Luettuani hiljattain kolme Andrei Kurkovin kirjaa Ukrainan lähihistoriasta, vaihdoin nyt aihepiiriä johonkin aivan muuhun. En ole aiemmin lukenut Nobel-palkitun ja Portugalin tunnetuimman kirjailijan Jose Saramagon tuotantoa, mutta poimin nyt luettavakseni hänen myöhäistuotantonsa lyhyehkön kirjan Elefantin Matka.
Tiivistelmä
Kirjan nimi ei ole mikään metafora vaan se kertoo kirjaimellisesti tarinan elefantin matkasta Lissabonista Wieniin 1500-luvulla. Portugalin kuningas on alkanut tylsistyä aluksi hienon eksoottiselta tuntuvaan elefanttiinsa ja sen ylläpitöön, joten hän keksi idean antaa sen lahjaksi Itävalta-Unkarin keisarille. Elefantti ja sen hoitaja intialainen Subhro lähtee keskisuuressa saattueessa Lissabonista kohti Wieniä, johon kirja päättyy. Matkan varrella törmätään 1500-luvun aikansa päivänpolttaviin tapahtumiin ja seurataan eri kuninkaallisten toimintaa ja pieniä kulttuuritörmäyksiä. Muutamia kertoja mielenkiintoisesti hyppää tehokeinona nykyaikaan mainiten esimerkiksi kuinka tuon ajan luodit eivät olleeet vielä yhtä tulivoimaisia kuin nykyään ja Pohjois-Italian majataloilla on saksalaisia nimiä kuten Algarvessa käytetää nykyään termejä kuten bach fisherman.
Elefantin matka
Portugalin kuningas on kyllästynyt Intiasta tuotuun elefanttiinsa joka on ollut Lissabonissa pari vuotta. Eläin herätti aluksi kiinnnostuta, mutta unohtui nopeasti ja lisäksi se syö järkettömän määrän heinää. Eläin päätetään antaa lahjaksi Itävalta-Unkarin hallitsijalle. Ensin pitää varmistaa otetaanko Wienissä lahja vastaan, mutta kun kuullaan että elukka kiinnostaa, lähtee elefantti hoitajineen ja keskisuurine saattueineen kohti Valladolidia, jossa on tarkoitus tavata itävaltalaiset. Sotilaiden välillä on pieni standof kun mietitään että kuinka korkea arvonimi pitää olle henkilöllä, jolla eläin annetaan Wieniin vietäväksi.. Lopulta elefantin luovutus tapahtuu kuitenkin rauhallisesti. Matka jatkuu Valladolista kohti Ranskaa, jossa elefantti lastataan Genovaan kulkevaan laivaan. Genovasta reitti jatkuu läpi Pohjois-Italian Piacenzan, Padovan, Trenton ja Bolzanon kautta alppien yli ja Wieniin asti.
Kulttuurikohtaamisia
Elefantin hoitaja Subhro oli intialainen, joka oli huolehtinut siitä jo ennen sen saapumista Portugaliin ja olikin huolissaan miten hänelle käy. Hänet kuitenkin lähetetään saattamaan elefanttia ja lopulta hänelle selviää, että hän saa huolehtia siitä myös Wienissä. Subhro joutuu kuitenkin muuttamaan nimensä Fritziksi ja myös elefantin nimi vaihtuu sen jälkeen kun itävaltalaiset kohdataan Valladolissa. Subhro on kuitenkin elefantin ohella kirjan tärkein hahmo, jonka puheet herättävät hieman keskustelua leirinuotiolla kun hän puhuu Intian uskonnoista ja kysyy rienaavasti että eikö neitsyt Maria ole pyhän kolminaisuuden rinnalle nouseva hahmo, koska häneen tunnutaan viittaavan niin usein rukuoksissa.
Uskon sodat ja elefantin ihme
Kirjan ehkä mielenkiintoisimmat käänteet tapahtuvat mielestäni loppupuolelle kun Elefantti kulkee Genovasta Pohjois-Italian läpi Piacenzan, Padovan, Trentn ja Bolzanon kautta Alpeille. Padovasssa elefantin kouluttaja pakotetaan kuitenkin opettamaan elefanttia polvistumaan käskystä. Temmpu onnistuu ja katedraalin edessä polvistuvasta elefantista leivotaan uskonnllinen ihme. Ihmeen onnistuttua kouluttaja tekee myös hyvän tilin myymällä norsun karvaa uskoville samalla päässään naureskellen miten taikauskoisia nämä kristityt ovat. Kirjan tapahtumien aikana ollaankin vielä uskonpuhdistuksen jälkilaineilla.
Yhteenveto
Kirjassa ei ollut suoranaisesti mitään vikaa ja se oli aika helppolukuinen, mutta en myöskään saanut erityisen paljon irti. Se oli ihan haukasti kerrottu tarina todellisesta historiallisesta tapahtumasta ja retkestä läpi sen aikaisen Etelä- ja Keski-Euroopan