Euroopan historian kirjojen projektiktissa otin taas hieman erilaisen tulokulman. Kirjassa on teema ja maa, joita ei aiemmissa kirjoissa ole oikeastaan ollenkaan käsitelty. Maana on Portugali ja aiheena on löytöretket. Kirja on Roger Crowleyn Conquerors: How Portugal forged the first global empire(2015).
Tiivistelmä
Noin 350-sivuinen kirja käsittelee hyvin rajatusti juuri Portugalia, mutta keskittyy myös vain muutamien vuosikymmenten aikajaksoon 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa sekä Portugalin yrityksiin päästä Intian Valtamerelle ja hallitsemaan alueen maustekauppaa. Kirja jakautuu 15:sta kappaleeseen, jotka on ryhmitelty kolmeen kronogolisesti järjestettyy sektioon: Tutustuminen Intian valtamereen 1483-1499, kilpailu maustemonopolista ja pyhä sota 1500-1510 sekä valloitus: leijona merellä 1510-1520. Vaikka kirja liittyy vahvasti Euroopan historiaan, niin suurin osa kirjasta liikutaan Afrikan, Intian ja muun Intian Valtameren alueelle. Keskeisiä paikkoja ovat mm. Calicut, Goa, Diu, Kilwa, Aden ja Malacca.
Länsi-Euroopan reunavaltiosta valtamerien mahtimaaksi
Kirja alkaa lyhyellä muistutuksella siitä kuinka samalla vuosisadalla vuosikymmeniä aiemmin Kiinalla oli valtava laivasto, jolla se seilannut ympäri Intian Valtamerta ja historia saattaisi näyttää kohtuu erilaiselta jos keisari ei olisi näiden seikkaulujen jälkeen lähtenyt isolationismin tielle.
Tähän verrattuna noin miljoonan asukkaan Portugali oli melko heikko tekijä, josta kuitenkin karavelleineen muodostui ensimmäien lyötöretkien suurvalta. Vaikka Etelä-Eurooppaa aikansa hallinneet suurvallat olivat purhehtineet suvereerenisti Välimerellä, eivät ne juurikaan olleet uskaltautuneet Atlantille. Arabit pitivät sitä jopa ”loputtomana merenä”. Hieman tutusta Afrikasta toivottiin kultaa, orjia ja mausteita, mutta se oli ennen kaikkea matkan Varrella Intiaan, johon suoria yhteyksiä ei ollut
Ensimmäinen pitkälle Afrikan rannikolle päässyt portugalilainen oli Diogo Cão, joka tutki Kongo-joen suistoa ja pääsi lopulta nykyvaltioita katsottaessa Angolan ja Namibian rannikoille(1482–1484), muttei pystynyt debunkkaamaan ajatusta, että Afrikka saattaisi jatkua etelänavalle asti ja sitä saattaisi olla mahdotonta kiertää. Ensimmäinen Afrikan etelärannikolle päässyt oli puolestaan Bartolomeu Dias, joka lähti Afrikan rannikolta länteen ja sitä kautta myötäisten tuulien kautta onnistui kiertämään Afrikan. Hänen resursseiltaan rajallinen muutaman laivan ryhmänsä ei kuitenkaan päässyt Intian valtamerelle asti(1488).
Seuraavaan suuren löytöretkeen valmistautumiseen meni hieman aikaa, koska tällä kertaa haluttiin lähettää riittävän vahva laivasto. Lissabonista oli myös tullut yksi aikansa maailmankaupungeista, jonne oli paennut juutalaisia kauppiaita ja joissa oli suuri afrikkalaisten orjien populaatio. Rakennettiin aiempaa massiivisempia laivoja, jotka varustettiin myös aikansa huippusotateknologiaa edustaville kanuunoilla. Afrikan rannikoilla tuli vastaan monenlaisia ryhmiä väestöryhmiä: hottentotteja, bantuja ja arabialaisia kauppaita. Miten näiden kanssa tulisi toimia? Hommaan ei ollut valmista pelikirjaa, mutta pian portugalilaisten toimintatavaksi vakiintui armoton väkivalta.
Intian valtameri oli valtava, vertailun vuoksi noin 30 kertaa suurempi kuin tuttu Välimeri. Se oli myös tuolloin vakiintunut verrattain rauhalliseksi kaupan alueeksi, jossa eri porukoiden kauppalaivat saivat seilata verrattain rauhassa. Portugalilaiset tulisivat kuitenkin nopeaasti muuttamaan tämän tilanteen. Portugalilaisilla oli meren ja ympäristön ohella olematon ymmärrys myös alueen ihmisistä. Hinduismi oli käsitteenä tuntematon ja tämä johti pitkään monenlaisiin väärinymmärryksiin kun portugalilaiset pitivät hinduja vain hieman erikoisina kristittyinä.
Lopulta pitien vaivalloisten purjehtimisten jälkeen portugalilaiset pääsivät itse Intiaan asti. Vasco da Gama tunsi itsensä kuitenkin pikkutekijäksi nähdessään Etelä-Intian kauppakaupunki Calicutin vaurauden. He törmäsivät siellä myös muslimeihin, jotka puhuivat latinalaisia kieliä ja tämä oli myös melkeinpä nöyryyttävää oppia ja ymmärtää, että niin vähän kuin portugalilaiset alueesta tiesivät, oli siellä kosmopoliitteja, jotka puhuivat heille tuttuja kieliä. Pikkuhiljaa jo tämän ensimmäisen Intian reissun aikana portugalilaiset alkoivat oppia paikallisesta menosta. Kuten tässä kirjassa jatkuvasti tämä ensimmäinen tutustuminenkin päättyi väkivaltaisesti. Vaikka pienehkö laivasto oli kovasti kärsinyt ja 2/3 löytöretkeen osallistuneista kuollut, onnistuivat he tuomaan merkityksellisen määrän mausteita ja muuta arvotavaraa takaisin Lissaboniin ja alaten tossisaan uhata lähes monopoliasemaan maustealalla päässeitä venetsialaisia kauppiaita.
Portugalin valtakausi alkaa
Vasco da Gaman reissusta oli opittu paljon, mutta haluttiin myös toimia nopeasti ennen kuin muut pääsisivät apajille ja toisaalta Lissaboniin virtasi väkeä myös muualta Euroopasta innoissaan osallistumaan tuleville löytöretkille. Monsuunisateiden rytmittämästä vuodenkierrosta opittuaan portugalilaiset tiesivät nyt Intian valtamerellä navigoinnin perusteet ja alkoivat vuosittain lähettää sinne laivastojaan. Portugalilaiset toimivat myös armottoman aggressiivisesti ja kanuunateknologiallaan aiheuttivat kauhua kaikkialle minne menivät. Paikallisille portugalilaiset alkoivat vaikuttaa merirosvoilta ja terroristeilta, jotka armotta mm. upottivat Mekkaan suunnanneiden pyhiinvaeltajien alukset, joissa oli myös paljon naisia ja lapsia. Muslimeja myös itsetarkoituksellisesti nöyryytettiin sillä menossa oli vahva ”ristiretkien” eetos.
1503 portugalilaiset saivat pykättyä ensimmäisen pysyvämmän linnoituksen Intian maaperälle ja pienehkö sinne jääneiden joukko onnistui puolustamaan sitä hyökkäyksiä vastaan kunnes seuraava vuonna tuli uusi laivasto Lissabonista. Pieniä ja suurempia laivueita saapui vuosittain Intiaan ja portugalilaiset alkoivat systemattisemmin ottamaan koko Valtameren kauppaa haltuunsa sotilaallisen pelotteensa ansiosta. Intian valtameren valtatasapaino muuttui nopeasti ja dramaattisesti. Lissabon alkoi vetää pankkiireja myös Italiasta ja Alankomaista, samalla kun venetsialaiset kauppiaiden asema heikkeni.
1505 Intian valtamerelle nimettiin kolmeksi vuodeksi johtaja Francisco de Almeida. Tuolloin käytiin Portugalissa vielä väittelyitä kuinka ekspansiivisia halutaan olla ja kuinka paljon Intian Valtamerelle halutaan lähettää resursseja, mutta erittäin ekspansiivinen kanta voitti. Suunnitelmana oli ottaa ensin pari Itä-Afrikan tärkeintä kauppapaikkaa omilla joukoulla pysyvästi haltuun. Sen jälkeen vakiinnuttaa asema itse Intiassa, hallita Adenin lahtea ja lopulta laajeta vielä Valtameren itäosiin, mitä kaikkea sieltä sitten löydettäisikään. Almeida jatkoi hyväksi todetulla tuhoamisstrategialla tappamalla ja polttamalla Kilwan ja Mombasan tärkeät kauppapaikat Afrikan rannikolla.
Ensimmäinen hieman epäonnistuneempi retkikunta lähti Lissabonista 1506 Albuquerquen johdolla. Johtoon mietitty kapteeni oli tappanut vaimonsa ja paennut Espanjaan, jolloin Albuqertuqe otti itseluottamukselle vielä suuremman roolin laivaston johtamisesta. Hän osaltaan koitti vahvistaa asemaansa vielä edeltäjiään armottomammalla väkivalla tuhoten tällä kertaa myös Arabian niemmaann eteläisiä kauppapaikkoja, tosin tällä jättäen osan Intian tukikohdista ilman vahvistuksia ja hidastelun takia menettivät monsiinikauden, pitkästä yksi vuosi jolloin mausteita ei tullut takaisin Portugaliin. Tähän kirjanosioon liittyy myös pitkät selostukset meritaisteluista, joissa portugalilaiset lopulta hävisivät, tosin aiheuttaen myös arabeille suuria tappioita. Intian Valtameren ensimmäiseksi johtajaksi nimetty Almeida kuoli loulta 1508 kun hänen joukkonsa yrittivät Lissaboniin palatessaan ryöstellä Afrikan rannikolla.
1510: Vallan vakiinnuttaminen ja Itä-Intia sekä Arabia.
Albuqueruesta sukeutui kuitenkin vahva Intian Valtameren valtias 1510-luvun ympärillä. Albuqerque iski lopulta silmänsä erityisesti Goaan, joka oli merkittävä kauppapaikka keskellä Intian länsirannikkoa. Muiden tuotteiden ohella se oli aikansa keskeinen hevoskaupan keskus. Albuquerquen johtamat joukot kävivät alueesta kaksi katkeraa taistelua, joista toisen jälkeen portugalilaiset saivat lopulta Goan haltuunsa.
Tämän keskeisen kauppapaikan jälkeen Albuqerquen katse kääntyi vielä pidemmäs Itä-Intian suuntaan ja siellä erityisesti nykyisen Malesian alueella sijaitsevaa Malacan kaupunkia kohtaan. Se oli päiväntasaajan tuntumassa sijaitseva aikansa suurkaupunki ja Itä Intian alueen merkittävin kaupan keskittymä. Lisäksi portugalilaisia alkoi pelottaa voisiko Espanjan laivasto ehtiä sinne sittenkin ensin. Jälleen rankkojen paahtavassa helteessä käytyjen taistelujen jälkeen Albuquerquen joukot saivat tämänkin alueen haltuunsa.
Tämän jälkeen katse kääntyi lähemmäs Eurooppaan ja pitkään muiden tavoitteiden varjoon jääneelle Punaiselle merelle. Pelottavana, tuntemattomana arabien hallitsemana merenä lopulta 1513 Albuquerquen joukot uskaltautuivat tuohonkin suuntaan. Tuhoten Adenin kaupungin ja ottaen näin kulun Punaiselle merelle hallintaansa. Punaiselle merelle asti portugalilaiset eivät kuitenkaan saaneet merkittäviä tukikohtia rakennettua.
Kirjaa päättyy pian Albuqueqruen kuolemaan jälkeen vuoteen 1515, jolloin Portugalin valta alkoi lähestyä huippuaaan. Hitaasta kommunikaatiosta emämaan kanssa huolimatta Portugalin Intian valtameren seikkailut antoivat mallia Hollannille ja Englannille ja tekivät Portugalista noin sadaksi vuodeksi maailman todellisen mahtivaltion
Yhteenveto
Kirja oli kohteeltaan rajatumpi kuin oletin ja kuvasi myös tiettyjä taisteluita ja Portugalin laivaston etenemisiä varsin yksityiskohtaisesti. Aikansa laivoihin, merenkäyntiin, varusteisiin ja aseisiin liittyvä sanasto tuotti paikoitellen vaikeuksia tarkasti ymmärtää mistä puhuttiin. Ei tämä kohtuuton kirja ollut luettavaksi, mutta vähän enemmän työtä vaativa.