Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan. Ranskalaisesta kirjallisuudesta siis puhun. Kolme edellistä lukemaani kirjaa olivat ranskalaista nykykirjallisuutta, ja niin on tämä seuraavakin. Kyseessä on kontroversiaalein, mutta Ranskan varmaasti tunnetuimman nykykirjailijan Michel Houellebecqin tuorein romaani Olemattomiin (2022). Olen tainnut lukea nyt kaikki Houellebecqin suomennetut kirjat.
Tiivistelmä
Tämä taitaa olla selvästi Houellebecqin pisin romaani? Noin 550-sivuinen teos alkaa tarinalla Ranskan valtion kyberturvayksiköiden henkilöstön keskuudessa. Hämmennystä aiheuttava terrorijuhka jää romaanin edetessä kuitenkin koko ajan vähemmälle huomiolle ilman mitään ratkaisua tai selitystä. Toisena merkittävänä yhteiskunnallisena juonilinjana on presidentinvaalikampanja. Paljon liikutaan kuitenkin presidentinvaalikampanjan taustalla pikkuroolissa vaikuttavan päähenkilö Paulin ja hänen perhepiirinsä tapahtumien keskellä.
Terrori ja vaalit
Kirjan alun näennäisesti yhteiskunnalliselta teemalta vaikuttaa mystinen terroristijärjestö, jonka sofistikoituneet tekoälyvideot pääministerin mestaamisestakin tuntuivat todella ajankohtaisilta viime viikkojen tekoälyuutisia seuratessa. Sekalaisia ja erikoisiakin tuntuvien iskujen, jotka alkavat muodostaa pentagrammia Euroopan kartalle, ei kuitenkaan selvitetä, vaan ne jäävät lukijaa mahdollisesti vaivaamaan jääväksi mysteeriksi. École normale supérieurin käynyt nuori tutkija pohtii tosin ”mielenkiintoisesti” spermapankin ja rahtilaivojen upottamisen välisiä yhteyksiä muun muassa Unabomberia namedropaten. Tämä on kirjan juonikuvioista lopulta selvästi vähiten merkityksellinen. Löytyykö todellinen yhteiskunnallinen terrori sitten kuitenkin nykymaailman yksinäisyydestä ja vieraantumisesta?
Toisena yhteiskunnallisena juonikuviona toimivat Ranskan 2027 presidentinvaalit, joissa nimettömäksi jäävä Macronin kaltainen presidentti on jäämässä sivuun ja politiikan pelurit kyhäävät juonensa. Presidentiksi valmistellaan tunnettua nuorehkoa tv-juontajaa, jonka tosiasiallisena johtajana ajatellaan kuitenkin olevan byrokraattipäähenkilö Paul Raisonin (suom. Järki) tuore läheinen työkaveri, ministeri Bruno, jolle juonitaan Ranskan pääministeriksi merkittävää kulissien takana narujen vetäjän roolia.
Perhesuhteet ja vanheneminen
Yhteiskunnallisena pääteemana kulkee kuitenkin päähenkilö Paulin elämän ja perhepiirin tietynlainen rappiotila tai jopa perikato. Kirjan alussa hän on elänyt vuosikausia vaimonsa Prudencen (Varovaisuus) kanssa eroamatta, mutta he eivät ole juuri edes puhuneet keskenään, mistään kosketuksesta tai sitä läheisemmästä kanssakäymisestä puhumattakaan.
Paulin isä Edouard on entinen tiedustelupalvelun johtaja, joka joutuu kirjan alussa onnettomuuteen. Hänen tarinansa kautta seurataan myös Ranskan terveydenhoitoa, sen byrokratiaa ja siinä ahertavia siirtotyöläisiä. Toisaalta mukaan tulee Civitas-liike, jossa on vuorostaan mukana päähenkilön siskon mies – entinen pohjoisranskalainen notaari ja nykyinen työtön, joka esitetään varsin sympaattisen oloisena hahmona. ”Strong silent type”, mutta myös symboliikaltaan edustaa Ranskan yhteiskunnan ja perhesuhteiden hajoamista.
Paulin nuorin sisarus taas on seurannut kuolleen äidin jälkiä taiteiden pariin. Hän on historiallisten seinävaatteiden entistäjä, joka Paulin tavoin elää varsin onnettomassa avioliitossa. Paulista poiketen hänen tilanteensa muuttuu kirjan edetessä koko ajan vain onnettomammaksi, kunnes koittavat lyhyet onnen hetket Paulin isää hoitavan afrikkalaisen sairaanhoitajan kanssa. Uskonnollinen sisarus tekee keikkatöitä kokokokkina Lyonin eliitille. Kirjan toisena pääpaikkana toimiikin Pariisin ohella Belleville-en-Beaujolais-pikkukaupunki. Kirja käsittelee mielenkiintoisesti yksinäisyyttä ja nykymaailman vieraantumista melankolisesti – olemattomiin katoaminen koskettaa monella tavalla päähenkilöstä Ranskan yhteiskuntaan.
Yhteenveto
Kirja oli mielestäni varsin viihdyttävä kuvaus nykypäivän Ranskasta ja länsimaisesta yhteiskunnasta monin tavoin odotettavilla, mutta osittain myös yllättävillä houellebecqiläisillä linsseillä. Houellebecqin kirjaksi siinä oli myös jotain yllättävää lämpöä. Kirjan viimeinen juonen käänne päähenkilön henkilökohtaisessa elämässä ja katoaminen olemattomiin, jota pitkälti kuvattiin viimeiset vajaat 100 sivua, jättivät minut kuitenkin hieman kylmäksi.