Euroopan historian kirjojen lukuprojektissani viimeiseksi valikoitui kirja DDR:n historiasta. Kirja on Katja Hoyerin Muurin takana – Itä-Saksan historia 1949-1990. Tämä on projektini neljäs Saksaan liittyvä kirja ja ainoa kirja, joka on samalta kirjoittajalta kuin joku aiempi.
Tiivistelmä
Kirja jakautuu 10:n kappaleeseen, jotka kuvaavat melko tarkkaan kronologisesti, pääosin 3-6 vuoden siivvuja Itä-Saksan historiasta. Ensimmäinen pidempi kappale kuitenkin kuvaa Moskovaan lähtenedein saksalaisten kommunistien tuskallisia vaiheita. Sen jälkeen kuvaillaan nousua sodan raunioista, Itä-Saksan synnytystuskia, käyntiin lähtenyttä saksalaisen sosialismin rakentumista ja vakiintumista, uusia ongelmia ja lopulta systeemin romahdusta. Kirja kuvaa kattavasti varsinkin Ulbrichtin ja Hoeneckerin hahmoma sekä Itä-Saksan politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita, mutta paljon sosialisista Saksaa kuvataan myös tavallisten ihmisten kokemusten kautta.
Moskovan kommunistit ja Itä-Saksan synty raunioista
Johdannon jälkeen kirja kuvaa saksalaista kommunismia 30-luvulla. Jotkut saksalaiset lähtivät rakentamaan työläisten paratiisia Neuvostoliitttoon jo 1920-luvulla, mutta viimeistään 1933 tuhannet saksalaiset kommunistit näkivät paremmaksi lähteä pois Saksasta ja Neuvostoliitto oli luonteva paikka. Elämä Neuvostoliitossa ei kuitenkaan ollut helppoa kuten nykyään hyvin tiedämme. 1937 Stalinin vainoharhaisuudeen kasvasessa myös Neuvostoliiton saksalaisia kommunisteja alettiin vainota epäilyttävinä ulkomaiden agentteina ja saksalaisten kommunistien johtoa kuolikin enemmän Stalinin kuin Hitlerin käskystä. Joitan saksalaisia kommunisteja myös karkotettiin vain surutta Saksaan. Lopputulos tiedettiin, muttei haluttu liata omia käsiä.
Lopulta noin 3/4 Neuvostoliitton saksalaisista kommunisteista kaatui Stalinin vainoissa ja petollisuus ja ilmiantamisen kulttuuri jätti myös arvet niihin saksalaisiin kommunisteihin, jotka selvisivät vainoista ja lopulta palasivat Itä-Saksaan. Selvinneet olivat yleensä joko ”erittäin joustavia” tai vain onnekkaita. Selvinneissä saksalaisissa oli kuitenkin myös paljon saksalaisten kommunisten lapsia, jotka Karl Liebknecht koulun aivopesun jälkeen katsottiin soveliaiksi tulemaan osaksi sosialistista yhteiskuntaa
Tämän jälkeen siirrytään kuvailemaan toisen maailmansodan itärintaman loppunäytöksiä kun venäläiset saapuivat Saksaan ja Berliiniin ja rintamalla suoraan kärsineiden miesten ohella myös naiset joutuivat nyt venäläisten sotilaiden uhreiksi. Vaikka naisiin suhtauduttiin usein aikalailla armottomasti vihollisina ja näitä raiskattiin valtoimenaan, huomauttaa Hoyer, että suhtautuminen lapsiin oli kontekstin huomion ottaen usein kohtuullisempaa ja joskus jopa sympaattista.
Kesällä 1945 Stalin mietti vielä jonkinlaista sopimusta lännen kanssa, idea ei ollut erillinen Itä-Saksa. Moskovassa yli 10 vuotta viettäneillä saksalaisilla kommunisteilla oli kuitenkin hankaluuksia ymmärtää heidän vanhaa maataan uudessa tilantessa. Kommunisten johdolla pystytettiin nopeasti demokraattiselta vaikuttava kehikko. jossa hallinto oli kuitenkin tiukasti kommunistien käsissä. Monenlaiset natseja vastustaneet toimijat olivat valmiita toimimaan yhteistyössä kommunistien kanssa, mutta näille näytettiin kaapin paikka nopeasti. Jo viikkojen jälkeen sosiaalidemokraattejakin kyydittiin pois.
Heti sodan jälkeisiin päätöksiin kuuluivat junkkereiden maiden vieminen ja pilkkominen pienemmiksi tilkuiksi köyhille sekä usein erityisesti idemmästä tulleille saksalaisille pakolaisille, joita oli sodan päätyttyä noin 1/4 Itä-Saksan väestöstä. Heti sodan jälkeen venäläiset myös ryöstivät minkä vaan irti saivat ja mitä eivät pystyneet tai halunneet, vain tuhottiin. Toisaalta systemaattisemmin Stalinille lähetettiin totaalisesta sodasta ”totaalisina sotakorvauksina” vähän kaikki mahdolliset teollisuuden koneet ja laitteet. Myös tieteentekijöitä ja insinöörejä vietiin väkisin itään erityisesti sotateollisuuden tarpeisiin. Näille tosin annettiin jonkin verran etuoikeuksia ja mahdollisuuta ottaa mukaan kattavammin omaisuuttaan.
Itä-Saksa oli kuitenkin vain yksi neljästä voittajavaltion miehitysvyöhykkeestä ja myös Itä-Berliinikin oli vain noin puolet Länsi-Berliinin asukasmäärästä. Myös teollisuuden ydinalueet jäivät länteen ja itä oli enemmän maatalousvaltainen. Hallinto halusi saada nuorison taakseen nähtyään miten vahvan nuorisoliikkeen natsit saivat puolellee ja syntyi Freie Deutsche Jugend. Natsiaikana kasvaneet lapset haluttiin mukaan tähän. Tässä oli mukana silloin nuorehko, köyhästä perheestä lähtenyt ja pitkään natsiaikana vankilassa virunut Honecker. Toinen myöhemmin mahtiasemaan noussut old school kommari oli Erich Milke, joka onnekseen 30-luvun Stalinin vainojen aikaan oli lähtenyt Espanjaan sisällissotaan ja välti hulluimpien vuosien vainon. 1950 alusa Mielekn Stasi oli tosin vielä varsin pieni organisaatio, mutta alkoi nopeasti kasvaa. Haasteita tuotti myös kova denatsifikaatio, joka toi ongelmia pätevien ja kokoneiden ihmisten löytämiseen hallintokoneistoon. Itäsaksalaiset alkoivat kuitenkin sopeutua realisosialismin valvontakoneistoon ja systeemiin, koska tärkeintä oli vain vakaus ja aivan perustoimineentulo. Toisaalta varsinkin nuorilla oli myös varsinkin aluksi aitoa haluakin uhrautua paremman huomisen puolesta.
Sosialismia rakentamassa 1953-1970
Itä-Saksan alkuvuosina ja systeemin alettua vähän vakiintua kyvykkäitä ja ammattitaitoisia ihmisiä lähti virtoina länteen kun se oli mahdollista ja Berliinin kautta helppoa. Itä-Saksassa joutui usein tekemään työtä pienellä palkalla ja raskaissa oloissa. Ensimmäisen kerran Itä-Saksan kommunististista kokeilu horjui 1953 kun Stalinin kuoleman jälkimainingeissa maassa oli oikea kansannousu, jonka tukahduttamiseen tarvittiin Neuvostoliiton apua. Lopulta Berijan poistuttua kuvioista Itä-Saksan johtaja Ulbricht antoi kansalle siimaa. Neuvostoliitto helpotti sotakorvausten maksuvaatimuksia ja osaavia tutkijoita myös palasi Neuvostoliitosta DDR:ään. Toisaalta Ulbricht sementoi valtaa enemmän itselleen ja vahvemman poliisivaltion rakentaminen alkoi. Useimmat itäsakalaiset yrittivät kuitenkin elää kaiken keskellä normaalia elämää.
Stalinin kauhut paljastettiin maailmalle 1956 ja joustava DDR-johtaja Ulbricht pivotoi shokeeravassa tilanteessa nopeasti ja alkoi tunneissa tehdä eroa entiseen oppi-isäänsä. Unkarin 56 kansannousu antoi Ulbrichtille myös mahdollisuuden lujittaa otettaan. Toisaalta 50-luvulla tavallisten ihmisten materiaalinen tilanne alkoi myös oikeasti parantua ja muuttoa länteen vähän hiljeni. DDR:n eliitille . Ulbricht ehkä tulkitsi rauhoittumisen väärin pyrkien taas enemmän realisosialismiin ja myös kulttuurin osalta tukahduttamiseen. Länteen lähtevien määrät kasvoivat taas 50-luvun lopulla. Waldsiedlung
Muurin rakentaminen Berliiniin tuli 1961 ihmisille kuitenkin yllättäen. Lukuisat pakoyrityiset olivat toki traagisia ja ihmisiä kuoli. Muuri oli tietysti myös ikoninen kylmän sodan symboli ja ankea ihmisiä erottava objekti. DDR:n osalta se kuitenkin vakautti myös asioita. Länteen muuttamista miettineet joutuivat sopeutumaan tilanteeseen. Osa oli tyyväisiä ettei lääkäreitä ja muita osaavia ihmisiä vain kadonnut länteen. Kiireen takia muuri ei tosin alkuvaiheissaan ollut aivan viimeisen päälle rakennettu kun simppeleistä rakennustarvikkeistakin oli pulaa. Paradoksaalisesti muurin rakentaminen äkkiseltään vähensi Stasin valtaa kun Itä-Berliini ei enää vilissyt lännen agenttaja ja tilanne tavallaan rauhoittui. Mielke ei kuitenkaan hellitttänyt vallastaan vaan onnistui argumentoimaan uhkia ja rakentamaan Stasista vain entistä mahtavamman valvontakoneiston.
Kuitenkin muurin hioituessa lopullisempaan varmempaan muotoonsa myös pakoyritysten määrä väheni. DDR:n elämä alkoi vakiintua myös muilla positiivisilla tavoilla. Oli risteilymatkoja työläisille ja ajajaksoksi verrattain monipuolisia lomailumahdollisuuksia itäblokissa ja kotimaassa. Oli jotain ajanjaksoksi edistynyttä tuotantoa kuten länteenkin kelvanneita nukkeja ja Jenan hienomekaaniijkaa. Sodan jälkeisen kurjuuden jälkeen asumisolosuhteet alkoivat kovasti kohentua, toki usein esteettisesti kyseenalaisilla ratkaisulla. Trabant nousi symboliksi. Oli nuorisokulttuuria, musiikkia ja paikallisia Elvis-kopioita.
Naisten asemaan kiinnitettiin oikeasti huomiota ja työväenluokkaisia ihmisiä pääsi paljon aiempaa enemmän korkeakouluihin, joskin kaksisuuntaisesti haluttiin opettaa myös käytännön töitä. Jos akateeminen ura ei luista myös muita mahdollisuuksia, mutta akateeemisillakin säilyy kontakti työväestöön. Itä-Berliinin alettiin rakentaa futuristista televisiotornia, joka valmistui 1969 ja mm. ohjasi rakastetun nukkumatin miljoonien lapsien televisioihin.
Taustoissa vaikuttanut Honecker oli paremmissa väleissa Breznevin kanssa ja kaivoi maata johtaja Ulbrichtin jalkojen alta. 1970 Ulbricht lopulta käytännössä syrjäytettiin, vaikka säilytti seremoniaalisen paikan vanhempana valtiomiehenä. Tästä alkoi kuitenkin Honeckerin valtakausi Toisaalta suuntauduttiin enemmän Neuvostoliittoon päin, mutta silti kopioitiin myös länsimaista kulttuuria. Nuorisolle haluttiin mahdollisuus käyttää farkkuja. Tehtiin omia ankeita kopioita, mutta merkittäviä määriä rahaa käytettiin myös länsimaisten farkkujen tuomiseen Itä-Saksaan. Ulbrichin kuoleman kanssa samaan aikaan järjestettiin myös idän Woodstock. Itä-Saksassa oli verrattin eläväinen rock-skene aina punkkiin asti ja maahan Amerikasta muuttanut Dean Reed.
Viholliset, ystävät, eksistentiaalinen huolettomuus ja romahdus
Öljykriisi iski lännen tapaan myös Itä-Saksaan. Yllättävämpi itäsaksalaisia kohahduttanut kriisi oli kuitenkin kahvikriisi, kun rankkojen vuosikymmenten jälkeen Itä-Saksassa oltiin jo totuttu kahviin perushyödykkeenä ja kun sen saatavuudessa tuli aitoja onglemia ja jouduttiin juomaan jopa DDR.n omaa jatkettuja kahvilaatuja, osoitti tämä sopeutuneille itäsaksalaisille, ettei kaikesta voinutkaan olla varma. Tämän tapahtumaketjun takia DDR lähestyikin tovereita kaukana idässä. Sodan juuri loputtua Vietnamissa lähti Itä-Saksa satsaamaan paikalliseen kahvintuotantoon oman kahvivarmuutensa vuoksi ja oudosti osittain DDR:n vaikutusta, että Vietnam on niin merkittävä kahvintuottaja kuin se nykyään on. Ja vaikka DDR muiden valtioiden tapaan ajoi omaa etuaan, ei se kuitenkaan kansainvälisillä areenoilla ollut mitenkään armottomin toimija vaan myös aidosti auttoi tovereitaan mm Kuubassa. Vaikka lukuja ei voi verrata Länsi-Saksan gastarbeitereiden määrään, tuli myös Itä-Saksaan vierastyöläisiä kolmannesta maailmasta. Niin Kuubasta, Mosambikista kuin Mongoliastakin, joskin kahvidiileistä tuttu Vietnam oli tärkein lähtömaa.
70-luvulta lähtien maa oli toisaalta itäblokin etuvartioina, mutta Neuvostoliitonkin pelossa DDR alkoi militarisoitua vielä aiempaa enemmän. Muurilla ja rajoilla monilla nuorilla oli rankat tehtävät, koska pakoyritysten pelossa ihmisiä kierrätettiin, etteivät samat vartijat nähneet toisiaan liian usein ja siten pystyneet juonimaan laajempia pakoyritysviritelmiä. Ja siinä missä Länsi-Saksassa hälytyssireeneitä testattiin kahdesti vuodessa, testattiin niitä DDR:ssä viikottain.
80-luvulla jotkin asiat kuitenkin muuttuivat vielä hankalammiksi. Honecker oli noussut johtoon Breznevin luottopakkina, mutta 81 Krimin lomapalatsille lähdettyään hapertuneelta Brezneviltä tuli kylmä suihku. Neuvostoliitto tarvitsi sen halvan öljyn maailmanmarkkinahintaan myytäväksi, jota oli aiemmin myyty ystävyyshintaan Itä-Saksaan. Tämä oli taloudellisesti raskas homma. Itä-Saksa yritti jossain määrin modernisoda teollista tuotantoaan yrittäen panostaa jopa mikroelektroniikkaan, mutta homma ei lähtenyt lentoon toivotulla tavalla. DDR oli pystynyt takaamaan useimmille asukkailleen kelvollisen elintason, mutta se ei ollut inspiroiva paikka useimmille kunnianhimoisemmille ihmisille. Esim. Merkkelillä tuntui olleen vähän oma ”quiet quiting” 80-luvun Berliinin työpaikassaan.
Talousvaikeuksiensa takia DDR hakikin kumppanuutta yhä enemmän Länsi-Saksasta. Honecker tuli toimeen ja piti jatkuvasti yhteyttä Kohliin. Saksojen alettua löytää tapoja elää rinnakkain saatiin 80-luvulla viriteltyä jo erilaisia talousyhteistyökuvioita. Itä-Saksassa myös tajuttiin tarve vuotta 1945 vanhemmalle historialle. Siksi tuli uudenlaisia historiantulkintoja korostettaen kuinka Marti Luther oli itäsaksalainen ja toisaalta Preussi ei ollut niin paha militaristinen hirviö kuin joskus oli puhuttu.
1980-luvun DDR oli monilla tavoilla outo paikka. Osittain avautunut maa sai USA:n suurlähettilään joka joutui selittämään miksi maahan kutsuttu intiaani ei ole lännenfilmien kaltainen hahmo. Brandt ja Hoenecker tulivat toisaalta kuitenkin verrattain hyvin toimeen. Gorbatsov halusi avata Neuvostoliittoa, mutta toisaalta eritavalla kuin Hoenecker olisi halunnut. Baltian maiden tapaan ympäristoliikkeet ja toisaalta kirkollinen maailma oli vähemmän ongelmallinen ja ei niin implisiittinen tapa kritisoida hallintoa.
KIrjoittajamme pistää itsensä peliin kirjan lopun lähestyessä kertoen, että oli neljävuotiaana Berliinin TV-tornissa ja alla olllut massiivinen poliisipresenssi aiheutti yllättyksen. Kirjoittajamme Hoyer oli DDR:n loppuvaiheissa työväenluokkaisille idässtä paenneille syntynyt lapsi, jonka vanhemmat olivat rajoitteista huolimatta eläneet melko hyvän elämänä Itä-Saksassa.
Mutta kuten usein, vaikkapa hiljattain Syyriassa, kun prosessi lähtee liikkeelle, voi rautaiselta näyttänyt hallinto romahtaa yllättävän nopeasti. Honecker oli tässä kohtaa ”vanha ja väsynyt” kuten edeltäjänsä Ulbricht ja oli järkyttynyt kun ei pyytäessään saanutkaan enää apua Moskovasta. Itä-Saksan johto ehti omatoimisesti vielä syrjäyttää Honeckerin toivoen pitävänsä Itä-Saksan järjestelmän pystyssä, mutta tämä oli liian myöhään. Lopulta 3.10.1990 DDR lakkasi virallisesti olemasta.
Yhteenveto
Yli 500-sivuinen tiiliskivi oli pituudestaan huolimatta suhteellisen helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Ehkä tätä joihinkin muihin kirjoihin verrattuna auttoi se, että Itä-Saksasta minulle oli entuudestaan kohtuulliset pohjatiedot. Vaikka politiikan ja järjestelmän iso kuvaa esitetltiin ja erityisesti Ulbrichtin, Hoeneckerin ja Mielken hahmoihin pureuduttiin, oli vastapainona paljon kuvausta normaalien ihmisten arjesta. Suosittelen kuitenkin kirjaa kenelle tahansa jota yhtään kiinnostaa lukea, miltä Itä-Saksan tai itäblokin elämä ylipäätään näytti kylmän sodan aikana.