman ja Siperian radan kautta Yhdysvaltoihin.
Lauterpacht syntyi vuonna 1897 Zolkiewissa ja muutti 13-vuotiaana Lviviin. Älykäs poika uppoutui kirjoihin, vaikka ensimmäinen maailmansota oli käynnissä. Vuonna 1918 valta kaupungissa vaihtui viikottain, kun puolalaiset ja ukrainalaiset ottivat yhteen, ja juutalaiset seurasivat pelokkaana vähemmistönä. Tässä tilanteessa vallan vaihtuessa ja eri ryhmien hallitessa, vähemmistöjen oikeudet tulivat myös Lauterpachtille mietittäväksi. Kaiken kokemansa jälkeen Lauterpacht lähti Wieniin, joka (vrt. Zweig) oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä kriisissäkin Lauterpachtin tapaiselle ”idän juutalaiselle” hieno monikulttuurinen kaupunki. Wienistä Lauterpachtin tie vei Lontooseen, jossa hän puhui useita kieliä sujuvasti, mutta englantia heikosti. Hän oppi nopeasti, kotiutui ja nousi Britanniassa arvostetuksi juristiksi. Hän myös huolestui natseista ajoissa, yrittäen epäonnistuneesti saada vanhempiaan muuttamaan Britanniaan. Sodan aikana hän loi suhteita Amerikkaan ja nousi Nürnbergin oikeudenkäynteihin vaikuttaneeksi juristiksi.
Lemkin syntyi pikkupaikkakunnalla nykyisen Valko-Venäjän länsiosissa. Elämä oli tasapainottelua juutalaisena Venäjän ja Puolan välissä. Hän oli nuorena lukutoukka, mutta näki myös pogromeja. Kielissä lahjakas Lemkin opiskeli Bialystokissa lukiossa ja hänen syntymäpaikkansa liitettiin sodan jälkeen Puolaan, jolloin hänestä tuli Lauterpachtin tapaan Puolan kansalainen. Hän opiskeli Lvivissä oikeustiedettä, ja hänen opettajinaan oli monia samoja henkilöitä kuin Lauterpachtilla. Hän valmistui vuonna 1926 ja lähti liikejuristiksi Varsovaan, jossa teki vuosikymmenen menestyksekästä uraa. Hän lähti kuitenkin pakoon eteneviä saksalaisia ja jäi Puolan jaon myötä Neuvostoliiton puolelle. Sieltä hän suuntasi Vilnaan ja sitten Tukholmaan. Tukholmassa odotellessaan Lemkin alkoi kerätä tietoja Tukholman yritysten haarakonttorien kautta natsien toiminnasta Euroopassa. Lopulta hän sai paikan Duken yliopistosta Yhdysvalloista ja suuntasi Moskovan, Siperian ja Tyynenmeren kautta Amerikkaan. Kirjallaan Axis Rule in Occupied Europe hän yritti herättää tietoisuutta natsien toiminnasta, mutta tämä ei saanut suurta huomiota holokaustin ollessa jo täydessä vauhdissa. Hänen suhteensa Jacksoniin oli myös tärkeä. Lemkin yritti voimakkaasti saada kansanmurhan määritelmän osaksi Nürnbergin oikeudenkäyntejä.
Näillä Lvivissä opiskelleillä juutalaisjuristeilla oli omat osittain keskenään kilpailevat käsitteensä ”kansanmurha” ja ”rikokset ihmissyyttä vastaan”, jolle he lähtivät käsittelemään natsien tekemisiä. Keskeisimpänä erona ehkä oli, että kohdistuitko rikos yksilöä vai ryhmää vastaan. Lauterpachtin rikos ihmisyyttä vastaan nousu kuitenkin Nürnbergissä kansanmurhaa merkityksellisemmäksi. Molemmat olivat kuitenkin kansainvälisen oikeuden synnyn merkittävimpiä perustajaisiä. Kieltämättä nyt 2025, 80-vuotta myöhemmin tämän hetken maailmantapahtumien keskellä alkaa vähän olla fiilis, että mikäköhän kansainvälisen oikeuden mahdollisuudet tulevaisuudessa?
Frank, Puola, holokausti ja Nürnberg
Kirjan neljäs päähenkilö on Hans Frank, joka oli aiemmin itselleni tuntematon natsien merkkihahmo. Hänellä oli ehkäpä pisin ura natsina, mutta hänen merkittävimpiin rikoksiinsa kuului toimiminen Puolan kenraalikuvernöörinä. Frankin elämää valottavat kirjassa hänen poikansa kommentit. Poika oli pieni, mutta sen verran vanha, että hänellä oli muistoja elämästään Krakovassa sekä lopulta Nürnbergin oikeudenkäynnistä.
Frank syntyi Karlsruhessa vuonna 1900, mutta perhe muutti pian Müncheniin. Hän oli liian nuori ensimmäiseen maailmansotaan, mutta kiinnostui natsipuolueesta jo hyvin pian sen synnyn jälkeen. Hän valmistui juristiksi vuonna 1924 ja puolusti natseja oikeudenkäynnissä jo 1927. Frank saavutti natsien valtaannousun aikana kuuluisuutta puolustavana asianajajana. Hänellä oli jopa henkilökohtaisia suhteita Führeriin, ja Frank on valokuvissa yhdessä Hitlerin kanssa. Natsien valtaannousun jälkeen hän oli mukana laatimassa Nürnbergin lakeja, ja Saksan marssiessa Puolaan hänet nimettiin Puolan kenraalikuvernööriksi.
Frank asettui Krakovan Wawelin linnaan ja toimi kuin siirtomaaherrana, mahdollisimman armottomasti riistäen aluetta. Myöhempien tutkijoiden onneksi hän myös dokumentoi tekemisiään hyvin, kirjoihin ja kansiin. Frankin hallittava alue laajeni vuonna 1941, jolloin Lviv ja myös Zolkiew tulivat hänen valtapiiriinsä. Seuraavan vuoden, 1942 alussa, hän ei kuitenkaan lähtenyt Wannseehen, vaan lähetti sinne valtiosihteerinsä Josef Bühlerin. Vuonna 1942 hän piti kuitenkin hyvin dokumentoidun natsistereotypioita tihkuneen puheen Lvivin oopperatalossa. Juutalaisia talteen kerännyt Grosse Aktion toteutettiinkin kaupungissa sitten viikko Lvivin vierailun jälkeen.
Historian suurimpien rikosten keskeisenä toteuttajana toimineen Frankin henkilökohtaisen elämän kuvailu on myös oudossa mielenkiintoisessa ristiriidassa sen kanssa, kuinka hän samalla kokoaa linnassaan mahtavan taidekokoelman Da Vinciä myöten, mutta toisaalta kärsii omassa elämässään rakkauskriiseistä rakastajansa ja vaimonsa välillä arpoessaan. Lopulta Neuvostoliitto saapui Lviviin heinäkuussa 1944, ja Frank itse pakeni Krakovasta Müncheniin vuoden 1945 alussa venäläisten lähestyessä kaupunkia. Frank sai kuitenkin ansaitsemansa lopun, kun hänet hirtettiin ensimmäisten joukossa Nürnbergin oikeudenkäynnissä.
Yhteenveto
Odotin kirjaa sen nimen ja aiheiden perusteella raskassoutuisemmaksi, mutta se oli itse asiassa hyvinkin viihdyttävä. Jos etsii ”yllättävän kevyttä ja viihdyttävää” kirjaa holokaustiin liittyen, mutta pituus ei huoleta, niin tämä on varsin suositeltava vaihtoehto.