Kesästä lähtien olen keskittynyt lukemaan Yhdysvaltoihin liittyviä kirjoja. Viimeisenä kirja oli Philip Rothin romaani Salaliitto Amerikkaa vastaan. Tästä tuli mieleen, että se voisi olla avaus toisenlaiselle kirjojen lukuprojektille. Tässä ajan hetkessä voisi olla mielenkiintoista lukea kasa romaaneja elämästä auktoritaarisen hallinnon alla. Katsotaan miten laajasti onnistun tässä, mutta haluasin kokeilla lukea kirjoja teemasta monista eri paikoista ja konteksteissa. Toiseksi kirjaksi tässä projektissa valikoitui italialaisen Antonio Tabucchin lyhyehkö romaani Kertoo Perreira.
Tiivistelmä
Noin 160-sivuinen kirja kertoo keski-ikäisestä möhömahaisesta leskimiehestä, joka toimii lissabonilaisen iltapäivälehden kulttuuritoimittajana. Sympaattinen päähenkilömme maisteri Perreira on kuitenkin äärimmäisen sovinnainen kirjallisuudesta kiinnostunut kulttuuritoimittaja joka yrittää pysyä tai osittain luontonsa takia pysyy yrittämättäkin päivän politiikan ulkopuolella. Hän tapaa kuitenkin romaanin edetessä useampia erilaisia hahmoja, erityisesti nuoren italialaisen, jotka saavat hänet huomioimaan hieman enemmän ympäröivän maailman tapahtumia ja vetävät hänetkin niiden keskelle. Eletään kuitenkin vuotta 1938 eli Salazrin diktatuurin alkuvuosia ja naapurimaa Espanjassa riehuu sisällissota.
Salazarin dikatuuri ja Espanjan sisällissota
Kirja sijoittuu vuoden 1938 Lissaboniin. 1930-luvun Euroopan oikeistodiktatuureista Aatun Saksan ja Mussolinin Italiankin kaikki tietävät. Francon Espanjakin aika monille lienee tuttu. Salazarin Portugali kuuluu esim. Antonescun Romanian kanssa aikansa vähemmän tunnetuihin oikeistodiktatuureihin. Salazar oli kuitenkin aikansa isoihin oikeistodiktaattoreihin verrattuna vähän maltillisempi ja päätti olla sotkeutumatta Euroopan suursotaan säilyttäen auktoritaarisen asemansa aina 1960-luvun lopulle asti. Samaan aikaan kirjan tapahtuma-aikana elettiin myös 1939 loppuneen Espanjan sisällissodan loppuvaiheita
Perreira kertoo, kertoo Perreira
Perreita kertoo ei ole vain kirjan nimi vaan myös keskeinen osa kirjan kerrontatapaa. Useimmat kappaleista alkavat ”Perreira kertoo” ja usein päättyyvat myös ”Perreita kertoo” tai ”kertoo Perreira” ja samaa ilmausta säännööllisesti kappaleiden keskelläkin. Lukijalle jää hieman epäselväksi kenelle ja miksi Perreita kertoo. Onko hän lopulta päätynyt hallinnon raportteihin vai kertooko hän tarinansa muuten talteen jollekkin. Sympaattisen oloinen päähahmomme maistri Perreita on keski-ikäinen sovinnaisen oloinen leskimies. Ylipainonen kertojamme puhuu vaimonsa kuvalle ja toimii työkseen Lissabonilaisen iltapäivälehden kulttuuritoimittajana, joka tuntuisi haluavan vain elää omaa rauhallista elämäänsä.
Perreita tapaa romaanin aikana kuitenkin erilaisia hahmoja, jotka pakottavat häntä miettimään hieman enemmän maailman tapahtumia. Hän tapaa mm. junassa portugalilaistautainen Saksan juutalaisen puujalkaisen naisen, parantolassa ranskalaisen pskoanalytiikkaan mieltyneen ranskalaisen lääkärin, Espanjan sisällissodasta puhuvan isän Antonion ja kantapaikan tarjoilijaltakin kuulee aina erilaisia huhuja.
Keskeisin hahmo Perreiran ohella kirjassa on kuitenkin vahvasti vasemmalle suuntautunut italialinen Monteiro Rossi, jonka Perreira palkaaa hetken mielijohteesta kirjoittamaan kulttuurihahmojen muistokirjoituksia ennakkoon. Rossilla on kuitenkin myös vielä laitavasemmistolaisempi tyttöystävä ja Espanjan sisällissotaan sotkeutunut sukulainen, joiden tekemisten jälkeen Perreirakin joutuu kuitenkin ongelmiin ja tekemään moraalisia valintoja.
Yhteenveto
Lyhyt kirja yllätti positiivisesti ja luin sen parissa päivässä. Möhömahainen keski-ikäisen kulttuuritoimittaja maisteri Perreira oli tietyssä kömpelyydessään sympaattinen ja hauska hahmo, joka päätyy pyytämättä ja yllätyksenä lopulta kuitenkin dramaattisten tapahtumien keskelle ja osaksi auktoritaarisen hallinnon tekemisiä. Jos haluaa lukea kevyemmän ja romaanin elämästä auktoritaarisen hallinon alla, niin voisi tätä suositella.