Luettuani ranskalaisen Edouard Louisin kirjan Ei enää Eddy tartuin heti perään toiseen saman kirjoittajan omaelämänkerralliseen teokseen. Kirja on Muutos metodi(2021)
Tiivistelmä
Kirja alkaa siitä, mihin aiemmin lukemani kirja Ei enää Eddy päättyi. Louis muuttaa pieneltä Hallencourtin paikkakunnalta lähimpään vähän isompaan kaupunkiin Amiensiin käymään taidepainotteista lukiota. Valkoroskaisesta maailmasta ponnistanut poika hapuilee isomman kaupungin ja häntä ”luontaisen sivistyneemmässä” ympäristössä, mutta alkaa poimia merkkejä ympäriltään erityisesti tutustuttaan saman vuosikurssin tyttöön viettäen paljon aikaa tämän kotona. Vaihe vaiheelta ja hyvin tietoisesti sitä tavoitelleen hän sivistää ja porvarillistaa itseään, tapaa Didier Eribornin ja vaikuttuu tästä, lukee maanisesti, hakee Ecole Normalie Superioriin, pääsee sisään, tapaa yhä korkeampaan eliittiin kuuluvia ihmisiä Pariisissa, ja homoilee siinä sivussa yhä vapaamielisemmin yhteensä noin 250 sivun verran.
Amiens, Eriborn ja Pariisi
Lukioon muutettuan kirjoittajamme pääsi pikkukylänsä ahtaasta ilmapiiristä vapaampaan maailmaan, mutta oli luonnollisesti myös kala kuivalla maalla suuremman kaupungin porvarien sofistikoituneempien lasten keskellä. Hän oli toisaalta pikkupaikkakunnan homona kuitenkin oppinut nimenomaan teeskenteelemään ja siksi tykkäsikin näyttelemisestä ja sanoo juuri teatterin pelastaneen hänet. Louis myös pääsi myöhemmin opiskelujen ohella tekemään työvuoroja Amiensin teatteriin.
Naispuolisen Elena kaverinsa avulla hän alkoi tutustua myös klassiseen musikkiin, elokuviin ja sitten kirjallisuuteenkin. Hän myös ensimmäistä kertaa näki kuinka opiskeluun ja panostaminen ja pänttääinen oli joillekkin täysin luontainen ja itsestäänselvä toimintatapa. Isona kulttuurierona mainitaan myös muodollisemmat ateriat ja ruokailutavat. Samoin hän tajuaa, että hävytön sisällä tupakointi ja kokoajan päällä erottivat hänen lapsuutensa keskiluokkaisemmista ihmisistä. Paluut kotikylään viikonloppuisin alkoivat muuttua pian oudoiksi jo muuttuneen puhetyylinkin takia.
Kirja on omistettu Didierille. Heti tämän kirjaa aloittaessani mietin, että voiko olla Didier Eriborn, koska lukemassani Return to Reims(Retour à Reims), koska hahmossa oli selviä yhteyksiä Louisin tarinaan. Itse muistan tutustuneeni (kirjallisesti siis) Eriborniin reilu 10 vuotta sitten luottuani hänen Foucault-elämänkertansa. Sittemmin Eriborn on noussut omana itsenään merkittävähköksi intellektuelliksi Ranskassa ja kirjoitti omaelämänkerralllisen kirjan Retour à Reims siitä, kuinka kasvoi työväenluokkaisessa ympäristössä, muutti Pariisiin ja nousi intellektuelliksi palaten myöhemmin kotiseuduilleen ja tajusi kuinka poliittisesta punaisesta alueesta oli tullu Le Penin vahvaa kannatusaluetta. Louis sen sijaan tutustui Eriborniin henkilökohtaisesti nähtyään tämän esiintymässä Amiensissa ja tämä myös inspiroi Louisia itseään tavoittelemaan korkeampia intellektuellisia tavoitteita.
Amiensien myöhempinä vuosina Louis uskaltautuu myös kaupungin gaybaariin ja tulee ulos kaapista sekä kokeilee verkkomaailman varhaisempia deittisivustoja. Kirjan alussa on myös tuokiokuvaus kokemuksesta miesprostituoituna, tosin ei selvää tarkkaan mihin kohtaan tarinan aikajanaa tämä sijoittuu. Samaan aikaan hän alkaa kuitenkin lukea ja päntätä yhä maanisemmin tajuttuaan takamatkan, josta hän lapsuudessaan on lähtenyt. Aiemmin liian suurelta tuntunut Amiens alkoi muuttua nyt liian provinsiaaliseksi pikkukaupungiksi. Kirjoittajamme alkaa tehdä viikonloppureissuja Pariisiin usein lukien päivät kirjastossa ja etsien baareista seuraa jonka luo päästä yöksi. Hän kuitenkin onnistuu pääsemään elitistisistä elitistisimpään Pariisin Ecole Normale Superioriin ja tutustuu Pariisin eliittiin ja nousee 21-vuotiaana kirjoittaman ensimmäisen kirjansa myötä kuuluisuudeksi.
Yhteenveto
Kirja oli hieman erilainen ryysyistä rikkauksiin kasvutarina, joka piti kuitenkin hyvin otteessaan. Ei välttämättä minuun mitään poikkeuksellista vaikutusta tehnyt kirja, mutta oikein mielenkiintoinen ja viihdyttävä paketti kuitenkin.