Euroopan historiankirjaprojektissani ensimmäisenä kirjana kirjastosta tarttui mukaan Jussi Niemeläisen kirja Valko-Venäjä – Haava Euroopan sydämessä. Valko-Venäjä on varsinkinkin näinä Ukrainan sodan aikoina outo Venäjän vasalli, mutta silti vielä itsenäinen ja eksoottinen maa lähellä Suomea sekä Venäjän ja NATO:n välissä. Mukavan ohut kirja vaikutti keskittyvän Valko Venäjän viime vuosiin, erityisesti Vuoden 2020 protesteihin ja kirjoittajan henkilökohtaisiin kokemuksiin sekä haastatteluihin, kuitenkin käyden hieman laajemmin läpi maan historiaa, joten päädyinpä sitten lukemaan tämän teoksen.
Jussi Niemeläisen Valko-Venäjä – Haava Euroopan sydämessä on julkaistu 2022 ja viimeisessä kappaleessa käydäänkin läpi myös Ukrainan sotaa ja Valko-Venäjän sekä valkovenäläisten roolia siinä. Kirjoittajalla on pitkältä ajalta omakohtaista kokemusta Valko-Venäjältä, joten kirjassa on mukavasti henkilökohtaisia kokemuksia ja kohtaamisia valkovenäläisten kansa.
Valko-Venäjän hyvin lyhyt historia
Kirjan alkupuolella alustetaan myös maan historiaa myös aiempina vuosisatoina, Neuvosto-aikana ja Lukashenkaan valtakauteen johtanutta itsenäistymistä. Alue oli esimerkiksi 1600-luvulla osa Puola-Liettua, mutta päätyi Puolan jakojen jälkeen osaksi Venäjää. Siitä muodostui Venäjän imperiumin osana Euroopan ehkä juutalaisvaltaisin alue. Laajat osat nykyistä Valko-Venäjää kuten Brest olivat kuitenkin taas tosin maailmansotien välisenä aikana osa Puolaa ja valkovenäläiset jäivät tuolloin kahden eri maan alueelle.
Sittemmin on syytä todeta, että Valko-Venäjä on Puolan tapaan Moskovan ja Keski-Euroopan välissä, joten vuosisatojen saatossa siitä on ajellut jokunen armeija yli, eikä ehkä mikään nykyisen Euroopan maan alue kärsinytkään suhteessa toisesta maailmansodasta niin paljon kuin Valko-Venäjä. Osittain tämän seurauksen rakennuskanta on huomattavan neuvostoarkkitehtuurivaltaista, koska niin suuri osa kaupungeista tuhottiin toisessa maailmansodassa.
Neuvostovuosina Valko-Venäjä kytkeytyi tiiviiksi osaksi Neuvostoliittoa, alueelle tuli korostetun paljon raskasta teollisuutta toisen maailman sodan jälkeen, mikä teki siitä osittain myös Neuvostoliiton hieman vauraampia ja kehittyneempiä alueita. Neuvostovuosien loppuajoista voisi tietysti mainita myös Tšernobylin, joka sijaitsi melko lähellä Valko-Venäjän aluetta ja laskeumaa tuli merkittävissä määrin nykyisen Valko-Venäjän aluetta ja 34 vuotta myöhemmin Valko-Venäjän erikoisten koronaratkaisujen aikana paikalliset vertasivatkin pimittelyä Tsernobylin tapahtumiin.
Itsenäisyys
Toisin kuin vaikkapa Baltian maat, ei Valko-Venäjä ollut itsenäinen koskaan ennen Neuvostoliiton romahtamista, joten rakentamista oli edessä. Muiden Neuvostoliiton maiden tapaan alku oli karu, mutta pian muhkeilla viiksillä varustettu maakuntien mies, Lukashenka onnistui nousemaan maan ensimmäisissä presidentinvaaleissa 1994 voittajaksi, eikä tietysti sittemmin ole jättänyt asemaansa. Tuolloin ja vielä vuosikymmen myöhemminkin Lukashenkolla oli aitoa suosiota, mutta maassa ei useimpien muiden Neuvostoliiton maiden tapaan lähdetty samanlaiselle yksityistämisen tielle, joten ei syntynyt oligarkkeja ja samalla kun Lukasehnka marginalisoi tai jopa eliminoikin kilpailijansa, ei pian ollut epäselvää kuka maata johti.
Lukashenka ja Valko-Venäjä kuitenkin pitivät tiiviitä suhteita Venäjään ja Venäjällehän sopi, että läntinen veljesslaavikansa ei lähtenyt liiaksi uimaan irti. Venäjä myi Valko-Venäjällä raakaöljyä erittäin ystävälliseen hintaan ja muutenkin Valko-Venäjällä oli oikein edulliset kauppasuhteet Venäjän. Venäjällä oli jopa kommentteja, että maa sponsoroi turhan avokätisesti pikkuveljeään. Talouskasvu olikin todella kovaa vuosituhannen vaihteesta finanssikriisiin. Tästä alkoi aidosti varsin laajaa suosiota nauttineen Lukashenkan ensimmäiset kunnon ongelmat. Valko-Venäjän tiettyä neuvostonostalgiaa kuvaa osittain myös, että maan virallinen lippu vihreäpunainen neuvostotasavallan aikainen lippu, josta vain poistettu sirppi ja vasara. Opposition suosima valkoinen lippu punaisella vaakaraidalla on sittemmin tiukasti bännätty.
Tuoreet protestit 2020
Suuri osa kirjasta kuvaa vuoden 2020 laajojen protestien lähtökohtia, tapahtumia ja seurauksia. Tätä protestointia kuvastaa se, että vähän jokaisen maan tapaan myös Minskissä oli syntynyt oma IT-sektorinsa ja urbaani keskiluokka, joka sitten alkoi hieman kyllästyä meininkeihin. Kyse ei ollut varsinaisesti ulkopolitiikasta. Venäjästä ei välttämättä erityisesti ihailtu, mutta se oli naapurikansa ja Venäjä oli myös aidosti auttanut Valko-Venäjää.
Tämä päti myös Lukashenskaan, joka pelaili pitkään oikeasti jopa itselleen hyvin Venäjän ja EU:n välissä. Krimin miehityksen jälkeen hän otti jopa hieman etäisyyttä Venäjään ja antoi signaaleja EU:n suuntaan yrittäen pelata lisää tukia Venäjältä.
Jännä näkemys oli myös, että monet ylemmän keskiluokan ihmiset eivät kauheasti olleet pitäneet Lukahsenkosta, mutta eivät toisaalta maassa kasvaneina eivät ymmärtäneet kuinka autoritäärisessä maassa ovat eläneet. Kun lähdettiin kaduille, monille tuli sitten lopulta hieman yllätyksenä kuinka rajua mielenosoittajien pamputtamista sitten lopulta nähtiin. En lähde tarkemmin selostaman protestien kulkua kuin, että toiveikas protesti yllätti aluksi Lukashankan, joka sitten pidemmällä aikavälillä onnistui kuitenkin ottamaan tilanteen hallintaan. Näistä kiemuroista enemmän kiinnostuneiden kannattaa lukea kirja.
Ukrainan sota ja Valko-Venäjä
Ukrainan sota asetti valkovenäläiset monella tavalla vielä erityiseen nesteeseen. Toisin kuin monilla venäläisillä, valkovenäläisillä ei ole käytännössä ollenkaan vanhan imperiumin kaipuuta. Vaikka Neuvostoliittoa ehkä voitaisiinkin nostalgisoida ja Venäjään suhtautua hyvänä naapurina, niin minkäänlainen sotiminen ei maan asukkaissa herätä juuri mitään kannatusta ja siksi sodan alussa Valko-Venäjältä kohti Kiovaa lähtenyt hyökkäys oli monille shokki, joka sen itsensä hirvittävyyden ohella teki Valko-Venäjästä myös entistä enemmän hylkiön, joka on riippuvainen Venäjästä ja mahdollisti sitä kautta Lukashenkalle vielä totaalisemman opposition nujertamisen.
Se oli myös valtaisa talousshokki. Kauppa Euroopan suuntaan romahti, Venäjän pistäessä paukkunsa sotatalouteen ei siltä enää samalla tavalla irronnut halpaa raakaöljyä tai muitakaan tukiaisia vasallilleen ja totta kai myös kauppa toiseksi suurimman naapurin Ukrainan kanssa romahti. Sulkeutuneen maan tämänhetkisestä tarkasta taloustilanteesta ei kai ole kovin tarkkoja tietoja, mutta melko kamala se joka tapauksessa on.
Kolmantena aspektina vielä se, että kun Valko-Venäjän passilla ei niin helposti kaikkialle pääsee, niin opposition hahmoja oli lähtenyt merkittävä määrä karkuun juuri Ukrainaan, jossa sitten joutuivat ojasta allikkoon vain puolitoista vuotta vainoa karkuun lähtemisen jälkeen, huomasivat olevansa sotaa käyvässä maassa.
Yhteenveto
Kokonaisuutena nautin kirjasta. Se oli mukavan napakka tiivistys yhdestä Euroopan vähiten tuntemastani maasta ja erityisesti sen lähivuosien kehityskuluista. Itä-Euroopasta kiinnostuneille tai napakkaa ja viihdyttävää, mutta myös laadukasta tietokirjaa etsiville tämä ihan hyvä vaihtoehto.