Kirjastosta tarttui nyt mukaan Max Agremontin kirja Forgotten Land – Journeys among the ghosts of East Prussia(2011). Kirjan aiheena on tuo synkkien metsien Itä-Euroopan outo rajamaa, sittemmin Saksalaisten otteesta irronnut Itä-Preussi.
Tiivsistelmä
Reilu kolmesaatasivuinen kirja kuvaa kohtuullisen lyhyiden kappaleiden kautta Saksalaisen Imperiumin itäisinta kolkkaa eli Itä-Preussia. Rakenne on hieman erikoinen mutta mielenkiintoinen. Kirja rakentuu täysin epäkronologisesti rakennetuista fragmenteista, joissa Itä-Preussin historiaa kuvataan suurelta osin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolella siellä vaikuttaneiden hahmojen tarinoiden kautta. Tämän lisäksi saamme kuitenkin myös yleisempää taustoitusta alueesta sekä kirjailijan omia kokemuksia nykyajan Kaliningradista, Masoviasta ja Memelistä. Varsinkin kirjan alussa kirjoittajamme myös vierailee nykyisessä Saksassa etsien Itä-Preussin jäänteitä mm. Berliinin itäpreussi-henkisestä ravintolasta ja aiheeseen keskittyvässä museossa Duisburgissa.
Junkkerit ja Itä-Preussi myyttisenä reunamaana
Itä-Preussi oli tietyiltä osin saksalaisten historiallisten sterotypioiden tyyssija. Kylmästä ja kovasta maasta kasvoi juurevia, armeijaa, isänmaata ja keisaria kunnioittavia junkkereita Tämä junkkereiden yläluokka myös hallitsi aluetta lähes siirtomaaherrojen otteilla. Kirjassa tätä kuvataan erityisesti junkkeri Elard von Oldenburg-Januschau kautta. Hän eli mukavasti, halveksi demokratiaa, tuki armeijaa, mutta tykkäsi tariffeista.
Alueen synkät metsät, järvet ja kylmät talvet olivar myös osa saksalaista kansallisromantista kuvastoa. Juuri tähän villin metsäisiin järvimaisemiin ja maaseutuun liittyy myös merkittävä osa ihmisten nostalgiasta. Itä-Preussin ”loistonaikoja” kuvaavina rakennuskompleina nostetaan esiin massiiinen kartano ”Itä-Preussin” Versailles Schlobitten. ja keisarin metsästysmaja Steinort .
Itä-Preussia ajateltiin myös rajamaana. Se oli toisaalta ehdottomasti saksalainen, mutta sen reunamaa ja paikka, jota teutoniritarit olivat olleet tuomassa ”sivilisaation” osaksi. Nykyisessä Puolassa sijaitseva Marienburgin linna on tästä säilynyt voimannäyttö. Toki ”sivistyksen” tuomat ritarit käyttäytyivät kriittisempien historian kirjoitusten perusteella kuten saksalaiset Barbarossassa satoja vuosia myöhemmin.
Toisaalta alue oli kuitenkin juutalaisille myötämielisempi kuin itäisimmät alueet Euroopassa. Königsberg kasvatti myös länsimaisen ajattelun keskeisimpiin hahmoihin kuuluvan Immanuel Kantin ja varsinkin saksankielisessä maailmassa tunnetut ajattelijat Johann Gottfried von Herderin ja Johann Georg Hamannin. 1900-luvun suurista kirjailijoista Thomas Mann puolestaan rakennutti Nobel-palkinnon saatuaan 1930-luvulla komean kesämökin Itä-Preussin pohjoislaidalle Kuurinkyntäälle, nykyisen Liettuan alueelle aivan nyky-Venäjän-rajalle. Itäpreussilaislähtöisenä, toisen maailmansodan jälkeistä Saksaa määritelleistä kirjoittajista nostetaan esiin myös journalisti Marion Dönhoff.
Sodan myllerrykset ja tuhotut rakennukset
Toisen maailmansodan seurauksena eivät Venäläiset tuhonneet alueen saksalaisvaikutteita vain väestöä tappamalla ja siirtämällä vaan alueen saksalainen historia canceloitiin myös tuhoamalla merkittävä osa alueen saksalaisista rakennuksista kuten aiemmin mainittu Itä-Preussin” Versailles Schlobitten. Jo aiemmin Saksan tappion näyttäessä väistämättömältä Britanniassakin debatoitiin, mitä tehdä Itä-Preussille. Sen kohtalo venäläisten alla nähtiin raakana, mutta hyväksyttiin ”ansaittuna” kaikkien saksalaisten itärintaman hirveyksien jälkeen. Itä-preussilaiset olivat varmasti väestöryhmällisenä kokonaisuutena pahiten toisessa maailmansodassa kärsineitä saksalaisia. 1944 pommitukset tuhosivat pahasti Königsbergin. Natsien ankara vastarinta ehkä myös lisäsi NL:n sotilaiden raakuttaa kaupungissa kun se kaatui. Monet kaupungit olivat toisen maailmansodan jälkeen hirveässä kunnosssa ja karmeita paikkoja elää, mutta Königsbergistä Kaliningradiksi muuttunut kylä oli varmasti kaikkein pahimmasta päästä.
30 vuotta aiemmin ensimmäisessä maailmansodassa tilanne oli kuitenkin erilainen. Itä-Preussi oli ensimmäisen maailmansodan itärintaman eturintama. Silloin Venäjän ”nopean” mobilisaation ja hyökkäyksen takia itäpreussilaiset pelkäsivät venäläisten barbaarien hyökyaaltoa, mutta lopulta vain osa itäisintä Itä-Preussia joutui sen jalkoihin ja saksalaiset pysäyttivät venäläiset Tannenbergissa, työnsivät nämä takaisin ja lopulta pitkälle itäänpäin vallaten suuria alueita Itä-Euroopasta. Aluksi saksalaiset kyllä kärsivät Venäjän edetessä. Elokuun aikana rintaman johtaja panikoi ja halusi perääntyä Veikselin taakse, mutta kuumassa säässsä, hankalassa maastossa ja heikolla kommunikaatiolla toiminut venäläisarmeija joutui vaikeuksiin kun se kohtasi kovempaa vastarintaa.
Ludendorf ja Hindenburg nousuvat kansallissankareiksi Tannenbergin taistelussa, jossa venäläiset pysäytettiin, ja itärintaman momentum muuttui. Saksalaiset etenivät Varsovaan, Riikaan ja Galiciaan. Ukrainakin ajateltiin voivan tulevan osaksi Saksaa. Edetessään saksalaise myös yllättyivät venäläisten ”alkukantaisuudesta”. Venäjän vallankumous sekoitt kuitenkini entisestään Venäjän mahdollisuuksia taistella ja Saksa sai suuret voitot … Kunnes sitten bolsevikit, juutalaiset ja muut puukottivat Saksan kansaa selkään tekemällä rauhan ja luopumalla verellä voitetuista alueista.
Tannenbergin taistelua muistamaan rakennettiin 1920-luvulla kuitenkin hillitön muistomerkki, joka oli myöhemmin natsivuosina melkoinen pyhinvaelluspaikka. Se ymmärrettävästi oli monumentteja, jonka Neuvostoliitto saapusessaan tuhosi totaalisesti. Hitlerin itärintaman komentopaikka kotkanpesä oli myös juuri Itä-Preussissa. Siellä myös toteutettiin Führerin salammurhayritys kesällä 1944. Itä-Preussin konservatiivien junkkereiden puolustukseksi on sanottava, että Hitlerin salamurhan tiimissä he olivat todella suuresti yliedustettuina. 1920- ja 30-lukujen saksalainen konservatismi oli rehevämpää ja monimuotoisempaa kuin joskus ymmärre. Vaikka Itä-Preussin junkkereiden joukossa oli hyvin epädemokraattista ajattelua, eivät he olleet aina suoranaisesti lojaaleja natseja.
Muuttoliikkeet Itä-Preussi nykyään
Vaikka ihmisiä pakeni paljon venäläisten saapuessa kaikki eivät heti lähteneet. Könisbergissä ja siellä oli Neuvostoliiton saapumisen jälkeen noin 100 000 saksalaista. Elämä ei varsinaisesti helpottunut sodan loppumisen jälkeen. Vaikka miehittäjien silmittömät raiskaukset ja väkivallanteot melko nopeasti raihoittuvat. Ruokaa tai juuri mitään muitakaan välttämättömyyksi ei ollut miehitetyille saksalaisile tarjolle, hyvä jos miehittäjillekään riitti niitä. Muutaman vuoden jälkeen Neuvosoliiton puoleinen Itä-Preussi kuitenkin puhdistettiin saksalaisita ja 1948 nähtiin viimeiset suuret väestönsiirrot alueelta.
Entinen Itä-Preussi on nykyään Itä-Euroopan köyhempiä alueita. 1990-luvun Kaliningrad oli moninpuolin todella ankea paikka, jossa oli yksi Euroopan pahmmista HIV-ongelmista. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen valoisempina vuosina Kaliningrad vähän boomasi ja saksalaisia turisteja virtasi kohtuullisesti kaupunkiin, mutta finanssikriisin ja Putinin otteen tiukkenemisen jälkeen, puhumattakoon kirjan kirjoittamisen jälkeisistä(2012) ajoista Kaliningrad on jäänyt taas köyhäksi, ankeaksi ja erityisesti eristyneeksi.
Puolan puolelle jäi hieman enemmän saksalaisia, mutta ei paljon. Siellä oli myös ennen saksalaisten lähtöä toisaalta pieni mutta merkittävä puolalaisvähemmistö toisin kuin Neuvostoliiton alueella. Masuriaan tuli paljon puolalaisia esim. Vilnasta ja muualle Neuvostoliittoon liitetystä Itä-Puolasta. Puolan puolella jäänyt Masurian alue on myös nykyisen Puolan köyhimpiä alueita. Toki elämä on on vapaampaa ja mukavampaa kuin Kaliningradissa, mutta Puolan vaaleissa Masuria on ollut alueita, joka on kääntynyt autoritäärisen ja Laki ja Oikeus puolueen suuntaan. Wikipedian mukaan Warmia-Masurian voivodikunta on nykyään Puolan 17:stä suuralueesta toiseksi köyhin. Se on toki tiheine metsineen ja järvineen vähän Suomea muistuttava ja melko suosittu kesälomanvietto paikka esim. varsovalaisille. Pienin siivu Itä-Preussista on entinen Memel, nykyisiin Liettuaan kuuluva Klaipeda ympäristöineen entisestä Itä-Preussista niukasti ehkä vaurain alue.
Yhteenveto
Kirja oli erittäin hyvä . Se tosiaan rakentui viihdyttävistä lyhyeköistä siivuista, jotka kuitenkin kutoivat hyvän kokonaiskuvan alueen historiasta. Suosittelen kirjaa jos aihe yhtään kiehtoo tai toisaalta, jos kiinnostaa vain lukea hyvä kirja historiasta. Aion lukea kirjoittajan muutakin tuotantoa kun tajusin että hän on kirjottanut kirjan myös Baltian saksalaisista.