Tällä kertaa Euroopan historian kirjojen lukuprojektini suuntautui maantieteelliesti lähemmäksi kuin vielä kertaakaan aiemmin. Aiheena on Baltian maiden historia. Itä-Euroopan ja Euroopan pienempien maiden kontekstissa nämä ovat minulle hieman tutumpia, mutta toki aiemmat tietoni painottuvat erityisesti Viroon ja erityisen vähän Liettuaan. Kirja on Andres Kasekampin Baltian historia.
Tiivistelmä
Kirja kertoo nimensä mukaisesti Baltian maiden historian. Tämä tosin alkaa aiemmalta ajalta kuin muut nyt projektissani lukemistani kirjoista sillä alussa kerrotaan lyhyesti jääkauden loppumisesta ja Itämeren muotoutumisesta. Kirja jakautuu yhteensä kahdeksaan kappaleeseen, jotka kuvaavat: alueen varhaishistoriaa ja kristinuskon saapumista, myöhäistä keskiaikaa, Puola Liettuan kansanyhteisöä sekä Baltiaa Venäjän ja Ruotsin pelikenttänä, Tsaarinvallan aikaa, ensimmäisiä itsenäisyystaisteluista ja ensimmäisiä itsenäisyyksiä, toista maailmansotaa ja sitä ympäröiviä vuosia, Neuvostovuosia ja lopulta uutta itsenäistymistä ja sen noin kahta ensimmäistä vuosikymmentä.
Jääkaudelta keskiaikaan
Kirja alkaa kuvauksella Itämeren alueen varhausvaiheista Anculusjärvestä nykyiseen Itämereen ja miten jään vetäytyessä eri ihmiset liikkuivat ja kuinka porot suuntasivat pohjoiseen ja villisikoja tuli etelästä. Sen jälkeen kerrotaan hieman tarkemmin erilaisista esihistoriallisista yhteisöistä. Alue oli myös Euroopan viimeisimpiä pakakansojen asuinalueita, jonne suuntasi ristiretkeläisiä vielä pitkälle keskiajalla ja monet keskiajan vallan keskukset olivat paikallisia kukkulalinnoituksia. Liettuan erottaa Virosta ja Latviasta ,että se oli historiallinen suurvalta, joka tuli tutuksi myös Valko-Venäjä-kirjoja lukiessani. Viimeinen Euroopan merkittävä pakanakansa kääntyi kuitenkin lopulta naapuri-Puolan vaikuttamana katolisuuteen.
Siinä missä Liettua oli jo keskiajalla vähän selvemmin hahmotettava kokonaisuus, jakautui nykyinen Latvia silloin ja vielä pitkään Kuurinmaahan ja Liivinmaahan. Toki kansallisvaltioiden tai alueiden sijaan kaupungit. erityisesti hansakaupungit olivat tuolloin monella tavalla merkittävämpiä pelureita. Riika oli jo tuolloin Baltian merkittävin kaupunki. mutta Tallinna ja jopa Tarttokin olivat tuolloin jo tunnustettavia paikallispelureita ja esim Tallinnan Olevisten kirkon torni oli aikansa korkeimpia rakennuksia maailmassa. Tämä on jännä vertailukohta, kun muistaa miten periferinen paikka Suomi oli tuolloin.
Liettuan pohjoispuolella valtaa käytti tosin pitkälti saksalainen ylimistö tilanomistajina ja kaupunkikiltojen vallankäyttäjinä. Uskonpuhdistus hieman heikensi saksalaisten valtaa keskellä Baltiaa ja Moskovan vaikutus vahvistui 1500-luvulta lähtien. Uskonpuhdistus tosin toi myös ajatuksen, että kansan tulisi pystyä lukemaan jumalan sanaa omalla kielellään ja sikäli loi baltian kielille ensimmäistä kertaa jonkinlaisen kirjakielen aseman.
1500-luvulta 1700-luvulle käytiin alueella verisiä sotia: oli kolme pääsotaa ja kasa pienempiä yhteenottoja. Liettua vaikutti edelleen paikallisen kaksoimonarkin pienempänä osana, mutta epäsuhta alkoi vaikuttaa siinä, missä Liettua oli vain noin 1/3 Puolasta. Liettua-Puolan sijaan Venäjän ohella myös Ruotsi eli tuolloin kulta-aikaansa Pohjois-Euroopan suurvaltana, joka vaikutti paljon myös Baltian asioihin.
Baltian saksalaiset olivat vaikuttaneet alueella merkittävänä yläluokkana läpi keskiajan, mutta Baltian ajautuminen Tsaarin Venäjän ikeeseen ei kuitenkaan kauheasti muuttanut tätä, vaan nämä pitkälti säilyttivät asemansa eliittinä. Monet Baltian saksalaiset myös toimivat merkittävissä rooleissa Tsaarin antamissa asemissa. Pietarin rakentuminen lähialueille myös hieman lisäsi Baltian merkitystä.
Tuolloim Puola myös jaettiin kolmen aikansa suurvallan kesken. Ja Liettua putosi siinä samassa nykyiseen asemaansa pikkuiseksi Koillis-Euroopan kansaksi. Liettua oli jo pitkään ollut merkittävä juutalaisväestön keskus, Vilnaan saatetiin viitata jopa pohjoisena Jeruslameina, mutta juutalaisia alkoi sittemmin siirtyä myös Latviaan ja hyvin paljon pienemmissä määrin Viroonkin.
Tsaarinvallta ja itsenäistyminen.
Lienee vaikea sanoa elämää Tsaarin Venäjän alla hyväksi, mutta se oli aiempaan ja myöhempään verrattuna ainakin vähemmän sotaista. Napoleon marssi toki alussa alueen läpi majoittuen hetken aikaa Vilnassa, Kuitenkin 1800-luvulta lähtien aikansa hengessä nationalismi nousi ja myös baltit kokivat olevansa omia kansojaa. Tuotettiin Viron Kalevala ”Kalevipoeg ja Latvian Lāčplēsis, johon Venäjä myöhemmin vastasi jonkinasteisilla venäläistämistoimilla. Toki edelleen 1800-luvullakin Latvia jakautui yllättävän selvästi vielä Kuurinmaahan ja Liivinmaahan.
Käytännössä edelleen Baltian saksalaiset hallitsivat Latviaa ja Viroa siinä missä aiemminkin ja suhtautuivat paikallisiin alempana kastina,, vaikka vain noin 7% väestöstä oli saksalaisia. Tuolloin alkoi ilmeentyä kolmisuuntainen vastakkainasettelu Venäjän, saksalaisten ja baltien välillä. 1800-luvun loppunpuolen teollistumisen aikakausi oli kuitenkin rajua kasvun aikaa alueelle, varsinkin Riiasta muodostui aikansa teollistunut suurkaupunki, jossa mm. Isaiah Berlin kasvoi. Toisaalta Riiassa kasvoi muihin verrattuna merkittävämpi kaupunkien työläisväestö.
Ensimmäinen maailmansota koetteli kovasti koko aluetta, pahiten kuitenkin Latviaa, jossa rintamalinjat pitkään kulkivat ja jonka teollisuutta evakuoitiin itään. Saksan valtakunnan romahtamista seurasivat monitutkaiset itsenäistymissodat, jotka menivät osittain päällekkäin Venäjän sisällissodan kanssa. Niiden keskellä alueella oli edelleen merkittävä määrä saksalaisia joukkoja jotka osallistuivat yhteydenottoihin ja oli myös paikallisia kommunistiyrittäjiä ja lisäksi vielä Puola hämmentämässä.
Kaikki kolme Baltian maata kuitenkin sitten itsenäistyivät ja saatiin myös merkittävä maareformi. Baltian saksalaiset aika pitkälti jäivät alueelle asumaan, mutta nyt keskiajalta peritty eliitinasema oikeasti vähän heikkeni. Liettua päätyi auktoritäärikseksi melko pian 1924, mutta Latvia ja Viro sinnittelivär demokraattisina 30-luvuilla, kunnes paradoksaalisesti fasismin paineen alla vahvat johtajat ottivat vallan. Kuitenkin ennen näitä maat olivat aikansa mittareilla yllättävän monipuolisesti demokraattisia. Viro ja Latvia tulivat hyvin toimeen keskenään ja suhtautuivat samankaltaisesti kaikkiin muihin ulkopolitiikassa, mutta Liettua oli poikkeus, jota hiersi Vilnan jääminen Puolan puolelle ja Puola vihamielisyys teki maan myös suhteessa Venäjä-myönteisemmäksi,
Toinen maailmansota, neuvostovuodet ja uusi itsenäistyminen
Kute me suomalaiset hyvin tiedämme, täällä sodittiin Neuvostoliittoa vastaan siinä missä Baltian maat antoivat Neuvostoliiton perustaa alueilleen sotilastukikohtia. Tämä tosin tapahtui osittain vaiheittain, totaalinen kontrolli tuli vasta vajaata vuotta myöhemmin 1940 ja 1939 ei ollut vielä ihan selvää minkälaiseen asemaan Baltian maat lopulta jäävät. Baltian saksalaisille homma oli kuitenkin nopeasti ohi ja valtaisa enemmistö heistä päätyi heti 1939 pakenemaan Saksaan.
Sitten alkoivat todenteolla itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa ja Baltian maat tietysti kärsivät kovasti. Ne myös julistettiin juutalaisvapaiksi ja natsit onnistuivat oikeasti erittäin tehokkaasti tappaamaan Liettuan ja Latvian, sekä Viron hyvin pienen juutalaisväestön. Baltialaiset kuitenkin keskimäärin suhtautuivat saksalaisiin hieman pienempänä pahana miehittäjäksi, jonka kontrolli oli ennustettavampaa eikä ollut sattumanvaraisemmalta tuntuvampia kyydityksiä Sipertiaan. Kuitenkin siinä missä 1918 oli suomalaisille hirvittävä veljessota, päätyi baltialaisia taisteli molempien osapuolten joukoissa ja kohtuullinen osa ihmisiä ehti jopa opportunisesti ehtiä vetämään molempien osapuolien univormut niskaan noiden vuosien aikana.
Sodan lopputuloksena Baltian maista myös katosi lähes kokonaan neljä siellä pitkään vaikuttanutta historiallista vähemmistöä. Kaksi näistä suurelta osin karkasi: iso Baltian saksalaisten vähemmistö ja pieni rantaruotsalaisten vähemmistö. Kaksi suurelta osin taptettiin: suuri juutalaisvähemmistö ja pieni romanivähemmistö.
Vaikka viimeisetkin varsinaiset sotatoimet Baltiassa loppuivat toukokuussa 1945, päätyi ryppäitä Neuvostovastaisia partisaaneja leiriymään metsikköihin ja tehden sieltä pieniä tihutöitä miehittäjiä vastaan. Varsinkin ensimmäisinä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina näissä ryhmissä vaikutti merkityksellinen määrä ihmisiä. Vaikka Neuvostoliitto ei saanut eliminoitua kaikkia metsäveljiä, korvattiin tätä sitten kyyditsemällä vähän ketä sattuu ja milloin sattuu. Stalinin vuosina Baltiasta rahdattiin ”neuvostovihamielisiä” Siperiaan useassa otteessa melkoisia määriä
Stalinin kuoleman jälkeen tilanne kuitenkin hieman helpotti ja kyydittyjen määrät muuttuivat tuhansista kymmeniin. Varsinkin Virossa ja Latviassa nähtiin 40- ja 50-luvulta lähtien iso demografinen muutos kun maihin muutti Venäjältä, mutta myös muista Neuvostotasavalalloista uusia ihmisiä ja varsinkin paikallisesti baltien osuus väestöstä saattoi laskea dramaattisesti. Baltia oli kuitenkin köyhän Neuvostoliiton himpun verran vauraampi luoteiskulma, mikä oli tietysti osasyy muista Neuvostotasavalloista tulevaan maahanmuuttoon. Muun itäblokin tapaan raskasta teollisuutta tuli toki, mutta Baltiassa oli jälleen himpunverran hienostunempaa tuotantoa ja se oli lisäksi merkittävä maidon ja porsaanlihan tuotannon alue Neuvostoliitossa.
Läpi Hrutsein ja repaleisen Breznevin, Gorbatsov toi sitten lopulta mahdollisuuden myös balteille Tämä oli myös ajanjakso, jossa aina allekkain sijainneet Baltian maat lopulta yhdistyvät saumattomasti samaan koriin yhteistyössä itsenäisyyttään etsien. Neuvostoliiton raskas teollisuus ja ympäristöstä piittaamaton toiminta aidosti riepoi monia, mutta antoi myös hieman perusteellumman suojakilven Neuvostoliiton kritisoimiseen ja itselleni yllättäen jonkinlainen ympäristöliike oli 80-luvun varhaisia semiäänekkäitä Neuvostojärjestelmän kriitikoita Balt
iassa. Berliinin muurin murentuminen antoi lopullisen sysäyksen itsenäistymiselle, mutta baltit olivat olleet vauhdissa jo ennen sitä laulujuhlineen ihmisketjuinen kaikkineen ja toisaalta myös osaltaan antoivat vauhtia koko Neuvostoliiton heilahteluille.
Uusien itsenäisyyksien alku oli tietysti taloudellisesti rankkaa ja sopeutuminen markkinatalouteen shokkihoidalla kovaa. Moni lähti etsimään parempaa elämää myös ulkomailta kuin se oli mahdollista ja mafia sai myös paljon valtaa. Viro oli Maihin saatiin kuitenkin lähtökohtiin nähden nopeasti varsin toimivat. oikeusvaltiot. Joskin puolukenttä eli myös alkuvuosina paljon kunnes alkoi hieman vakiintumaan
Erityisesti Virolle ja Latvialle haasteita tuottivat myös suuret venäläisväestöt. 90-luvulla ajateltiin pitkään, että nämä muuttaisivat pitkälle takaisin Venäjän puolelle ja vaikka pientä muuttoliikettä tapahtui, selvisi, pian että valtaisa enemmistö tästä väestöstä ei tule muuttamaan pois. Tätä vastakkainasettelua symboloi erityisesti patsaskiista Tallinnassa 2007. Kirjan loppupuolella käydään vielä läpi maiden EU- ja NATO-prosessit, sekä finanssikriisi ja siitä seurannut syvä, joskaan ei niin pitkä taantuma, vaan Baltit olivat pian taloudellisesti takaisin kohtuullisella kasvu-uralla. Kirja on kuitenkin kirjoitettu jo 2013, eli tähän ei ole saatu mukaan edes vuosikymmenen takaisia Ukrainan hulinoita, Krimin riistoa ja siitä seuranneita jännitteitä Venäjän suhtee.
Johtopäätökset ja yhteenveto
Kirja oli mukavahkon helppolukuinen ja pitkästä tarkasteltavasta ajanjaksosta ja kolmen eri maan käsittelystä se pysyi mielestäni hyvin kasassa. Tätä lukiessa oli tietysti mielenkiintoista peilata läheisen alueen kehityskulkuja Suomeen ja ajatella esim. merkittäviä kaupunkeja Vilna, Riika ja Tallinna on ollut jo keskiajalta lähtien verrattuna Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Suosittelen kirjaa Baltiasta kiinnostuneille tai vaan kohtuuhelppolukuista historiakirjaa kaipaaville.