Nappasin Akateemisesta Kirjakaupasta jo jonkin aikaa lukulistallani olleen When the Clock Broke: Con Men, Conspiracists and the Origins of Trumpism. Kirja oli jäänyt mieleen vuosia kuuntelemastani Know your Enemy -podcastista, jota myös suosittelen, jos haluaa sukeltaa syvälle amerikkalaisen oikeiston intellektuellisempiin sedimentteihin.
Kun on puhuttu Trumpista, monet ovat esittäneet teorioita siitä, mistä tai mihin ilmiön juuret ulottuvat. Näkökulmia on monia: aina Reconstructionista lähtien, McCarthyismista Goldwateriin ja southern strategyyn, Reaganiin ja 2000-luvun Sarah Paliniin. John Ganz asettaa trumpismin keskeisiksi taustatekijöiksi kuitenkin 90-luvun alun ja sen osittain suuren yleisön unohtamat tapahtumat ja hahmot.
Tiivistelmä
Vajaa 400-sivuinen kirja jakautuu noin 15 kappaleeseen, jotka käsittelevät laajasti amerikkalaisen yhteiskunnan tunnetiloja ja tapahtumia 1990-luvun alussa: Los Angelesin etnisistä jännitteistä ja väkivaltaisesta 90-luvun New Yorkista John Gottin oikeudenkäynteineen Iowan maanviljelijöiden ongelmiin ja Idahon etnonationalistisiin enklaavyrityksiin. Näkökulma on näiden aikansa media-ilmiöiden sijaan usein kuitenkin politiikkaan keskittyvä, ja kirja seuraa tapahtumia George Bushin presidenttikaudella, mutta keskittyen 1992 presidentinvaaleihin. Myös Bill Clinton ja demokraatit saavat huomiota, mutta paljon enemmän tilaa annetaan republikaaneille ja konservatiiveille, keskittyen erityisesti hahmoihin kuten Pat Buchanan, David Duke ja Ross Perot. Kirja kuitenkin esittelee myös muita konservatismin keskeisiä hahmoja ja mainitsee lyhyesti vielä paljon useampia.
Kellon rikkominen ja Murry Rothbardin sietämätön merkityksellisyys
Kirjan nimi on alluusio oudohkon Murray Rothbardin hahmon oudohkoon vertaukseen siitä, miten kello pitää rikkoa. Rothbardin nuoruuden New Yorkin vasemmistolaisissa juutalaisympyröissä sanottiin, ettei kelloa voi kääntää. Rothbard halusi kuitenkin rikkoa ”1900-luvun kellon sosiaalidemokratiasta ja New Dealista”. En ole ihan varma, mitä kertoo minusta se, että tunnistin tämän libertaristipervertikon, jonka ajatuksiin olen joskus törmännyt. Hän on kuitenkin kirjassa useaan kertaan esillä. Hän esimerkiksi esittää New Yorkista puhuttaessa mielenkiintoisen tulkinnan Kummisedän maailmasta hyvänä kapitalistisena järjestelmänä vrt. Mafiaveljien kaoottiset katurosvot. Toisaalta hän myös oli yllättävän myötämielinen rasismeille ja on ehkä yksi oudohko aasinsilta Reaganista ja Friedmanista Trumpiin. Hän myös kirjoitti Ganziin vaikutuksen tehneen esseen Right-Wing Populism: A Strategy for the Paleo Movement, jonka hän kertoo olleen ensimmäinen kimoke tämän kirjan kirjoittamiselle.
Neokonservatiivit vs Paloekonservatiivit
Yhtenä taustajännitteenä kirjassa ja Yhdysvaltojen poliittisessa lähihistoriassa kulkee neokonservatiivien ja paleokonservatiivien erot. Kaltaiselleni millenniaalille neokonservatiivit ovat olleet tietynlainen tunnistettava liike vähintään nimeltä, ehkä jossain määrin myös ajattelultaan, ja saaneet negatiivisen maineen varsinkin Irakin seikkailujen seurauksena. Bushien neokonservatiivien republikaanisena vastavoimana on kuitenkin toiminut ns. paleokonservatismi, josta varhaisempina 1900-luvun hahmoina esiin nostetaan esim. Samuel Francis ja viime aikoina jälleen suosiota saanut James Burnham.
Neokonservatiiveja on usein yhden sen oppi-isän Irvin Kristallin tunnetun sitaatin tapaan luonnehdittu liberaaliksi, joka tuli todellisuuden mukiloimaksi. Kristallin ohella Norman Podhoriz on toinen esimerkki maininnan arvoisista neokonservatiiveista, ja näitä molempia yhdistää… juutalaisuus, joka on yksi pinnan alla kytenyt ja usein käsittelemättä jätetty jännite. Joku vanhemman koulukunnan paleokonservatiivi kuvaili neokonservatiiveja mielenkiintoisesti entisiksi kylähuoriksi, jotka otettiin kyllä mielellään vastaan kirkkoon, mutta ei heidän haluttu sanelevan siellä kasvaneille asioita.
LA & New York
1990-luvun alun New York oli melkoisen rikos- ja murha-aallon keskellä. Toisaalta legendaarinen John Gotti oli kuitenkin yllättävähkösti monien normaalienkin ihmisten arvostama kummisetä. Mafiaveljethän oli myös tuon hetken hittileffa. Ganz on puhunut Trumpista tietynlaisena gangsterina, jonka suosiota voisi verrata John Gottiin. 70–90-lukujen New Yorkin kiinteistöbisneksessä pyörinyt Trump on myös varmasti ainakin epäsuorasti joutunut toimimaan elämässään mafian hahmojen kanssa, ja näitä yhdistää myös asianajaja ja Trumpin oppi-isä Roy Cohn. Toisaalta juuri mafianvastaisesta taistelustaan tunnettu Giuliani lähti jo pormestarikisaan 1990, mutta hävisi. Uudella mustalla pormestarilla David Dinkinsillä oli hetken aikaa homma hallinnassa, mutta moninaisia etnisiä jännitteitä kuitenkin kupli. Esimerkiksi Rudy Giuliani law and order -ehdokkaana järjesti 1992 poliisien väkivaltaiseksi muuttuneen mielenosoituksen.
Suunnilleen samoihin aikoihin Rodney King hakattiin Los Angelesissa poliisin toimesta ja Ice Cuben uran huippuhetkenä. Poliisi oli alkujaan hyvin valkoisessa Los Angelesissa 20- ja 30-luvulla todella läpikorruptoitunut. Eikä tästä kunniakkaasta perinteestä oltu ihan 90-luvullakaan päästy eroon, ja tuolloinkin harrastettiin melkoista ”proaktiivista” poliisitoimintaa varsinkin vähemmistöjä kohtaan. 90-luvulla nähtiin tämän ohella kuitenkin myös aiempaa rajumpaa poliisin militarisaatiota. Kaikki tämä purkautui yhtenä viimeisten vuosikymmenten rajuimpana mellakoina länsimaissa. Yhtenä spesifinä merkittävänä jännitteenä toimi myös lukuisten korealaisten kulmakauppojen omistajien ja yksityisyrittäjien pelko rikollisuudesta ja näiden puolustaminen aseellisesti.
Buchanan, Perot ja Duke ja Clinton
1991 aavikkomyrsky oli menestyksekäs sotilasoperaatio, joka toi Bushille lyhyttä buustia, mutta ongelmia alkoi kasaantua. Maa oli Reaganin säätelynpurkutalkoiden jälkeen taantumassa, jolle annettiin nimi savings and loan crisis. Ihmiset alkoivat myös tuntea, että Reaganin trickle down ei sitten kuitenkaan valunut valtavasti ihan alas asti.
Kirjan pääjuoni rakentuu kuitenkin 1992 presidentinvaalien ympärille, mutta sitä lähdetään kerimään republikaanien esivaaliehdokkaasta, louisianalaisesta Dave Dukesta, joka järkytti aikalaisia olemalla tunnettu Ku Klux Klan -hahmo. Louisianan rämeiltä ponnistanut hahmo ei lopulta päässyt presidenttivaaleissa ehdokkaaksi tai ollut siinä edes kovin lähellä, mutta siirsi Overtonin ikkunaa ja freimasi olemassaolollaan ekstremisehköjä hahmoja salonkikelpoisemmiksi ja ”inspiroi” ihmisiä siihen, mikä kaikki voisi politiikassa olla mahdollista.
Henkilö, jota hän totisesti inspiroi, oli Pat Buchanan. Bushilla oli selvästi ongelmia Reaganin saappaiden täyttämisessä ja hänen perintönsä pystyssäpitämisessä. Buchanan nousi Dukea salonkikelpoisempana hahmona presidenttikisaan vahvaksi hahmoksi, joka pystyi tykittelemään tietyn ”normaaliuden savuverhon ansiosta”. Buchanan kuitenkin lopulta luopuu leikistä ennen puoluekokousta ja suostuu antamaan tukensa Bushille, kun sai puhua republikaanien puoluekokouksessa. Buchanan oli kuitenkin Bushille ja monille republikaanipuolueen johtohahmoille hieman kiusallinen hahmo varttifasistityyppisine ajatuksineen. Buchanan oli kuitenkin hahmo, jonka voidaan perustellusti katsoa olleen yksi trumpismin varhaiskylvijöistä.
Toiseksi trumpismin varhaiskylväjäksi ja ehkä techbro-arkkityypin varhaiskylväjäksi voidaan nostaa Ross Perot. Hän oli teksasilainen miljardööri, joka aloitti uransa IBM:lle, mutta loi sitten oman menestyksekkään, yrityskulttuuriltaan konservatiivisen EDS:n, jossa ehkä Elonin tapaan hyötyi erityisesti Yhdysvaltain valtion kanssa tehdyistä sopimuksista. Eksentrisellä miljardöörillä oli kuitenkin outoja salaliittoteoriahenkisiä ajatuksia esimerkiksi suuresta määrästä Aasiaan jätettyjä amerikkalaisia sotavankeja, jota hän äänekkäästi propagoi. Hän päätti kuitenkin lähteä mukaan presidenttikisaan valtapuolueiden ulkopuolelta, onnistui keräämään innokkaan ydinkannattajakunnan ja hän oli välillä kannattajamittauksissa suosituin ehdokas. Hän edusti toisaalta tulevaisuutta teknologiayrittäjänä, mutta menneisyyttä pukeutumisellaan ja texasilaisella tyylillään.
Perot ehti jo kerran luopua osallistumisestaan vaaleihin, kunnes lokakuussa ilmoitti jälleen olevansa mukana. Bush oli vaalien lähestyessä yhä hankalammassa tilanteessa eikä lievässä paniikkimoodissa tuntunut aina tietävän, minkälaista linjaa pitäisi edustaa. Lopulta Clinton päätyi voittamaan vaalit yllättävänkin helposti, ja päädyimme nyt ehkä lämpimästi muistelemaamme 90-luvun vasemmiston valtapuolueiden uusliberalistiseen ”historian loppuun”. Ganz kuitenkin nimenomaan muistuttaa, että nyky-Yhdysvaltoja heilutelleiden voimien esiasteet olivat jo tuolloin nähtävissä.
Yhteenveto
Kirja aloitettiin 2021 vallankaappausyrityksen jälkeen. Ilmeisenä tarkoituksena oli kertoa taustaa trumpismille liittämättä itse Trumpia liikaa mukaan geimeihin. Kirja on mielestäni erinomainen kuvaus Amerikan lähihistoriasta ja toisaalta siitä, mitkä 90-luvun ilmiöt saattoivat olla vaikutteita ja varhaisia lähtölaukauksia trumpismille. Siinä käsiteltiin ja sivuttiin myös hyvin monia muitakin tapahtumia, hahmoja ja ilmiöitä, joita en omassa tekstissäni maininnut. Voin suositella kirjaa mieluusti kaikille Yhdysvaltain lähihistoriasta kiinnostuneille.