Kävin katsomasssa hiljattain teattereihin tulleen elokuvan Kremin velho, josta pidin varsin paljon. Elokuva pohjautui samannimiseen kirjaan joten päätin heti elokuvan katsomisen jälkeen käydä lainaamassa sen kirjastosta.
Tiivistelmä
Giuliano da Empolin noin 300-sivuinen Kremlin velho kertoo Putinin spindoctorina toimineen Vladimir Baranovin elämästä. Kirjan päähenkilö Baranov pohjautuu todelliseen Vladislav Surkovin hahmoon. Kirjan alussa ulkomainen toimittaja lähtee 2010-luvun lopun Moskovaan, mutta päätyy yllättäen tuolloin jo Kremilin vallan kammareista poistuneen Baranovin maaseutuasunnolle vieraaksi ja kuulee tämän elämäntarinan hänen omasta suustaan.
Baranov kertoo kuinka päätyi 90-luvun kaoottisen Moskovan avant garde teatteriohjaajasta, tv-tuottajaksi, sitä kautta politiikan taustapeluriksi ja Putinin tärkeäksi neuvonantajaksi. Baranovin elämän kautta, esitetään Venäjän poliittinen lähihistoria, keskustelujen ja detaljien osalta spekulatiivisesti, mutta tavalla jolla ne olisivat oikeasti saattaneetkin tapahtua ja kaikki taustalla pyörivät poliittiset tapahtumat ovat oikeita, kuten myös henkilöhahmot, päähahmon naisystävää lukuunottamatta. Kirja on hyvä kuvaus Venäjän historiasta Neuvostoliiton hajoamisesta noin vuoteen 2015 asti ja antaa näkökulman Venäjän hallinnon propagandaan ja toimintatapoihin.
90-luvun Moskova
Baranovin metsämökin muisteloissa lähdetään aluksi 90-luvun kaoottiseen Moskovaan, jossa hän toimi teatteriohjaajana nauttien tiettyä auraa taidepiireissä. Noiden yläluokkaisten taidepiirien ulkopuolella kaoottinen ja korruption ja mustan pörssin vaivaamassa Moskovassa korkeimmalle huipulle nousivat ne joilla oli terävimmät kyynärpäät. Tällainen oli mm. päähenkilön tuttu Mihail (Hodorkovsky). Baranov lähteekin teatterimaailmasta paremmin maksavaan TV-maailmaan tuottamaan tv-roskaa, jossa ”amerikkalaisillakaan ei ollut hänelle omasta mielestään enää opetettavaa” ja nousi tätä kautta Moskovan eliitin laitamille.
Baranov tutustui oligarkki Boris Berezovskiin, joka otti hänet siipiensä suojiin. Toisen ”businessmiehen” toimesta murhayrityksen kohteeksi joutunut Berezovski kuvaa osaltaan väkivaltaa ja kaaosta, joka 90-luvun Venäjällä vallitsi. Baronov pääsee Berezovskin Logovaz-klubille jossa hänet värvätään toisen 90-luvun ison Boriksen, Jeltsinin taustajoukkoihin. Tästä osasta tarinaa tuli hauskasti mieleen mainio 90-luvun Venäjää kuvaava Viktor Pelevinin romaani Generation P.
Putinen nousu
Jeltsinin terveyden pettäessä tämän taustapiruna vaikuttanut Berezovski näkee nuorekkaan turvallisuuspalvelun miehen Vladimir Putinin potentiaalisena presideinttinä jota voisi ohjailla ottaa Baronovin mukaansa audienssiin Putinin kanssa. Putin ei kuitenkaa halua toimia Berezovskille alisteisena vaan itsenäisenä vahvana johtajana, joka kuitenkin ottaa mielellään Baranovin konsultikseen. Tämän jälkeen seurataan Putinin presidenttiyden varhaisvaiheita, jossa hän vaiheittain näyttäätyy vahvana ja ajoittain taas on ongelmissa.
Tsetsenian sodan suhteen suorapuheinen Putin saadaan näyttämään kansalle vahvana johtajana. Kurskin sukellusveneonnettomuus on kuitenkin kriisi, jonka yhteydessä Putin ei esiintynyt yleisölle kun Berezovskin tv-kanava raportoi tapahtumista ja tästä syntyi lopullinen railo Putinin ja Berezovskin välille. Putin myös pettyi New Yorkin konfrenssissa kun häntä kohdeltiin ”kuin Suomen presidenttiä”. Baranovin täytyy myös toimia Putinille alisteisena ja hänet pistetään hahmoksi juonessa, jossa vanha ystävä Hodorkovskin junaillaa linnaan. Putin pitääkin Baranoville lyhyen luennon tulkinnastaan, että Stalista ei pidetty hänen väkivaltaisuudestaan huolimatta, vaan sen takia. Hän tapatti rautateiden liikennöinnistä vastaavan johtajan sabotaasin takia. Se ei faktisesti varmaankaan parantanut rautatieliikennettä, varmaankin päinvastoin, mutta Stalin osoitti kansalle uhrilampaan.
2000-luvun Putinismi ja propganda
Putinin alkuvuosien jälkeen Baranov pysyy Putinille läheisenä neuvonantajana, mutta hänet vedetään kuitenkin yhä synkempiin vesiin. Mielenkiintoisimpia osioita on kun Baranov lähtee Putinin kanssa vierailulle Moskovasta Pietariin, jossa Putin tapaa vanhoja Pietarin ajan tuttujaan kuten nyt edesmennyttä Prigozinia. Prigozin loi internettutkimuskeskusta, jossa toimi politiikan asiantuntija Anton, mutta Baranov kertoi hänelle miten asiat oikeasti pitää tehdä. Ei ole agendaa vaan tarkoitus on puhtaasti hämmentää, eikä haittaa vaikka jäädään kiinni, koska sotketaan vihollisen pääkoppa ja näytetään maailman johtajilta.
Propagandan tärkeänä hahmona nostetaan myös Eduard Limonov, joka oli itselleni aiemmin vain nimeltä tuntemani hahmo, joka oli elänyt värikkään elämän ja perustanut vastakulttuurien kanssa flirtailleen kansallisbolsevistisen puolueen. Tämä innnosti uutta propagandistia ja hän tutustui Yön Susien johtajaan Aleksandr Zaldostanoviin, johon luotiin suhteita. Nuorisokulttuurin kapinallisiin hahmoihin luotiin muutenkin suhteita kuten Spartakin ultrajohtajaan, nuoreen kommunistiin ja ortodoksista elämäntapaa propagoivaan nuoreen naiseen. Kaikkia ei kuitenkaan haluttu kuten Pussy riotia, joka toimi mainiona vihollisena.
Maanpaossa ollut Berezovskin ajautui yhä kauemmas ja alkoi yhä enemmän huolehtia murhaamisestaan ja anoi jopa hieman naaivisti ja nöyryyttävästi päähahmomme kautta lupaa tulla viettämään elämänsä myöhäisiä vuosia Venäjälle. Tässä kohtaa Baranov oli vielä välittäjä, mutta alkoi pikkuhuljaaa joutua Kremlin sisäpiirin epäsuosion. Sochin olympialaisten avaisesitys, oli kich-tyylinäyte ja hänen uransa kruunuja Kremlinin velhona, mutta Krimin valtaamisen ja Donbassin sotilaallisten tekemisten jälkeen hän päätyi riitaan myös Yön susien johtajan ja Setsinin kanssa. Ukrainan matalamman intensiteetin sodan täkiä hän päätyi myös matkustusrajoitteiden kohteeksi ja putosi lopulta pois Putinin sisäpiiristä.
Kirjan erot elokuvaan
Elokuva seurasi yllättävänkin orjallisesti kirjaa, totta kai kirjassa kerrotaan asioita laajemmin, mutta aika tehokkaasti elokuvaan oli tällä kertaa tungettu lähes kaikki kirjan tapahtumat. Kirjan alussa toki kerrottiin päähenkilön isoisän värikästä elämäntarinaa pidemmin. Lisäksi Hodorkovsin hahmoon viitataan suoraan Mihail-nimellä toisin kuin elokuvassa. Kirjassa on myös tarina Putinin kohtaamisesta Merkelin kanssa, jossa koiraa käytettiin taktisen tarkoituksellisesti sekoittamaan Merkeliä. Lopuksi päähahmo antaa myös mielenkiintoisen monologin teknologian mahdollisuuksista autoritaariselle hallinnolle jota ei nähdä elokuvassa. Toisaalta elokuvan viimeisten sekuntien tapahtumaa ei nähdä kirjassa.
Yhteenveto
Tykkäsin kirjasta elokuvan tapaan todella paljon. Se onnistui poliittisen trillerin tapaan kuvaamaan hyvin Venäjän lähihistoriaa ja sen propaganda ulottuvuuksia ja puhtaasti tämän takia se oli mielestäni erittäin mainio tekele jonka ahmin kolmessa päivässä. Suosittelen jos aihepiiri yhtään kiinnostaa tai haluaa vain lukea hyvän poliittisen trillerin.