Olen tykännyt kahdesta aiemmasta lukemastani ukrainalaisen Andrei Kurkovin romaanista, lyhyehköstä romaanista Kuolema ja Pingviini sekä erittäin lyhyestä romaanista Kuolleen miehen kaveri, jotka molemmat sijoittuvat 1990-luvun synkkään Kiovaan. Tästä johtuen kiinnosti tutustua herran hieman tuoreempaan tuotantoon, joten poimin kirjastosta vajaa 10-vuotta sitten alunperin julkaistuun romaanin Harmaat mehiläiset.
Tiivistelmä
Kirjan alkuosa sijoittuu kylään, joka on jäänyt 2010-luvun puolivälissä Ukrainan ja separatistien/venäläisten taisteluiden keskelle, ”harmaalle vyöhykkeelle”. Pienen kylän asukkaat, päähenkilöä ja yhtä toista hänen ikäluokkansa miestä lukuunottamatta ovat lähteneet sotaa pakoon. Päähenkilö Sergei ja hänen vanha luokkakaverinsa ja ”taisteluparinsa”, suomeksi hauskasti nimetty Paska, viettävät kuitenkin elämää sähköttömässä kylässä ilman yhteyksiä ulkomaailmaan, samalla kun tykistötuli lentää kylän yli ja joskus harvoin osuu sinnekin. Viisikymppisen Sergein vaatimattomana elinkeinona toimii mehiläistenpito ja taistelujen kiihtyessä päättää hän pakata ne autoonsa, ei itsensä vaan mehiläisten takia, joita räjähdykset häiritsevät. Hän viettää hieman aikaa Itä-Ukrainassa lähellä Melitopolia ja sen jälkeen suuntaa Venäläisten hallitsemalle Krimille, jossa hänen mehiläistenpitäjien konfrensissa tapaamansa tataarimehiläistenpitäjä asuu. Hän viettäää kesänsä Krimillä tataarien parissa, Venäjän miehityshallinon alla, kunnes kirjan lopulta lähtee matkustamaan vanhaa kotiansa kohti.
Mielensäpahoittajat Donbassissa ja harmaan sävyt
Kirjan ensimmäisten kappalaiden jälkeen minulle tuli vähän mieleen, kuvata miljöötä sodan autioittamaksi pikkukyläksi, jossa pari viisikymppistä ukrainalaista(tai donbassilaista) mielensäpahoittajaa kyräilee toisilleen. Ajatuksena vähän kuin että ”kyllä en minä pienen tykistötulituksen takia talostani lähde”. Kylän toisella kadulla asuva lapsuudentutttu Paska on samanlaisenoloinen jääräpää, jonka kanssa Sergei ei ole ollut kummoinenkaan ystävä, mutta autiotuneessa sähköttömässä kylässä he joutuvat välillä tukeutumaan toisiinsa.
Sergein ja Paskan sympatiat ovat konfliktin osalta hieman erilaisia. Sergei oppii kirjan alun jälkeen, että Paska käy välillä separatistien/Venäjän puolella ja ilmeisesti saa informaatiostaan pikkulahjoja elintarvikkeiden yms. muodossa. Kerran Paska myös tuo siperialaisen sotilaan ryyppäämään kylään Sergein taloon, jossa hänen venäläissympatiansa tulevat vielä selvemmin esiin. Sergei puolestaan on muutaman kerran kontaktissa ukrainalaisen sotilaan Petron kanssa, joka mm. lataa Sergein kännykän rintamalinjan generaattorilla ja antaa käsikranaatin(?!?) hätätilanteita varten.
Siinä missä aiemmat lukemani Kurkovin kirjat sijoittuivat 90-luvun Kiovaan ja niiden hahmot tuntuivat olevan hukassa ja suhtautuvan Neuvostoliittoon oudosti hieman haikaillen, niin tässä vajaan 10 vuoden takaisessa kirjassa sota kuvataan yllättävän paljon ihmisiä jakavaksi asiaksi ukrainalaisen kirjoittamaksi. Kurkov on Venäjän hyökkäyksen jälkeen kirjoittanut laajasti sodasta ja hänen ajattelunsa kuvastaa aikalailla keskivertoukrainalaista ja siksi onkin tavallaan ”hauskaa” miten tästä kirjasta ei välity mitenkään räikeää Venäjä-vihaa tms.
Melitopolin alueella vammautunut sotilas
Sittemmin tulitusta pakoon lähtenyt Sergei asettuu mehiläistensä kanssa keväällä lyhyeksi aikaa, tällä hetkellä Venäjän miehittämälle alueella Melitopolin syrjäseudulle, jossa syttyy pieni rakkaustarina paikallista kauppaa pyörittävän naisen kanssa. Sergei harjoittaa vaihdantataloutta myymällä hunajaansa muita elintarvikkeita vastaan.
Tällä rintamasta hieman kaukaisemmallakin alueella sota kuitenkin näkyy. Rintamalta kuljetetaan aina välillä paikallisten sotilaiden ruumiita, jolloin kylän asukkaat asettuvat tien reunalle polvilleen kunnioittamaan sodan uhriä. Sergeille tämä on vaikeaa hänen romanttinen kumppaninsa joutuu kertomaan tälle miten toimia. Kuten aiemmin sanoin, ettei kirjasta löydy erityisen vihamielistä suhtautmista venäläisiin, ei sen päähenkilökään ole erityisen Ukraina-mielinen. Sodassa vammautunut mentaalisesti epävakaa paikallinen tuhoaakin hänen autonsa kirveellä. Jotkut ukrainalsiset suhtautuvatkin vihamielisesti donbassista tuleviin.
Krimi, propaganda tataarit ja käsikranaatti
Melitopolista Sergei suuntaa Krimille jossa asui hänen mehiläistenpitäjien konfrenssissa tapaamansa tuttu Krimin tataari. Mehiläisille ja Sergeille kesä Krimille on suurelta osin mukavaa aikaa, mutta tällä kirjan viimeisellä kolmanneksella venäläisten miehityshallinnon toiminta tulee eksplisiittisemmin esiin. Sergei joutuu heti Krimille saapuessaan Venäjän propagandakoneiston hyväksikäyttämäksi. Heti byrokraattisten rajamuodollisuuksien alun jälkeen hänestä kirjoitetaan lehtijuttu, kulmalla kuinka hölmistynyt Sergei joutui ukrainalaisen kirvesmiehen uhriksi.
Sergei saapuu tataarituttunsa osoitteeseen, mutta pian selviää että venäläishallinto on vienyt miehen ja kohdistanut muutenkin sortotoimia paikallisia tataareja kohtaan. Myöhemmin venäläismiliisit myös vievät perheen pojan valheellisin perustein. Lopulta Krimiltä lähtiessään perheen äiti pyytääkin Sergeitä viemään perheen tyttären Ukrainan puolelle ,johon hän suostuu. Tytär lähetetään Länsi-Ukrainaan Vinnystjakaan, jossa Sergein vaimo ja oma tytär asuvat ja Sergei alkaa muodostaa katkenneita yhteyksiä myös heihin.
Ennen Krimiltä lähtöä venäläisviranomaiset vievät kuitenkin yhden Sergein kuudesta mehiläispesästä tarkastaakseen, ettei mehiläisillä ole tauteja. Sergei saa myöhemmin pesän takaisin, mutta hän huomaa sen mehiläisten olevan hieman harmaampia. Unessaan hän näkee, että mehiläiset ovat vetäneet ylleen harmaan sotilasasun. Kotikylää lähestyessään Sergei päättääkin räjäyttää harmaiden mehiläisten pesän ukrainalaiselta sotilaalta saamallaan käsikranaatillaan.
Yhteenveto
Tämä kirja oli oikein helppolukuinen, muttei ollenkaan tyhjäpäinen tai tyhjänpäiväinen. Se kuvasti hyvin Itä-Ukrainan ja Krimin todellisuutta vajaa 10 vuotta sitten. Miljöö ja tapahtumat ovat synkkiä, mutta päähahmot erittäin sympaattisia ja tietynlaisen mustan huumorin takia kirja ei ole ollenkaan ahdistavaa luettavaa. Voisin suositella tätä kirjaa erityisesti jos haluaa lukea fiktiota Ukrainasta tai haluaa vain aika helppolukuista ja osittain humorististakin kirjaa, jo